Mitä tulee työryhmän mietintöön ja ehdotukseen piispainkokousta varten koskien rekisteröidyn parisuhteen kirkollista siunaamista, ajattelen seuraavaa:
Työryhmän mietintö on monipuolisesti käsitelty ja hyvin johdonmukainen. Kiinnittäisin huomioni seuraaviin kohtiin.
Jokainen ihminen tarvitsee myönteistä palautetta hyvän toteutuessa. Myös kirkon olisi hyvä tukea tällaisia ihmisen elämää koskevia muutoksia ja pidempiä sitoumuksia. Samoin olisi toivottavaa, että kirkon opetus ja kasvatus olisi tasapuolista ja tukisi omaan aitoon identiteettiinsä kasvamista. Tätä työryhmän mietintö ei kuitenkaan tunnusta siitäkään huolimatta, että siinä korostetaan ihmisen kokonaistilanteen kohtaamista. Ihmettelen sananvalintaa muutenkin. Kohdataanko ihminen vai tilanne? Tuntuu siltä, että tarkoituksena on kohdata tilanne, mutta tosiasiassa esitys päättyy yksittäisen ihmisen kohtaamiseen (ei siis parisuhteen siunaamiseen). Ristiriitaista.
Kohdataanko siis mietinnön pohjalta itse homoseksuaalisuutta (ihmisessä) mitenkään?
Yhteisöjen ratkaisut ovat mukana muovaamassa seksuaalisuutemme rajoja. Ei ole siis yhdentekevää, mitä kirkko sanoo seksuaalisuudesta. Onko kirkko tukemassa sen kehitystä julkisesti, k o k o n a i svaltaisesti ja hyvää rakentaen, vai onko pelkillä yksittäisillä muotokysymyksillä tärkeämpi sija kirkon muuttuvassa eettisessä pohdiskelussa? Pelkoja saatetaan kasvattaa antamalla signaaleja j o tehdystä tuomiosta sen sijaan, että rakastetaan ja luodaan rauhaa.
Keskittymällä muotokysymyksiin on helppo nähdä SUKUPUOLET toteuttamassa seksuaalisuutta toisin kuin sisältökysymyksessä (joka vastannee enemmän eettiseen pohdintaan) seksuaalisuudesta, joka toteutuu sukupuolissa (ei välttämättä vastakkaisissa). Kumppani voi olla kuka tahansa (vastuuseen kykenevä). Että sukupuoli toteutuisi ainoastaan tietyssä seksuaalisuudessa, on käytännönkin osoittama virhepäätelmä. Siunaamisen kohdalla ei ole siis kyse muodosta, vaan ennenkaikkea sisällöstä, ei laista, vaan vapahduksesta Kristuksessa, ei kuolleesta, vaan elävästä.
Jumalan luominen on Hänen tahtoaan rakastaa. Sen takia hänen tahtonsa ilmauksia ja osoituksia on kykymme rakastaa Jumalan kuvina ja kaltaisuuksina kaikissa luomisen muodoissa. Tätä seikkaa hämärtää syntiinlankeemus, jossa Jumalan ja toistemme rakastaminen on v a i h t u n u t välinpitämättömyyteen. Välinpitämättömyytemme Jumalaa ja t o i s i a m m e kohtaan on väärin.
Kirkon eettinen etsintä voi olla t o i s e n hyvään suuntautuvaa. Kuitenkin mietinnössä ilmoitetaan, että eri asemaan asettaminen voidaan perustella kirkon opilla ja tunnustuksella. Minusta ei kuitenkaan kristillisellä rakkaudella, joka kummallisesti puuttuu tästä kohdasta. Pohdinta on lähtökohdiltaan eroja selvittävää tässä kohdassa. Se voisi olla myös yhdenvertaisuutta etsivää.
Kirkollisessa siunauksessa on mahdollisuus pyytää ja kiittää. Siunauksen mahdollisuus ei voi rajautua Raamatun erityiseen sanaan. Raamattu ei edes sinällään ole mikään lakikokoelma. Siunaus ei näin rinnastu sakramentteihin ja/tai erityisiin siunausmuotoihin.
Jos Jumalan hyvä toteutuu myös yhteiskunnan tuomissa siunauksissa, on kirkon erillinen siunaus kiitosrukouksena ja Jumalan varjeluksen erityisenä pyyntönä aivan mieluusti kristityn pyrkimys, oli hänen seksuaalisuutensa muoto mikä tahansa.
Suhteiden muotoonkangistamiseen saattaa auttaa sielunhoito, mutta ei se erityistä siunausta korvaa. Mietinkin mahdollisuuksiani välittää siunausta.
Ylistetty olkoon Herra koettelemustemme ja ilojemme keskellä!