• Aboa

Lomalla

Kesälomaa on takana jo kohta neljä viikkoa ja edessä kuusi. Kuitenkin koko ajan tuntuu siltä, että aika loppuu kesken. Koko alkukesä ollaan oltu pupun kanssa torpalla, suurimman osan ajasta kahdenkesken, mutta onneksi muutama tuttu on käynyt kylässä torjumassa mökkihöperyyttä.

Se edellisbloggauksen aitta on nyt sitten valmis, maalattu sisältä ja ulkoa. Olin tyytyväinen, että sain rakennustyöt valmiiksi, kunnes pupu puolileikillään kertoi haluavansa yhden uuden rakennuksen lisää; pihakeinu kun on ihan taivasalla, ja koska keinun pehmusteita on tylsä käydä aina sateen tullen kantamassa sisälle, voisi koko keinun laittaa omaan avoseinäiseen katokseensa, johon samalla voisi tehdä tilaa ruokapöydälle. Katsotaan nyt, huvittaako alkaa rakentaa mitään tälle kesälle. Toki voin tehdä perustukset valmiiksi syksyllä ja värkätä ja puuhata koko talven. Toisaalta taas uusi rakennushomma kuulostaa kivalta haasteelta kesäisen makoilemisen keskelle.