• Aboa

Onnen pipanoita

Minkähän takia opetuslautakunta oli päättänyt pitää yhden lauantaityöpäivän? Oppitunneilta oli kuitenkin puolet lapsista poissa - ihan luvan kanssa kyllä, sillä vanhemmat olivat anoneet lomaa - joten millään tunnilla ei kannattanut edetä asioissa eteenpäin. Siksi koko päivästä tuli vähän puolinainen, väkisin väännetty.

Viikonloppuna oli tosi kaunis ja kirkas sää, vaikka pakkasta olikin 16 astetta. Kun meri on vielä auki, hulvahtaa kosteus kaikista vaatteista läpi. Torpallakin sai lämmittää kakluuneita oikein urakalla, jotta tarkeni.

Mutta sitten, kun rakennus oli lämmin, oli kivaa. Makailin sunnuntaiaamuna vieraskamarin sohvalla, mihin paistoi aurinko. Kuusipuut rätisivät kakluunissa ja tunsin itseni hyvin etuoikeutetuksi. Mitä minun elämästäni puuttuisi? Taloudellisesti tullaan toimeen ja vieressä on mies, joka vaikuttaa koko ajan yhtä kivalta!

3 kommenttia

sleepygay

29.1.2007 12:10

Meilläkin oli joskus semmoisia lauantaikoulupäiviä. Ihan turhia. Osa oli luvan kanssa poissa ja suurinosa ilman lupaa. Parhaimmillaan tunneilla istui vain 3 oppilasta.

Kuusi rätisee takassa tosi ihanan kuuloisesti. Pikkusena oli mukavaa mökillä istua takan ääressä ja kuunnella puun rätinää. :)

martin

29.1.2007 13:23

Oi ihanuutta!
Huvilassamme on 5 vanhaa (1800-luvun) kaakeliuunia. Ei niitä yleensä kaikkia lämmitetty (puu on kallista, eikö...?). Varsinkin salissa ollut jätettiin lämmittämättä. Kun parisen vuotta sitten entisöintityöt saatiin päätökseen oli Östra Nyland-lehdessä iso juttu huvilan vanhoista yksityiskohdista - entisöinti tehtiin suurella pieteetillä. Siihen oli syytäkin, sillä huvilaan ei ole tuotu mitään uutta 1930-luvun jälkeen (eli sitä ei ole pilattu!).

Nauti privilegioistasi!

Enter

29.1.2007 13:31

Minä muistan noista kakluuneista vaan sen, että sai pelätä häkää. Sitten oli niitä öljyllä lämmitettäviä kamalia hökötyksiä.