• martin

Tapahtuu ja sattuu!

Kävin jumalanpalveluksessa sunnuntaina. Lähdin sen verran myöhään kotoa, että sain kiirehtiä. Ehdin juuri messun alkuun.
Istuin innokkaana penkille ja seurasin messua melkoisella reippaudella, sillä en ollut ollut oman seurakuntani jumalanpalveluksessa pitkään aikaan. Saarnateksti koski armollisuutta. Kirkkoherra kävi tekstin läpi tehden hyviä huomioita. Kännykkäni soi. ...
Niin. Kännykkäni soi kesken saarnan. Hätäisesti sain sen taskusta ja suljettua. Olin unohtanut koko laitteen mukanaolon.
Armo tuntuisi nyt hyvälle. Kiusaantumiseni tilalle nousikin voimakas armossa-olon kokemus. Tervehtiessäni takana istuvaa tämä hymyili erittäin kauniisti.
Seuraavan päivän sairaalaanlähtö ei tuntunutkaan ollenkaan raskaalle enää.

....

Katsot minua odottaen - minä en sano mitään, kuljen ohi ja olen jo uusissa ajatuksissa.
Oletko millainen nyt, ei kiinnosta.
...
Tuntuuko pahalta, vaikealta tällainen?

Lähimmäisen näkemisessä energiaa kuluu. Energisoidumme kuitenkin itsekin. Kiitollinen hymy antaa itsellekin kiitollisuutta.
Maailma on valtava työkenttä; ikävää ja pahaa, jota kohdata. Kärsimisen tuottaminen lähimmilleen avaa portit itsensä vahingoittamiselle. Se avaa portit turhuudelle ja tyhjyydelle.
Turhaa ja tyhjää elämä onkin - ellei ole rakkautta, ellei ole sitä rakkautta lähimmäisiä ja itseään kohtaan joka a i d o s t i näkee toisen hädän, heikkouden, onnettomuuden ja o n a r m o l l i n e n itseään ja toisia kohtaan. Armollinen sillä tavoin, että ei vaadi täydellisyyttä, ei tue "huonompien" syrjäyttämistä.
Yhteiskunnan vääryydet eivät ole oikeutettuja. Alistuminen on puolen valintaa. Pahuuden valinta vahvempana oikeutena maailmassa lisää pahuuden valtaa. Se lisää omaa pahoinvointia ja tuhoaa lopulta.
Saatan ajatella valita muita pahuuteni kohteiksi, ryöstää muilla olevaa. Pahuudessa ei voi enää valita. Pahuuden käyttö hallitsee, ei pahantekijä. On harhaa kuvitella hallitsevansa. Pahuus synnyttää pahuutta, joka ei ole kahlittavissa. Ihminen ON heikko ja vajavainen olio. Joutaisimme kaikki eliminoitaviksi, jos heikkoutemme olisi kriteerinä elinkelpoisuudelle.
Minä olen jokainen lähimmäinen.

2 kommenttia

sleepygay

7.11.2007 20:10

Hups... Onneksi minulla ei ole pärähtänyt känny soimaan kesken saarnan. :D Olisin varmaan vajonnut häpeästä maan alle...

Teidän seurakunnassanne taitaa olla hyvä kirkkoherra? Niin on meidänkin. :) Viime pääsiäisenä kirkkoherra puhui niin kauniisti saarnassa. Ja messun jälkeen kaikki saivat narsissit. :)

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi

martin

9.11.2007 22:55

Olen kyllä tyytyväinen kirkkoherrani hyvin selkeään ja yksinkertaiseen tapaan. Hänen saarnansa eivät ehkä minulle anna niin paljon, mutta pidän yleisesti niiden koruttomuudesta. Hänen tapansa saarnata ei ole ainoa minua miellyttävä tapa kuitenkaan - myös hyvin eloisat saarnat saattavat olla antoisia. Ehkä se, että aistii saarnaajan olevan persoonansa mukaisesti ja k o k o persoonallaan mukana miellyttää. Enkä tarkoita sitä, että saarnan pitää olla näyte saarnaajan uskosta.

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi