Asunto-onnea

Viihdyn uudessa kodissa todella hyvin. Pupukin kyllä, mutta se ei sitä hämäläisyyttään voi sanoa ääneen ennen kuin sitä siltä tivaa toistuvasti.

Liki joka päivä kiinnitän huomiotani johonkin yksityiskohtaan ja nautin; miten aurinko paistaa kattoikkunoista sisään, miten kaakeliuuni hohkaa lämpöä ohikävellessä, miten vanha lipasto sopi keittiöön kuin valettu. Usein iltaisin ennen maatemenoa teen pienen kierroksen. Sytytän kirjastohuoneen hyllyvalot, kurkkaan parvelle, minne teimme tv-tilan, vilkaisen keittiöön. Olen iloinen ostopäätöksestämme, pienestä riskinotosta. On kiva kokea muuttaneensa asuntoon, jossa haluaisi viettää loppuikänsä. Tähän asti kaikki paikat ovat olleet opiskelijabokseja tai vuokrakämppiä tai ensiasuntoja, mutta ensi kertaa elämässäni minulla on sellainen tuntu, että tästä kodista lähden vasta jalat edellä.

Koska kämpässä on sähkölämmitys ja lämmitettäviä kuutioita vähän hiukan liikaa meille kahdelle, ensin arvelutti se, mikä on tuleva sähkölasku. Onneksi se ei kuitenkaan kivunnut ihan hirvittävän korkeaksi. Vielä pärjäillään. Vaan ei sillä hinnallakaan ole ollut taipumusta laskea. Tiedän myös, että makuuhuoneen ulko-ovi täytyy vaihtaa, samoin kahden huoneen ruma lattialaatta ja kylpyhuoneen kaakelit, mutta niiden aika ei ole nyt. Joskus toiste. Kunhan ollaan ensin, rauhoitutaan. Nautitaan hykerryttävästä ilon tunteesta. Ja lyhennetään osuuspankille 20 vuoden lainaa.