Olen aina rakastanut saada asiat loppuun. Joka kerta, kun saan tiristettyä viime pisarat pesuainepakkauksesta, kätkettyä purkinlopun aurinkokuivattuja tomaatteja salaatin joukkoon tai lisättyä viimeisen pussin itse kasvatettuja papuja chili con carneen, olen tyytyväinen. Jokainen pieni pussinpohjallinen kauraryynejä rusinoita riisimuroja, muutama rätti pyykkikorissa, purkinpohja maalia ajaa minut hulluuden partaalle. En voi sietää puolinaisia asioita. Loppumaali täytyy maalata äkkiä johonkin, rusinoista keittää soppaa ja puolipitoiset housut heitettävä pyykkiin, jotta saa koneen pyörimään.
Asioitakaan ei saa jättää kesken. Remontin ja rakennusurakan työvaiheita ei saa jättää kesken, vaan aina pitää tehdä tämä taikka tuo valmiiksi ennen kahvitaukoa. Ennen kuin syödään. Ennen kuin mennään saunaan. Ennen kuin käydään nukkumaan. Asiat tehdään loppuun, vaikkakin sitten tapetoitaisiin keittiön seiniä neljän aikaan yöllä. Ei tarvitse sitten enää aamulla jatkaa.
Pupu tietää minun urakkaluonteisuuteni, muttei ole osannut minua siitä parantaa. Joskus itsekin tympäännyn itseeni. Kun ihan hyvin voisi torpalla lopettaakin työt kesken ja hypätä vaikka autoon ja ajaa kaupunkiin pizzalle. Mutta kun aita on vielä kesken ja lipastosta pitäisi raaputella maalit pois.
Poisheittopassioni yltää muun muassa myös vaatteisiin (eihän tuota ole kuitenkaan käyttänyt aikoihin), esineisiin (kerää vain pölyä) ja kirjoihin (teeman käsittely huonoa, enpä usko, että luen uudestaan). Facebookissa harmittelen, kun on tullut hyväksyttyä ystäviksi sellaisia, joiden kanssa en ole ollut aikoihin tekemisissä. Voisikohan kaveriksi hyväksytyn entisen oppilaan pullauttaa joukosta pois? Enhän ole ollut häneen muussa kontaktissa kuin työsuhteessa viisi vuotta sitten.
Aiemmin kodista ei löytynyt yhtäkään koriste-esinettä, mutta pupun ja Afrikka- ja taidelasikokoelman tullessa elämääni jouduin tästä periaatteesta antamaan periksi.
Kannattaisikohan jo hakea apua?
6 kommenttia
Simsalabim Jim
26.9.2008 13:22
Mä oon juuri päinvastainen. Mä oon kamalan innokas aina aloittamaan kaikkea uutta, mutta mulla jää kaikki keskeneräiseksi kun innostun jo jostain muusta. Esimerkiksi muuttoni nykyiseen asuntoon on kestänyt jo 4 kuukautta; vieläkään en ole saanut aikaiseksi puhdistaa uunia ja mikroa jotta voisin laittaa täällä ruokaa. Taulutkin odottivat pari kuukautta lattialla seinälle ripustamista. Samoin esimerkiksi opintoni ovat venähtäneet niin että tänä syksynä pyörähti 11. vuosi koulun kirjoilla käyntiin.
Joissain asioissa toki olen jämpti; minua ärsyttää suunnattomasti bf:ni tapa lopettaa suihkusaippuan käyttö ja siirtyä uuteen purkkiin, kun pohjalla on n. 5 mm paksuudelta vielä saippuaa. Minä saan sitten aina käyttää niitä jämiä :)
kesäpoika
26.9.2008 13:43
Mä oon ihan samanlainen kuin Aboa. Joskus ajattelen tekeväni jotain vain vähän. Mutta sitten on ihan pakko vähän vielä ja tuo vielä ja tästä vielä vähän. Ja minäkin inhoan tavaraa, kaikkea vajaata ja paritonta ja kaikkea, jolla ei ole loogista paikkaa. Laatikoissa ja kaapeissa asiat pitää olla loogisessa järjestyksessä. Käytännöllisyys on vasta tois arvoista. Ja sitten sellaiset esineet, kuten joulukoristeet on kamalia, ne harmittaa olemassaolollaan koko muun vuoden.
Ruokaa ja vessapaperia ja pesuaineita mä tykkään, että pitää olla paljon. Ostetaan aina iso määrä kerralla. Kaikkea sellaista, mitä oikeasti tarvii. Siitä tulee jotenkin turvallinen olo, kun on kaapit täynnä. Mutta sitten kaikki muu tavara mun tekisi mieli heittää pois.
Aboa
26.9.2008 15:56
Minäkin tykkään siitä, että ruokaa pesujauhetta vehnäjauhoja on. Nimenomaan. Vajaita en suvaitse, liki täysiä vain.
Ei, minä en halua puolikasta.
Anna minulle kokonainen maa ja taivas.
Napalmia
26.9.2008 15:58
Kyllä te saisitte hermoromahduksen Afrikassa.
Rokkihomo
26.9.2008 17:06
Metkaa lukea. Olen jotakuinkin vastakohtasi.
...Ja pienet jauhojen yms. jämät säilytän kaapissa koska niitä voi käyttää johonkin "sitten joskus"...
arkadas
26.9.2008 19:08
Rokkihomon kanssa samoilla linjoilla... "pussit tyhjiksi" ennenkuin avataan uutta ;)