Kyllä se telineillä roikkuminen sateessa ja tuulessa jätti jälkensä. Eilen alkoi töissä ääni lähteä ja selkäpiitä myöten nousemaan kylmänväreitä.
Mistä muuten johtuu, että juuri kun on monen tunnin harkinnan jälkeen päättänyt kertoa pomolle, ettei huomenna tule töihin, alkaakin heti tuntea olonsa liki terveeksi ja välittömästi päälle iskee huono omatunto. Nytkin pohdin, olenko Ihan Oikeasti kipeä vai kuvittelenko vain. Muistaakseni kaupungin työntekijöistä näyttelijät ja opettajat sairastivat vähiten.
Sijaisen saaminen onkin sitten eri juttu. Päääsääntö on, ettei sijaista saa. Ikinä. Niinpä jokainen poissaoleva opettaja kuormittaa muita opettajia, jotka joutuvat juoksemaan kahden luokan väliä ja pitämään kahta tuntia yhtä aikaa. Siksipä turvauduinkin apulaisrehtoriin ja selitin hänelle opettaneeni yhdelle luokalle juuri uuden asian, mikä tulee maanantain kokeeseen. Sijainen olisi siis pakko saada, jotta joku ehtisi lahsten kanssa käydä ilmiötä läpi ja varmistua, että se ymmärretään. Rehtori ei olisi syystä ymmärtänyt kuitenkaan.
Tällaisia tilanteita varten joka koulussa on omia vakiosijaisia. Meillä sellainen on viisikymppinen matemaatikkonainen, joka tapaa vyöttää vekkihameensa heti kainalon alapuolelle, mistä syystä oppilaat kutsuvatkin häntä Ylälantioksi.
Kukaan ei ymmärrä, miksi juuri tämä nainen kutsutaan aina paikalle. Olipa kuka tahansa sairas opettaja laatinut kuumehouruissaan sijaiselle kuinka tarkat ohjeet tahansa, varmaa on, ettei niitä noudateta.
Kun edellisen kerran Ylälantio sijaisti minun tuntejani, odotti opettajainhuoneen pöydällä kahdenkymmenenkahdeksan sentin paperinippu. Missään asiassa ei oltu menty eteenpäin, vaan sijainen oli joka luokan kanssa päättänyt kirjoittaa aineen. Oppilaiden mukaan Ylälantion ainoa ohje oli kuulunut: "Kirjoittakaa nyt niin pitkään kuin jaksatte, kyllä teidän oikea opettaja niitä sitten korjailee."
Siksi päätin pitää eilen pääni ja vaadin oikean aineen opettajaa. Taisto oli kova, mutta lopputulemana a) sain sijaisen ja b) hän on gradua vaille saman oppiaineen opettaja kuin minä.
Voin siis rauhassa laskeutua tautivuoteelleni.
