Etäsuhteet eivät ole minun juttuni

Tänä vuonna Pupun lukujärjestykset ovat olleet erilaiset kuin ennen. Elokuusta alkaen hän on paahtanut pitkiä viikkoja, mutta nyt viimeisessä jaksossa odotti palkinto: töitä vain maanantaina ja perjantaina. Tämä luonnollisesti tarkoitti sitä, että hän nappasi koiran kainaloon ja muutti torpalle. Minut hän käy perjantaisin hakemassa seuraksi ja palauttaa takaisin kotiin sunnuntai-iltana.

Parisuhteessa tulee aina hetkiä, jolloin toivoisi, että saisi hetken olla ihan yksikseen. Minäkin olen haaveillut siitä, kuinka joskus saisi kliksutella kaukosäätimellä visuaaliseksi virraksi kaikki Teeman dokumentit ja Subin surkeat tosi-teeveesarjat, valmistaa ruoaksi tomaattikeittoa, syödä tonnikalaa suoraan purkista ja pitää kämppä sairaalloisen siistinä. Nyt minun hetkeni oli tullut.

Ja jo noin kahden minuutin jälkeen minulla oli tylsää.

Kukaan ei ollut rupattelemassa hassuja, ei ehdottamassa saunaanmenoa, ei juttelemassa päivän oudoista sattumuksista. Kukaan ei kyhnytä niskaa eikä nappaa yöllä kolmen aikaan lusikka-asentoon. Kun nappaan jääkaapista kinkunviipaleen, viereen ei ilmesty edes koiraa, joka olisi täynnä rakkautta. Minä vain istuskelen täällä, lueskelen Facebookia ja katson puolella silmällä televisiota. Käyn hölkällä yksin enkä kinastele kenenkään kanssa sopivasta reitin pituudesta. Katsoin Wagnerin koko Sormus-tetralogian ja tympäännyin.

Tokihan on puhelin, ja soittelemme kolmisen kertaa päivässä, mutta ei silloin osaa kertoa, kuinka näki Samppalinnanpuistossa tyhmän oravan tai kuinka etäältä katsottuna risu muistutti käärmettä.

Viikonloppuihin sitten kasautuu paljon toiveita vähän liikaakin. Ja kun lisäksi viimeiset viikot ovat täynnä työtä ja tohinaa, olen kaksi edellistä lauantaita kokenut olevani ärtyisä ja hankala. Pupu voitelee minulle aamiaisleivät ja pussaa niskaan, mutta minua vain kiukuttaa.

Ja sitten katson, kuinka mies löytää kaupan muovipussin pohjalta pökertyneen mehiläisen ja kantaa sen ulos. Hän asettaa sen hellävaroen apilankukkaan ja varmistaa että se alkaa imeä mettä. Hän napsaisee poikki voikukan ja tuo sen mehiläisen ulottuville. Hyönteinen liikkuu kankeasti, mutta saa kavuttua toiseen kasviin. Mies vie kukan pölyttäjineen suuren kuusen varjoon ja kääntyy vielä portailta huolestuneena katsomaan peräänsä.

Kuka ei voisi rakastaa tuota miestä? Kaikki väsymys ja kiukku ja ärtymys sulaa lämmöksi ja onnellisuudeksi. Odotan vain sitä, että loma alkaa ja että saa levätä. Ja että pääsemme saman katon alle.