Omnium fidelium

Näytetään bloggaukset toukokuulta 2007.

Bis ans Ende der Zeit

Teen kaikkeni - se on mahdollisuus. Sillä rakastan - kaikella voimalla.
Lähden murtamaan muurin. Kolkutan - ilman sanoja on selvää, miksi. Polvistun, painan pääni alas minut täyttävästä rakkaudesta. Sisälläni on täysi lujuus. Tärisen.
"Auta, Herra!" rukoilen mielessäni "Auta, Herra!"

Riemumme yhtyisi, me!


Ajallisia olemme

Historia ei ole sama kuin mennyt aika. Kun kirjoitamme historiaamme, tiedämme, mitä seuraamuksia tietyllä tapahtumalla on ollut (sitähän ei tapahtumahetkellä kukaan voi tietää); tiedämme siten myös antaa tapahtumalle nykyhetkestä katsoen hedelmällisen merkityksen. Ainakin hyvä historioitsija kykenee.

Löydämme itse oman historiamme.

Mitä se tarkoittaa oman kirjoittamisemme kohdalla? Se tarkoittaa sitä, että kaikissa teksteissämme - ei vain historiankirjoituksessa - arvotamme asioita omalta kannaltamme. Emme koskaan ole täydellisen "objektiivisia".

Kannattaako sen takia hylätä tieteellisen tekstin kirjoittaminen? Ei, hyvä kertomus on hyvä oman aikansa.



Jeesus otetaan taivaaseen

Apostolien teot 1: 2-10:

2 aina siihen päivään saakka, jona Hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen.
3 Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta.
4 Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.
5 Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää."

6 Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?"
7 Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.
8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
9 Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.
10 Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähystivät taivaalle, heidän vieressään ...

Evankeliumi Luukkaan mukaan 24: 50-53

50 Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät.
51 Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.
52 He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin.
53 He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Myös Markuksen evankeliumiin tehty lisäys kertoo helatorstain tapahtumista Mark. 16: 14-20. Jätän tämän jokaisen kiinnostuneen itse luettavaksi.

Lopuksi Matteuksen evankeliumin sana:
Matt 28: 18-20.
18 Jeesus tuli heidän luokseen [ennen taivaaseenottamistaan, minun selvennykseni] ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Jumalan sanaa. Jumalalle kiitos!

HYVÄÄ HELATORSTAITA!


Yritin tänään illalla muistella ja tavoittaa niitä tapahtumien takana olleita syitä, jotka saivat minut kiinnostumaan muinaisesta Egyptistä.
Sain kiinni mielestäni siitä tunnelmasta, joka minulla oli tuolloin aikanaan (n. 6-vuotiaana) - tietoisena kuitenkin siitä, että tähän muistamiseen vaikuttaa koko kinnostumisen ja nykyisen välinen aika ja sen kehitys, mutta analysoiminen ei haittaa ainakaan tätä hetkeä.

Se oli se idea, että muinaiset egyptiläiset kykenivät jatkamaan elämistä. Itse asiassa ihmettelin, että emme kuulleet näistä muinaisista egyptiläisistä nykyisin ihkaelävinä enemmän, sillä heillähän oli tuo kallisarvoinen viisaus hallussaan. Ajattelin myös, että nyt ei ole tarpeen enää yrittää saada selville tuota elämän perus"eliksiiriä".
Egyptissä kaikki myös jatkui samaa rataa, sillä kaikki oli lopullisesti hyvin. Se merkitsi: Elää ja pitää tieto hallussa.
Tuo jatkuva oleminen, jonka egyptiläisten tieto mahdollisti, oli kuin suuri pysähtynyt kuva. Ei ollut tarpeen pyrkiä mihinkään - elämä soljui eteenpäin täysin omalla painollaan, rauhallisesti, leppoisasti.

Sitten toiseen asiaan: Kiitän sleepygay:tä! Olet enkelimäinen!



Muttertagssprüche

Habe etwas gefunden. Diese Sprüche sind teilweise witzig und teilweise unschuldig; teilweise nicht vielsagend und teilweise zum Schreien; teilweise kann ich sogar zustimmen (so hat sie doch gesagt) und teilweise abstossend (so kann man doch nicht sagen, also bitte!). Auf jeden Fall wünsche ich viel Vergnügen (Nehmen Sie nur bitte diese Sprüche nicht allzu ernst)!

Mein lieber Freund / Mein liebes Fräulein, ich warne dich.

Fräuleinchen, komm mal hier her.

Ich sag es dir im Guten.

Das Maß ist voll.

Das ist mein letztes Wort

Wer nicht hören will, muss fühlen.

Du bist jetzt mucksmäuschenstill.

Wenn zwei das gleiche tun, ist es noch lange nicht das selbe.

Wenn ich das darf, heißt das noch lange nicht, dass du das auch darfst.

Wenn dein Kopf nicht angewachsen wäre, hättest du ihn längst irgendwo vergessen.

Nimm dir ein Beispiel an deinem Bruder / deiner Schwester.

Von dem kannste dir mal ne Scheibe abschneiden.

Deine Pickel sieht man doch fast gar nicht.

Oma und Opa haben soviel für dich getan, als du klein warst.

Dunkles Licht ist schlecht für die Augen.

Zieh nicht immer solche Grimassen, sonst bleibt das Gesicht so.

Bald hat das Lotterleben ein Ende.

Du wirst dich noch an meine Worte erinnern.

Ich hab's dir ja gesagt.

Du wirst schon sehen, was du davon hast.

In Afrika müssen die Kinder hungern.

Du treibst mich noch in den Wahnsinn.

Ich wollte, ich hätte es damals so gut gehabt wie du.

Warte mal ab, bist du Kinder hast.

Ich bin viel zu gutmütig.

Du hättest ja wenigstens mal anrufen können.

Für wen mache ich das eigentlich alles?

Wenn die X aus dem Fenster springt, springst du dann hinterher?

Früher hatten die Kinder noch Respekt.

Fahr bloß vorsichtig!

Ruf kurz durch, wenn du angekommen bist.

Manchmal denke ich, die haben dich im Krankenhaus vertauscht.

Du stinkst ja vor Faulheit.

Das heißt "wie bitte".

Pass auf, dass du dich nicht erkältest.

Zieh ja ordentliche Unterwäsche an, denn du könntest einen Unfall haben, und die Ärzte sollen nicht schlecht über dich denken.

Zieh dir doch mal was Flottes an.

Lass das da liegen, wer weiß, wer das schon angefasst hat


erikoista

Laulujen sanat olivat pohdinnassa.
Jonkin laulun valitseminen voi sanojensa sanoman takia olla hyvinkin osoitteleva, vihjaava ja/tai kertova. Ilman, että tarkoitat sitä juuri silloin tai sitten että tarkoitat sitä aivan juuri niin tuona hetkenä...ja kaikkea tämän väliltä.
...

Kaiken laulun ja puheen keskellä saatat tuntea itsesi hyvin yksinäiseksi tai ... tunnet hyvin vahvasti jonkun läsnäolon. Kuulet kaiken ympärilläsi hyvin, mutta taustalla on tuo läsnäoleva, joka on samalla kaiken keskellä.

On paikkoja ja toivottuja paikkoja. Kohtaavatko ne? Vai kenties jopa häviävät...?

P.S. Selvyyden vuoksi: En tuntenut itseäni yksinäiseksi. En kai missään tuntisi... ja piditte (erit. Ke) huolta siitä hyvin.


Kuka toteuttaa mitä?

Usein kuulen kerrottavan siitä, kuinka jollain tavalla tekemällä varmistaa halutun lopputuloksen. Joskus tällaisia väitteitä tuetaan sanomalla, että ihmiset ajattelevat juuri näin asiasta, joten minun on toimittava niin-ja-niin.

...