Ulos!

Kasvoin hyvin suvaitsevassa ympäristössä. Sisäinen maailmani oli se, mikä aiheutti vaikeuksia. Lapsena olin hyvin uskonnollinen ja luin ahkerasti Raamattua. En tällöin muistini mukaan kuitenkaan koskaan törmännyt kohtiin, joiden mainitaan käsittelevän homoseksuaalisuutta. Niinpä tajuttuani 14-vuotiaana olevani seksuaalisesti kiinnostunut miehistä, en nähnyt koko homouttani minkäänlaisena ongelmana uskoni näkökulmasta ... kunnes törmäsin Mooseksen kirjan lauseisiin. Siitä alkoi piinani. En kyennyt etenemään henkisessä kehityksessäni mitenkään ilman vastausta kysymykseen Jumalan katsantokannasta. Minulle Jumala oli tärkeämpi kuin oma seksuaalisuuteni. Tällainen konstellaatio saattoi johtaa vain mahdottomaan: Minä en ollut hyväksyttävä Jumalan edessä. Johtopäätös: Ennemmin minun on tuhouduttava kuin Jumalan kunnian ja suuren pelastuksen. En voisi tehdä itsemurhaa, sillä se estäisi taivaaseen pääsyni. Tässäkin ajauduin umpikujaan. Yhtäältä homouteni toisaalta itsemurha olivat mahdottomia. En tiennyt, mitä tehdä. Niinpä en tehnyt mitään – vuosiin. Olin tosin ajoittain sisäisessä kyselyssäni hulluuden partaalla. Muuten muutuin uskonelämässäni yhä fanaattisemmaksi – psykologisoiden (ehkä) sisäisen ristiriitani saattamana. Saatoin ilmaista kirkkain silmin täysin elämänkielteisiä mielipiteitä.
Elämäni oli tieteen parissa. Kun ei ollut tieteen ulkopuolista elämää, ei siinä oleva ollut mielessä.
Olin kuukautta vaille 30-vuotias, kun kaikki muuttui - tarkoitan tässä uskoni suhteen. Olin asunut Saksassa kolme vuotta ja suorittanut jatko-opintojani uskomattomalla tarmolla. Yhtenä iltana päätin mennä paikallisen homoyhdistyksen järjestämään elokuvailtaan. Siellä esitettiin ”Maurice” (oikein ihana elokuva). Elokuva ei kuitenkaan ollut minulle ratkaiseva, vaan siellä tapaamani henkilö. Sain häneltä puhelinnumeron, johon paria viikkoa myöhemmin (pelon vallassa) sain soitettua. Tutustuminen tähän ihmiseen oli käänteentekevää, sillä homouteni muuttui samalla konkreettiseksi. Yllättävin ja käänteentekevin seikka oli kuitenkin vielä tulossa. Rakastumisemme huumassa hän keskellä päivää suuren ihmisjoukon keskellä kaupungin kadulla otti minua kädestä kiinni. Olin kieltämättä yllättynyt. Samalla hetkellä kuitenkin vapauduin ja minut täytti uskomaton ilo: joku rakastaa minua (näin paljon). En oikeastaan nähnyt muuta kuin hänet, rakkauden. Rakkaus murtaa vahvimmatkin kahleet ja muurit!
Se on Jumalamme olemus.