Omnium fidelium

Kauneuspilkku sai minutkin pohtimaan muistomerkkejä. Muistomerkit eivät ole vain säilyttäjiä, vaan ne luovat jotain: ne antavat tärkeäksi koetun muotoja. Tärkeä ylittää kuoleman (=tuhon) rajan muistomerkissä. Muisto elää.
Muistomerkin antama kuva on tosin itsessään jähmettynyt (tarkemmin sanottuna: jähmetetty) tiettyyn muotoon, mutta tuo kuva saa erilaisia muotoja eri aikoina ja eri ihmisissä.
Muisto elää niissä, jotka muistavat merkkiä. Muistaminen voi tapahtua monin tavoin - yleensä kuitenkin juhlallisesti. Onhan muistomerkissä jotain tärkeäksi koettua ja rajoja ylittävää - pysyvää.
Muistomerkissä ajatellaan muistettavan loistavan samoin kuin siinä ensimmäisenä kertana, johon muistettava liittyy.

Nukuin viime "yönä" (so. aamupäivällä) neljä tuntia (!). Nyt nukkumaan - nukahdin tuossa jo aiemmin sängylleni, vaikka ei varsinaisesti ollut tarkoitus.

Kaikkivaltiaan armo on käsittämätön!

Remontti jatkuu ja uupumus lisääntyy. Tänään tosin ehdimme vielä viimeiselle tunnille Samppalinnaan.

Apua, auttakaa! Remontti - kaikki aivan sekaisin! Kuinka kestän - hermoni...!!!

Tänäänkin keskustelua uskosta. Aiheena Sodoman ja Gomorrhan hävitys. Jumalan oikeudenmukaisuus...ja Hänen olemassaolonsa.
Se on psykologiaa, koska se on ajatus päässä(si) versus
se on todellisuutta - uskon todellisuutta.

Elämme todellisuutta. ?

"Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: 'Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.' "

Maalaus (R.W. Ekman) on Turun tuomiokirkossa sisääntulosuunnasta katsottuna alttarille tultaessa ensimmäisenä oikealla. Jeesus murtaa viimeisellä ateriallaan leivän. Hänen vieressään vasemmalla (kaikki opetuslapset eivät näy tässä kuvassa) rakkain opetuslapsi JOHANNES.

Valokuvaa on muokattu pimeyden takia laittamalla siihen täytevaloa. Kuvan otti hyvä ystäväni Kristian.