Muutos

Blogini säännölliset lukijat eivät ole voineet välttyä huomaamasta tulevaisuutta kohtaan tuntemaani ahdistusta ja pelkoa. Osa tuosta pelosta on peräisin oman elämäni problematiikasta. On hyvin rankkaa huomata, ettei monia itseäni ahdistavia asioita pysty mitenkään muuttamaan. Niitä on kuitenkin todella vaikea myöskään aidosti hyväksyä väistämättömyyksinä, vaikka viisaiden sananlaskujen mukaan niin täytyisikin tehdä. Omien henkilökohtaisten pelkojeni lisäksi ahdistun valtavasti seuratessani maailman menoa. Ihmiskunnalla on käytössään ennätysmäärä tietoa, resursseja ja teknologiaa mutta vastapainoksi sivistys ja solidaarisuus voivat paikoitellen ennätysmäisen heikosti.

Suurin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, ettei yhteisiin isoihin asioihin kannata haaskata omia vähiä energioita. Ei ole aikaa, kapasiteettia tai jaksamista. Ja vaikka sattuisi joskus olemaan, omat vaikutusmahdollisuudet koetaan niin pieniksi ettei asioiden pohtimisessa nähdä enää mitään järkeä. Jotkut, kuten eräs hyvä ystäväni, ovat vaipuneet niin suureen kyynisyyteen, että katselevat ihmiskunnan ylä- ja varsinkin alamäkiä enää suurena viihdyttävänä spektaakkelina. Ystäväni puhuu popcornia mutustellen innostuneeseen sävyyn maailmanlopusta, joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Sitten on olemassa niitä, jotka vielä jaksavat parantaa maailmaa. Toinen kaverini uskoo fanaattisesti kaiken hyvän olevan tulossa ehkä jo tänä vuonna. Hänen mukaansa internet vapauttaa orjat orjuuttajistaan, kaataa totalitariat ja suuressa finaalissa ihmiset lopulta luopuvat vapaaehtoisesti rahan vallasta siirtymällä lahjatalouteen. Humaani maailmankatsomus seuraisi perässä.

Jokainen meistä on elänyt varsin nopean muutoksen aikaa. Tällä vuosituhannella koko läntinen maailma on erilaisten poliittisten ja taloudellisten kytkösten kautta sitoutettu toisiinsa. Virallisten totuuksien kanssa kilpailevat vaihtoehtoiset ideat ja ratkaisumallit ovat vähitellen kadonneet, useimmat poliittiset päätökset tehdään käytännössä universaalin markkinatalouden ehdoilla. Samalla tavallisen pulliaisen mahdollisuudet vaikuttaa yhteisiin asioihin ovat kaventuneet radikaalisti. En ihmettele ollenkaan erilaisten salaliittoteorioiden suosiota, koska raha ja valta tuntuu liittoutuneen entistä tiiviimmin yhteen. Maailmoituminen ei ole lisännyt yhteisvastuullisuutta ja humaaniutta, lähinnä sen avulla on onnistuttu maksimoimaan globaalin eliitin taloudellinen hyöty. Siinä mielessä salaliittoteoreetikot ovat osuneet ihan oikeaan.

Samaan pakettiin on liittynyt olennaisena osana kulttuurinen yhdenmukaistuminen. Jotta globaalia maailmaa olisi edes vähän helpompi hallita, uudet sukupolvet ympäri pallon on saatu omaksumaan hyvin samankaltainen iloiseen kuluttamiseen perustuva arvomaailma, jossa yhteinen samaistuminen tapahtuu trenditietoisuuden ja yhteisen kielen kautta. Vielä parinkymmenen vuoden takaista kulttuurisesti hajanaisempaa maailmaa olisi ollut huomattavan vaikea hallita kollektiivisesti, mutta yhden sukupolven kadottua ja toisen kasvettua aikuisikään tilanne on muuttunut totaalisesti. Eikä kehitys tietenkään pysähdy tähän. Vähitellen uusien ikäluokkien myötä innostus pitää kansallisvaltioita pystyssä ja omia kulttuureita elossa romahtaa. En rakasta ylikorostettua nationalismia, mutta itse koen yhdenmukaistumisen aina lähtökohtaisesti pelottavana. Vaikka ostoskassit molemmissa käsissä juoksevat Massaihmiset pitävät itseään individualisteina ja kovinkin värikkäinä persoonina, keskinäinen erilaisuus on useimmiten kulutusvalintojen eikä arvojen erilaisuutta.

Voin kuvitella, että oma tulevaisuususkomme riippuu aika paljon siitä kuinka reiluina ja toivottavina olemme kokeneet viimeisten vuosien muutokset. Globaalin maailman arvot pohjautuvat maailman vahvimman ja vetovoimaisimman kulttuurin käsityksiin vapaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Suomessa kaikkein innostuneimpia tästä kehityksestä ovat olleet oikeistolaisesti ajattelevat ihmiset. Ei ihme, sillä pohjoismaisen hyvinvointivaltion idea oli aikoinaan yhdistää kahden eri yhteiskuntajärjestelmän parhaat puolet. Globaali nykytalous taas pyrkii kaikenlaisten hidasteiden ja esteiden raivaamiseen pois puhtaan markkintalouden tieltä. Bisnesoikeistossa ymmärrettävästikin nähdään kaikenlainen yhdistyminen ja yhdentyminen huikeana mahdollisuutena kohti entistä suoraviivaisempaa kapitalismia. Vasemmiston ja kahden maalaispuolueen joukoissa tunnetaan paljon suurempaa epäluuloa. Homoyhteisöön kuuluvien suhtautumista koettuun muutokseen pehmentää varmasti se, että kulttuurinen ja poliittinen yhdenmukaistuminen on tuonut mukanaan aitoa parannusta omaan tilanteeseen. Nykyinen amerikkalaisiin arvoihin perustuva globaalikulttuuri kun suhtautuu myötämielisesti homoihin ja torjuu rasismin.

Koko tämä kehitys on viime vuodet edennyt huikealla nopeudella, raivaten kaikki mahdolliset esteet tieltään. Itseni kaltaiset turhautuneet toisinajattelijat ovat jääneet omiin nurkkakuntiinsa pyörittelemään vaihtoehtoisia ja usein valitettavan epärealistisia ratkaisumalleja. Kun media on lähes kaikkialla keskittynyt hyvin harvoihin käsiin, ei ole ihme ettei kritiikki kovinkaan usein kantaudu kauas. Valtamedian intresseihin ei kuulu julkaista hallintoa horjuttavaa kritiikkiä vaan kaikki tyytymättömyys yritetään dumpata eri tavoin erehtyneiden yksilöiden niskaan. Sama temppu tuntuu toimivan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen eli valtaeliitin arvostelun sijaan keskitytään lynkkailemaan valtion laskuun taksilla ajelevia ministereitä tai tuheroista twitteröiviä urheiluselostajia. Syntyy mielikuva, että järjestelmä kyllä toimisi kunhan yksilöt saataisiin tavalla tai toisella kuriin.

On selvää, että tarvitaan jotain todella radikaalia ja mullistavaa, jotta kehitys saisi lähivuosikymmeninä toisenlaisen suunnan. Kreikassa ja Espanjassa se jokin voi olla taloudellisen vararikon ja yleisen köyhtymisen kautta noussut muutoshalu. Tähän saakka eteläisten kriisimaiden tyytymättömät ihmiset ovat ainoastaan hiljaa syrjäytyneet, jättäneet äänestämättä ja mellakoineet kohtalaisen sivistyneesti. Jos köyhtyminen jatkuu ja puutteessa elävien ihmisten määrä tuplaantuu tai jopa triplaantuu, jotain aivan varmasti alkaa jo tapahtua. Siitä voisi lopulta lähteä jonkinlainen lumipalloefekti, joka vyöryisi Arabikevään lailla yli koko eteläisen Euroopan. Suomalaisten enemmistö luultavasti tyytyisi naureskelemaan ylimielisesti "manjaanamaiden" tapahtumille, mutta vähitellen myös täällä heräisi tietoisuus siitä, että on sittenkin olemassa useampi kuin yksi vaihtoehto.

Silti on aika surullista myöntää, että nykyisen poliittisen ja taloudellisen järjestelmän romahtaminen johtaisi hyvin todennäköisesti erilaisten äärioikeistolaisten ja fasististen liikkeiden rajuun nousuun. Samalla kun keskinäiseen solidaarisuuteen perustuva perinteinen vasemmistolainen ajattelu on leimattu muinaisjäänteeksi ja epärealistiseksi haihatteluksi, yhtä lailla vanhoihin oppeihin perustuva fasismin rajoilla liikkuva äärioikeistolainen kunnian kulttuuri on koko ajan yhä varteenotettavampi haastaja. On ihan oikeasti olemassa vaara, että nykyisen järjestelmän romahdus johtaisi aika pitkään pilottitakkien ja nahkapäiden aikakauteen. Kärjistetysti sanoen entiset punanuttuiset kommarityöläiset ovat tänä päivänä potentiaalisia uusnatseja. Muutos pelkän muutoksen vuoksi ilman humaanimpaan maailmaan tähtäävää pyrkimystä voisi olla jopa katastrofaalinen. Mutta yhtä lailla nykyinen tie on johtamassa dystopiaan, hieman erilaiseen tosin.

Täältä Suomesta katsottuna on hyvin vaikea uskoa nopeisiin muutoksiin. Toivon hartaasti, että seuraavat sukupolvet pystyvät hyötymään muiden maanosien taloudellisesta vaurastumisesta. Nousevat talousmahdit kuten Kiina eivät ole olleet tunnettuja kovin kummoisesta humanismista ja pehmeämmistä arvoista, mutta ainakin niiden nousu tulee tuomaan muutoksen yksinapaiseen maailmaan. Tällöin ehkä myös suomalaiset alkavat vähitellen taas hakea omia kulttuurivaikutteitaan ja samaistumisen kohteitaan muualta kuin yhdeltä tarkkaan rajatulta alueelta. Itse uskon vakaasti kulttuurin olevan avainasemassa ihmiskunnan herättämiseksi ruususen unestaan. Ihmiset kun kulkevat sen viiteryhmän ehdoilla, johon he itse mieluiten haluaisivat kuulua. Jos jonain päivänä kaikki tällä hetkellä oleva coolius muuttuisi kerta heitolla myötähäpeäksi, koko korttitalo vähitellen romahtaisi. Toisin kuin taloudellinen ja polittinen harvainvalta, länsimainen henkinen orjuus on pääosin aivan vapaaehtoista. Siitä voi päästä eroon sanomalla ääneen: "Minä en halua kuulua tähän joukkoon".