Hbl. 14.3.2008

Tässä oma suomennokseni Mannerheim-tekstistäni:
Keskustelu Mannerheimista on nostanut esille heteronormatiivisen tavan nähdä kansallisia symbolejamme. Muu on näkymätöntä.
Toivommeko tulevamme nähdyiksi kokonaisina ihmisinä, eikä varjoina, ilmana. Mutta todellisessa elämässä tapahtuu ikävää: Identiteettimme, jopa itse olemassaolomme, sanotaan olevan loukkaus muodostuksen kunnioitusta vastaan. Tämän muodostuksen vahdit katsovat heillä olevan valtakirjan olla näkemättä elämän monimuotoisuutta; monimuotoisuutta, joka ei yhtene muodostuksen kanssa. Monimuotoisuuden hyväksyminen mahdollistaa esim. upseerin olla yhtä hyvin nainen kuin mies ja homo-, bi- tai heteroseksuaalinen. Nämä eivät tee upseerinviran toimittamista mahdottomaksi. Surullista kyllä, estävät arvostukset usein ihmisiä elämästä rehellisesti ja itsensä mukaan.
Kansalliset symbolit - kuten Mannerheim - kertovat paljon arvostuksistamme. Jos esimerkiksi homoseksuaalisuus poistetaan mahdollisuutena symbolimaailmastamme, arvotamme suuren joukon ihmisiä ei-miksikään. Mahdollisesti emme halua nähdä naista upseerina. Ehkä jätämme näkemättä sotilaan, joka rintamalla ajattelee rakastaan - samansukupuolista. Kuitenkin nämä ovat mukana koko ajan ja vaikuttavat. Me otamme heidät mukaan tai torjumme heidät pois arvotuksissamme. Symboliikan ei tulisi pitää heitä arvottomina näkyä ja olla olemassa.
Symbolit paljastavat asenteemme samanarvoisuuteen. Osaa kansalaisia estetään tuntemasta olevansa osa kansakuntaa, ehkä jopa ylpeydellä. Jos ei esimerkiksi homoupseeri (bögofficer) sovi Suomen historiaan, on todellisuus määritelty halulla pimentää olemassaolo. Tällainen asenne pitää kaikki hbt-ihmiset ulkopuolella. Tämä osa kansakuntaa määritellään merkityksettömäksi sillä perusteella, että he eivät ole yhden kaavan mukaan muodostettuja.
Mikä todella on loukkaus: olla tuntematta hbt-ihmisten olemassaolo ja toiminta.