Perjantaina kotona

Tiistaina olin pienessä flunssassa, mutta keskiviikoksi menin jo töihin. Kun työnantaja kieltää sijaisten palkkaamisen, joutuvat muut opettajat venymään ja pitämään huolta poissaolijoiden ryhmistä. Ei silti olisi kannattanut mennä, sillä eilen jouduin lähtemään töistä kotiin kesken päivän ja tänään vain makaan kotona. Koira yrittää olla seurallinen ja ehdottaa pallonheittoa, ulkoilua tai vaan jatkuvaa syömistä, mutta minä vain makaan, kröhin ja niiskutan.

Pupu meni tänään sairaalaan pieneen operaatioon. Aika hullulta tuntuu, että hänet leikataan nukutuksessa päivällä ja samaksi illaksi hänet lähetetään jo kotiin. Eikös ennen nyt pidetty ainakin päivä sairaalassa tarkkailussa, jos ei muuta niin narkoosipöhnästä selviämässä? Tuntuu hurjalta, että minun tulee huolehtia kotiolosuhteissa ihmisestä, joka pari tuntia aiemmin makasi leikkauspöydällä. Älkääkä ymmärtäkö väärin, ei se ole ikävää eikä epämiellyttävää; minun puolisonihan se on! Hämmästelen vaan sitä, minkälaiseksi yhteiskunnan toiminta oikein on mennyt. Tehokkuus, tehokkuus, tehokkuus! Säästöä sairaalalle sekin, jos toinen tihkuu hiljalleen verta kotilakanoilleen.

Ei ole kuulunut minkäänlaista reaktiota meidän ostotarjoukseemme. Laskimme lähtöhinnasta pois 15 prosenttia, joka on kyllä paljon, mutta toisaalta asunnon kuukausittaiset käyttökulut ovat aika isot. Lisäksi kämppä on ollut myynnissä puolisentoista kuukautta, eikä siitä ole tehty yhtäkään tarjousta. Luulisi myyjänkin jo siinä vaiheessa tuumivan, onko asetettu hinta oikea. Kun asunto on vielä tyhjä, jolloin tuloa ei tule edes vuokrasta, olettaisi jotain tapahtuvan. Saa nähdä. Jos kauppoja ei tule, harmittaa. Jos tulee, lainan määrä hirvittää.