• martin

Seurauksenako erilaisia kokkauksia?

Tänään on Turussa ollut pilvetön ja kuuma päivä. Nukuttuani puoleenpäivään nousin ylös ja lähdin pyörällä kaupunkikierrokselle. Ensin kävin Yliopistonkadulla osto- ja myyntiliikkeessä. Yritin myydä vanhoja LP-levyjäni - liikkeen omistaja oli kiinnostunut, mutta hänen ajatuksensa saamastani korvauksesta ei miellyttänyt minua. Niinpä lähdin eteenpäin. Pyöräilin jokirantaa pitkin ja huomasin kirjaston luona ilmeisesti nyt aloitetun arkeologiset kaivaukset, sillä tie oli tuolta osuudelta suljettu. Palasin kotiin.
Kotoa lähdin seuraavaksi toiseen suuntaan - kohti Itäkeskusta. Teen tämän matkan säännöllisin väliajoin saadakseni tiettyä haluamaani mysliä. Ostin samalla rikittömiä kuivattuja ekoaprikooseja, reilun kaupan kahvia ... ja uskomatonta - uusi kesäpaitakin tarttui mukaan.

Pyörällä on niin ihana viilettää eteenpäin lämpimässä ilmassa - minulla on kypärä. ...

Kotona pohdin pitkään, lähteäkö Samppalinnaan uimaan. Lopulta vain lähdin. Onneksi.
Riemu puhkesi tavatessani siellä herra TD:n. Vaikka meillä hänen sanomansa mukaan ei olekaan nyt enää yhteistä matkaa Prideen, niin tavannen hänet sateenkaarimessussa. Kiitän häntä rukouksesta, joka varmasti auttoi minua koettelemuksissani. Toivon, että hänen tämän päiväiset riisinsä ja porkkanapihvinsä maistuvat hyvältä. Varmaankin - hän lienee hyvä kokki...

Minun sieluni suuresti ylistää Herraa
ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;
sillä hän on katsonut palvelijansa alhaisuuteen!

4 kommenttia

audinkopoika

26.6.2007 01:48

Audinkoisia kesähetkiä sinulle Martin :) Nauti pyäräilyhetkistä.

martin

26.6.2007 02:10

Kiitos, audinkopoika!

Tom Dooley

26.6.2007 11:12

Oi kiitos! Ruokahan maistui sangen hyvältä. Tähän varmasti vaikutti olennaisesti se, että edellisestä ruokailusta oli kulunut jo niin pitkä aika, että nälkä oli karmaiseva. Syömisen jälkeen otin muutaman túnnin unet :( herätäkseni yllättäen klo 23:30 täysin virkeänä. Nooh, kekseliäälle miehelle kulttuurikaupunki tarjoaa virikkeitä ympäri vuorokauden... Joskin se kostautui siihen, että heräsin n. puoli tuntia sitten ;)

martin

26.6.2007 12:08

HYVÄ! Söisitpä vain säännöllisesti! Uni on myös tärkeää - minä heräsin n. 11.15, eikä kaduta.