Elämä itsensä toteuttamista?
Toisen näkeminen tuo iloa omaan elämään: se antaa tarkoitusta, joka tyydyttää. Se tuo turvaa, sillä toiset ovat yhteydessä minuun. Toisissa ihmisissä toteudun.
"Ilossa" ja "turvassa" voi sanoa myös: "Minä, vain minä". Jokainen toteuttaa omaa ohjelmaansa ja torjuu muiden "sekaantumisyritykset". Ohjelma on valittu itselleen ehkä soveltuvuustestien avulla, joten se on kovin arvokasta. Muiden ohjelmat pysykööt kaukana - sotkevat vain.
Yhteydet katkeavat. Miten on ilon ja turvan laita?
Jos ei ole mahdollista odottaa turvassa luottamuksen osoituksia, niin luottamuksen osoitusten merkitys häviää. Kuka uskaltaa enää luottaa toiseen?
Entä syvällisempi kysymys: luotanko itse itseeni? Varmaankin voin tehdä niin, mutta heikkouden hetkellä olen menetetty.
Tänään luotan itse siihen, että minulla on muiden tuki. Minun ei tarvitse antaa saamalleni lahjalle vastalahjaa osoittaakseni olevani luottamuksen arvoinen. En kuitenkaan aio unohtaa saamaani lahjaa, vaan ilolla aion antaa myös lahjan. Voimme iloita yhdessä ja toistemme tukena.
