• Kauneuspilkku

onneksi meillä on persut

On se hyvä, että meillä on persut. Miten muuten tämänkin foorumin ihmiset saisivat ylemmyydentuntonsa esiin? Onneksi aina joku persu vähintään kirjoittaa jonkun typerän blogikirjoituksen, jonka voi tarkoituksellisesti ymmärtää väärin, että sitten voi kauhistella sitä.
Helsingin sanomia pidetään korkeatasoisena lehtenä ja sen mielipiteillä annetaan paljon arvoa. Viime aikoina on silmään pistänyt erilaiset ohjeet, joita lehden sivulla on jaettu. Yksi koski mm miten ruuan heittämistä roskikseen voi vähentää. Muistaakseni neuvoja oli, että syö ensin helposti pilaantuvia ruokia eikä pidä ostaa niin paljon kerralla.
Ihan totta. sama uutinen oli myös yYellä ja monissa muissa tiedotusvälineissä.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus aloitti vuoden alussa Foodspill-hankeen, jossa selvitetään, mihin ruoka häviää ja mitä asialle voisi tehdä.
Niin, mitän asialle voidaan tehdä? Jos kyseessä on viime kädessä kotitaloudet, jotka ovat vastuussa suurimmasta osasta hävikkiä, niin mitäköhän sille voidaan tehdä?
Perustetaan uusi hanke levittämään näitä hankkeessa "kehitettyjä" ratkaisuja.
samat ihmiset voivat sitten tehdä näitä fiksuja juttuja ja toimia näissä mahtavissa hankkeissa ja tuntea itsensä älykkäiksi. Onneksi meillä on persut.

1 kommentti

Blueriver

26.4.2012 16:55

Hyvin kirjoitettu! Alan ainakin henkilökohtaisesti olla jokseenkin kyllästynyt median "loukkaantumisrituaaliin", joka toistetaan samana kerta kerran jälkeen. Ensin pikku-uutinen jossain mediassa, pian iltapäivälehdessä, vaaditaan eroa, rikosilmoituksia ja kohu yltyy ja blaablaablaa. Milloin meistä vapaamielisistä urbaaneista suomalaisista on tullut tällaisia keppip*rseitä, joilla on herne nenässä asiasta kuin asiasta? Ja miksi suvaitsevaisuudellaan kerskuvat ihmiset ovat aina ensimmäisenä kivi kädessä?