• Aboa

Joulujoulujoulujoulu

Vastoin kaikkia kauhukuvia, tuhoskenaarioita, uhkaodotuksia ja jännitystä, joulu anoppilassa meni tosi kivasti. Appivanhemmat ottivat meidät todella kivasti vastaan ja syöttivät, juottivat, nukuttivat, pitivät seuraa niin, että olo oli todella lokoisa. Minä olin etukäteen vähän jännittänyt siellä yöpymistä, sillä aiemmin ollaan käyty vain päiväreissuja. Ei siinäkään mitään ongelmia ollut. Ainoana poikkeuksena hyvään vastaanottoon oli, että meille ei ollut pedattu sänkyä vierekkäin, mutta samaan huoneeseen kuitenkin. Ei alettu pupun kanssa sänkyjä siirtämään eikä huonetta rymsteeraamaan, sillä olimmehan me vieraita ja he isäntiä. Me kyllä ehdimme nukkua vieretysten kotonakin.

Ruoan suhteen anoppilassa oli mummolafiilis. Kun aamiaiselta oli noussut, saikin saman tien istahtaa kahville ja lounaalle ja iltapäiväkaffelle ja päivälliselle ja iltateelle. Edelliset ruoat olivat vielä kurkkutorvessa matkalla alas, kun taas piti ottaa vähän pullaa ja hiukan kinkkua ja jonkin verran lohta. Appiukon tekemä rosolli oli kyllä todella hyvää. Ikinä en ole siitä kovin paljoa välittänyt, mutta tämä oli kyllä jotakin käsittämättömän hyvää. Paitsi että olen lanttulaatikkoihminen, olen nyttemmin myös rosollimiehiä.

Hauskinta oli se, että kukaan ei ollut missään välissä vaatimassa mihinkään eikä mitään tarvinnut tehdä. Jos tahtoi katsoa televisiota apen kanssa, sai niin tehdä. Jos ohjelma oli tylsää, sai mennä lukemaan eikä kukaan kysellyt, pitäisikö vaihtaa kanavaa tai laulaa ja leikkiä, että vieras viihtyisi. Joulupäivänä nukuinkin käsittömän paljon. En ollut tuntenut oloani mitenkään väsyneeksi tai stressaantuneeksi, mutta minua vain uuvutti koko ajan ja meninkin maate aina kun kehtasin. Anoppia se vain nauratti.

Kaksi yötä oli kuitenkin ihan riittävä aika toisten nurkissa ja Tapaninpäivänä oli ihan hyvä aika lähteä omalle torpalle, jonne tulikin ystäviä vieraaksi.

2 kommenttia

martin

29.12.2009 23:09

Tosi mukawa kuulla.

Torontosta

30.12.2009 03:40

Hienoa lomailua teilla. Rentouttavaa (vaikka samalla ei niin ,koska vieraassa paikassa olitte) kuitenkin good time!! Tarpeeksi on tarpeeksi ja liaan paljon hyvaa on kyllastyttavaa, oma paikka ja peti on aina paras. Kiva lahtea pois.