Rakkaani totesi viikonloppuna, että olen taas oma itseni, kun olen päässyt pois entisestä työstä ja saanut uuden paikan. Itse ihmettelen, näkyykö se niin paljon päälle päin...
Tunnustettakoon, että olen iloisempi ja tyytyväisempi, sekä uskon taas enemmän omiin mahdollisuuksiini...
Sanottakoon, että nautin itsenäisestä työstä, josta jäljet näkyvät ei välttämättä heti, mutta jonkun ajan kuluessa.
Edellisessä paikassa aloittamani älämölö työympäristöstä, työehdoista ja toiminnasta on saanut jotain näkyvää aikaan. Viimeisten kuulumisten mukaan työnantaja on järjestänyt työntekijöille oikein kunnollisen työterveyshuollon.... Firma sentään on toiminut 16 vuotta, ja työterveyshuollosta määräävä lakikin on ollut likimain saman aikaa voimassa....
Ehkäpä sielläkin on vielä toivoa paremmasta ;)
"Ohjeistin" lähtiessäni kyllä muutamaa työntekijää asioiden eteenpäin viemiseksi. Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Elämän tarkoitusta miettii varmaan jokainen...
Karvisesta tutulla Eskolla on asiaan ratkaisu:
1) Entinen työnantaja laittoi irtisanomisajan palkan tilille - eikä yhtään kitissyt asiasta.
2) Uudessa paikassa pääsin sen verran nopeasti "jyvälle", että lähiviikkoina pyöräytän vastuualueeni uuteen ilmeeseen - siihen olen jo tänään luvan saanut;)
3) Pari uutta tehtävää näyttää tulevan työnkuvaan lisää, mutta ei sen väliä.
Ala on sesonkiriippuvainen, sesonki alkaa huhtikuulla ja rauhottuu elokuulla, joten silloin mennään varmaankin hieman ripeämmin askelin;)
Juuri kun olin lähtenyt työvoimatoimistosta selvittelemästä epäselvää työtilannettani irtisanoutumisen jälkeen (ja saanut nipun selvityspyyntöjä kirjoitettavakseni), sain odottamani puhelun (perjantaisesta haastattelusta), jonka sisältö meni suunnilleen näin:
TA: "N.N. tässä terve, päädyttiin valitsemaan Sinut - milloin voisit aloittaa?"
Minä:"Miten pian pitäisi?"
TA:"Mahdollisimman pian..."
Minä:"Kerro mihin aikaan pitää huomenna olla paikalla!"
TA:" Sopisiko kymmeneltä?"
Minä: "Juu sopii - nähdään silloin, ja kiitos tiedosta..."
Eli kiitokset kaikille, jotka muistivat tukea/kannustaa minua sairauslomani aikana...
Kun työnantajani ei ole ollut innostunut keskustelemaan (sairauslomani aikana) juurikaan aikaisemmin mainitsemistani epäkohdista, eikä seepra tunnetusti pääse raidoistaan, sanoin itseni irti kyseisestä paikasta. Rakkaani onneksi tuki päätöstäni, eikä siis riitaa ole odotettavissa siitä. ;)
Luottavaisena viime perjantaiseen työhaastatteluun aloittelen uutta viikkoa - maanantaina kuulen haastattelun tuloksen. Tässä firmassa kiinnitettiin huomiota nimenomaan osaamiseen, ei epäolennaisuuksiin, joista muun muassa Taloussanomat kirjoittaa: http://www.taloussanomat.fi/tyoelama/2008/03/02/Ty%C3%B6nhakija,%20tied%C3%A4%20oikeutesi/20085956/111?rss=2i
Hupaisaa on lukea noita kommentteja tällaisista uutisista.