Varoitus! Seuraava sisältää ajatuksia molemmista.
Sain yhdeltä ystävältäni kysymyksen, jonka tausta liittyi eutanasiaan eli armokuolemaan. Tämä kysymys on vaikea ja se on koetellut lähimpiä ystävyyssuhteitani viime aikoina melkoisesti. Nytkin saattaa olla mahdollista, että koettelemuksen ajat ovat edessä (en sano siis, kenelle).
Kristinuskossa keskeistä on elämä, ei kuolema. Kuolema on voitettu Kristuksessa. Lausuma voi tarkoittaa hyvin erilaisia asioita eri ihmisille - yhteistä voisi olla kuitenkin se, että kuolemalla ei enää ole valtaa meihin; se ei enää ole vain pelottava lopullisuus.
Pelottava lopullisuus ... tuo lausuma ei tarkoita, ettemmekö voi pelätä kuolemaa. Se tarkoittaa sen sijaan sitä, että elämä onkin voimakkaampi. Lopullisuus taas on kokemuksessamme täällä - vai onko? Osaammeko kokea, nähdä, miettiä uutta. Olemmeko valmiita näkemään sitä uutta horisonttia, joka siintää selvästi kuolemassakin?
Olen ollut rakkaan äitini poislähdön jälkeen todella murtunut, mutta samalla varma hänelle hyvästä. Itsekäs näkeminen on syytä jäädä taka-alalle, mieluiten pois. Kuolemalla ei ole valtaa. Meidän jokaisen elämä on saanut pyhän loisteen.
Minusta on siksi todella ikävää, että elämän pyhyys kärsii - tavalla tai toisella - eutanasia-keskustelun myötä. Kysymys ei s u u r e s s a perspektiivissä ole niinkään kuolemisesta. Kaikki joudumme kuitenkin täällä kuolemaan. Kysymys on minusta ennen kaikkea elämisestä ja sen arvosta lähimmäistemme ja itsemme osalta. Konkreettisesti ajatellen niiden ihmisten elämästä, jotka joutuisivat tämän kysymyksen ääreen - kaikkien niiden ihmisten elämästä. Siten oikeastaan meidän jokaisen elämästä.
Kristinuskossa emme ajattele olevamme itse oman elämämme herroja. Maallisestikin ajatellen väite "elämän herra" tuntuu mahdottomalle. Elämä on lahja ja meidän tulisi olla siitä kiitollisia - kiitollisia kaikkien osalta - myös menneiden ja tulevien elämästä samanlaisina lahjoina.
En ota tällä kirjoituksellani niinkään kantaa eutanasia kysymyksessä puolesta tai vastaan. Ajatukseni on lähinnä kysymys: Kuka on elämän - ja kuoleman herra? Kuka on valmis asettumaan tähän asemaan - oli tilanne, mikä tahansa, mutta kysymys elämästä ja kuolemasta ...? Tällaisia kysymyksiähän on muitakin kuin eutanasia-kysymys.
Miten määrittelemme elämän? Kuuluuko siihen vain tietyt ilmiöt vai onko se koko se kauhean hirvittävästä suurenmoisen ihanaan oleva kirjo - riippumatta siitä mitä m e toivomme? Voiko elämällä/elämästä käydä kauppaa (asettamalla rajoja)?
