Lapsena ajattelin, että isona(aikuisena) saa juoda limpparia ja syödä kaikkia herkkuja niin paljon kuin jaksaa. Tai milloin mieli niitä tekee. Toisaalta muistan hyvin, miten en halunnut kasvaa aikuiseksi enkä muuttaa pois kotoa isän ja äidin luota. Ja oikeastaan en halunnut mennä kouluunkaan ja tehdä läksyjä.
Halusin leikkiä omia leikkejäni ja olla yksin kotona. Minulla olikin paljon leikkejä ja leluja ja viihdyin hyvin yksikseni. Kun maa oli sula, oli koko takapiha yhtä suurta hiekkakaupunkia, jonne rakensin linnoja ja katedraaleja (siis ei kirkkoja vaan katedraaleja). Tosin piti tehdä muutama leveämpi tie äitiä varten, että hän sai laittaa pyykit kuivamaan.
Isonveljen ja -siskon kanssa leikin tietysti myös, mutta he olivat paljon sosiaalisempia kuin minä ja heillä olikin kavereita ja leikkejä kotipiirin ulkopuolella.
En tiedä menikö missään varsinaisesti vikaan, mutta minusta tuli aika ujo ja arka. Toisaalta olen onnellinen, että vanhemmat eivät hirveästi pakottaneet minua harrastuksiin (paitsi pianotunneille ja partioon). Mutta jotenkin minusta tuli myös kovin varovainen, jota olen vieläkin. Mökillä sentään liikuttiin luonnossa ja veljen kanssa kaksistaan moottoriveneellä ilman että vanhemmat oikeastaan aina edes tiesivät missä oltiin. Veli on aina ollut hyvä teknisesti, joten hän sitä moottoria käsitteli, minä soudin tarvittaessa.
Kun lapsena huomattiin, että olin sedän perheen spanielille allerginen, en saanut enää tavata koiria. Jos sellainen osui kohdalle, koira vietiin mahdollisimman kauas minusta ja minut kaikesta, mihin koira oli koskenut. Paitsi, että näin ei ainakaan siedättynyt (sellaisesta oltu kuultukaan 1970 luvulla kotikaupungin terveyskeskuksessa) koirille, oppi myös pelkäämään niitä.
Nykyään en ole enää niin ujo enkä arkakaan ja erittäin onnellinen olen siitä, että olen päässyt eroon koirapelosta. Nyt minulla on kaksi koiraystävääkin (Siis ystävien koiria, Espanjan vesikoira ja Pumi), joista en saa oireita. Omaa koiraakin toivon, mutta se on niitä toiveita, joiden toteutumisella ei ole niin kiire. Oikeastaan hoitokoira poistaa pahimman koirakuumeen.
Kun nyt kuitenkin olen kasvanut aikuiseksi tai ainakin isoksi, niin olen tyytyväinen, että en ole jäänyt isän ja äidin luo peräkamarin pojaksi. HöpöNassun kanssa olen myös uskaltanut tehdä monenlaisia asioita, joita aiemmin en olisi ikinä tehnyt. Kannatti kasvaa aikuiseksi, vaikka edelleenkään en sitä limassa ja jätskiä voi syödä niin paljoa kuin mieli tekisi.
