• Aboa

Uupumus iskee

Jostakin syystä on tosi väsy olo. Ei oikein jaksa mitään muuta kuin mennä töihin ja tulla sieltä takaisin; katsoa telkkaa ja nukkua. Salillakaan ei oikein jaksaisi nostella samoilla painoilla kuin ennen. Oikeastaan ei jaksaisi mennä koko salille, mutta kun on vakaa tarkoitus olla jouluna ohkaisempi kuin nykyään, niin ei oikein uskalla jättää kertaakaan välistä, kun pelkää että lipsuu ja lopulta ei tule käytyä ollenkaan.

Maanantaina onneksi houkuttelimme pupun kanssa toisemme iltakävelylle. En tiedä, olenko kertonut, mutta Turun kaupunki rakennutti asukkailleen puisen kävelyreitin Tuomiokirkkosillalta sisämaahan päin. Reitti kulkee ihan veden rajassa ja kaikki kauniit vanhat rakennukset heijastuvat tyveneen veteen. Iltaisin kaikki valaistus on epäsuoraa ja paikka on todella romanttinen. Pupukin innostui tuomiokirkon tornin katveessa suutelemaan. Oikein taivutuksen kanssa.

Käytiin samalla syömässä Cantina Aztecassa. Paikka oli ihan ok. Ei huono, mutta ei kyllä tehnyt isompaa vaikutustakaan. Mikä siinä on, että aina kun muuten vain kulkee keskustassa, huomaa tusinoittain kiinnostavia ravintoloita, mutta kun pitäisi mennä spontaanisti syömään, ei löydy mitään. Paitsi Blanko. Ja Blanko. Ja Blanko. Tai osuuskaupan ketjuravintoloita, joihin ei tahdo mennä. Suositelkaa, hyvät ihmiset jotakin hyviä turkulaisia paikkoja, joita voisi testata.

18 kommenttia

Rokkihomo

22.10.2008 18:03

Klassikko: Pippurimylly. Omistaja pitää kiltisti selleripihvit listalla.

Mukava (myös überhampurilaisia, sekä vege- että jauhettu liha): Kerttu, Läntinen pitkäkatu.

Mieliruokaani mutta lounasaikojen ulkopuolella hitaasti: Baan Thai. Erityisesti sen Käng Matsaman tofulla - saa myös kanalla kalalla ja naudanlihalla.

...Ja Humalistonkadun - Ratapihankadun kulman kiinalais-vietnamilaisessa on yksi hyvä annos, joka kannattaa käydä maistamassa, eli setsuanilainen (setzuan / sichuan, kysykää [sizuan]ilaista).

pelsepuuppi

22.10.2008 18:42

mulla toimii aina trattoria romana. sopii mulle ja paikan alkusalaatti on vaan niin hyvää (the secret ingredient is salt..). baan thai jees mut mulla tullu angsti tahikkuu nyt.. ja kerttu on hyvä. azteca oli ekal kerral jees ku paikan aika söpö hinu-tarjoilija (onk niit muita?) teki mul parit tosi kliffat paukut ja olin siis lieväs soosis koko reissun et seki voi vaikuttaa asiaan. ku vein beiben sinne tovi sit oltii molemmat hiuka et nää..

Napalmia

22.10.2008 18:59

ROMANTIIKKA ei ole paikasta vaan seurasta kiinni. menkää ihan minne vain jos siltä tuntuu. Joskus ne surkeimmat paikat voivat olla niitä mieleen painuvimpia.

mopsi22

22.10.2008 19:00

Kerttu on jees-paikka, asun tässä lähistöllä :)

Tykkäämme myös konttorista torinkulmalla, viimeksi palvelu oli jotain, mihin Suomessa harvoin törmää: ei vain hyvää vaan erinomaista.

Mekin etsiskelimme ystäväpariskunnan kanssa ruokapaikkaa ja yllätykseksemme kolme ensimmäistä oli kiinni sunnuntaisin. Outoa. Ruokapaikkoja kyllä on, mutta tosiaan, s-paikkoja kannattaa välttää (poikaystävä jaksaa jauhaa niistä ja niiden tylsyydestä aina ohimennen).

Sitten on tuo enkeliravintola, en tiedä oikeaa nimea, mutta sielläkin olemme saaneet erinomaista palvelua. Bossakin on kiva (kirjoitetaanko noin) sanoo poikaystävä, joka siellä taannoin illasti.

Ja se puusiltanen on pääasiallinen siirtymisreittini keskustasta yliopistolle :) Mahtava reitti. Sen loppumiseen käytännössä päättyy Turun keskusta ja alkaa lande :P

Blanko on kiva, mutta sohvat ovat aina varattuja :(

Turku on puistoineen mahtava kävelykaupunki, yksi sen ehdottomia vahvuuksia!

Napalmia

22.10.2008 19:02

SALI EI LAIHDUTA VAAN lenkkeily tai kävely............aerobinen y see..........perusasioita...?

Napalmia

22.10.2008 19:05

onko niin et kaappihomojen on vaikea mennä ulos? niillä on just vaikeuksia siinä et mihin mennään....................

pelsepuuppi

22.10.2008 19:12

mut salil saa upeen kropan. men o koskaa ollu enkeliravintolas ja bossaski vaan kerran. ja ei, s-korttii ei tarvi muistaa ku raflaa hakee..

Roope2

22.10.2008 19:15

Ihastuin muotoiluun: Tuomiokirkkosillalta sisämaahan päin. Ihan neutraali maantieteellinen lausahdus sinänsä mutta nurkkapatriootille se avaa monia kulttuurisia mielleyhtymiä.

mopsi22

22.10.2008 19:16

Salilla saa upean kropan, mutta mitä sekin tarkoittaa, upea kroppa? Lihaksia vai?

pelsepuuppi

22.10.2008 19:34

upea kroppa meinaa mitä kellekki. must upee kroppa on timmi ja sillee.. kliffa. et emmä tykkää et liian bodattu ja lihaksikas mut ju nou, sillee timmi ja jos se nyt hiuka erottuu hauis ja vatsalihakset ni sei o mul mitenkää miinus. ku mullahan on ihan mieletön bodi..

pelsepuuppi

22.10.2008 19:34

ja joo, muhun vetos kans ajatus sisämaalle menosta..

martin

22.10.2008 20:59

Minä pidän myös trattoria romanasta kuten pelse! Tosin olisin kiinnostunut nyt myös käymään intialaisessa, joka on kadun toisella puolella hiukan TYKS:aan päin.
Tämä oikealt puolelt jokkee.

Aboa

23.10.2008 08:36

Joskus käydään syömässä Puutorin intialaisessa, joka myös on loistava paikka. Romanassa ei olla käyty koskaan, kun sinne ei koskaan mahdu, ja me ei oikein koskaan sillä tavalla etukäteen suunnitella syömäänmenoa, että varaisi pöydän. Viimeksi aiottiin mennä myös sinne Konttoriin, mutta ruokapuoli oli liki ahdistavan kirkasvaloinen, ja lisäksi emme ymmärrä, miksi Kauppatorin kupeessa oleva ravintola teippaa umpeen jokaisen ikkunansa. Ja edellisen kerran Bossassa käydessä alkuruoka oli taivaallinen, pääruoka ihan ok ja jälkiruoka skeidaa; siksi ei isommin ole sinne tahdottu mennä. Enkeliravintolassa en olekaan käynyt sitten sen jälkeen kun se muuttui -kahvilasta -ravintolaksi.

Ja rakas Napalmi: tämä sinun heittosi meistä kaappihomoina perustuu siis johonkin faktaan, vai?

Scherzo

23.10.2008 08:48

Samainen väsymys vaivaa täälläkin... ei jaksaisi aamulla nousta ja ei millään jaksaisi raahautua salille...

pelsepuuppi

23.10.2008 10:33

joo konttori on tosi jeessi paikka, unohdin kompata sitä. romanaan joo hankala päästä ja kaikkee mut joskus oikeesti kandee etukätee suunnitella ja varata pöytä, must son sen arvost. mään en haluu olla kritiikin kannus tai nariseva impi mut moon kuullu hiuka shittii siit puutorin intialaisest..

Aboa

23.10.2008 12:04

Se intialainen oli alkuun aika kaaospaikka, kun mikään ei toiminut ja kaikki oli myöhässä ja ruoat vietiin vääriin pöytiin, kerättiin takaisin ja vietiin toisiin vääriin pöytiin. Mutta siitä on aikaa ainakin viisi vuotta, ja mun mielestä se on tosi hyvä paikka nykyään.

pelsepuuppi

23.10.2008 12:23

ei siit voi olla viittä vuotta.. älä juksaa mua aboa.. mut jos ollu alku hankal ni mun kamut kyl aika natsipirkkoi sillee et kerra joku mokaa ni son sit sen mukaa mentävä loppuikä. ja ai niin olin sun ja hortuksen kaa bissel edellisyönä hesas.

Aboa

23.10.2008 13:03

Oltiin kaljalla vai? Vai siksi mua väsyttää niin kovasti tänään.