Rakkaudessa on tunnustus - ikäänkuin lupaus - asiantilasta, joka kestää. Lupaus ei ole valheellinen, sillä muuten rakkautta ei ollut.
Kuitenkin elämme monet valheessa ja valheesta. Valehtelemme uskovamme rakkauteen, puhumme siitä kuin mantrasta, joka tuo meille - tässä ja nyt - lupauksen, kuin tieteestä, joka on tutkittava.
Kestämmekö me rakkaudessa? Harvoin.
Tämä ei ole pelkästään surullista, vaan tuhoisaa. Voiko lupaukseen luottaa, jonka katsomme päättyvän???
5 kommenttia
Kauneuspilkku
9.12.2011 11:06
Hämmentävää, tarkoitatko, että jos lupaus rikotaan, niin voiko siihen luottaa? Ei kait...
Rokkihomo
9.12.2011 12:28
Rakkaudessa, sitten hyvän aikaa rakastumisen jälkeen, on keskeistä tahto.
martin
9.12.2011 19:55
Rokkihomo - juuri niin. Rakkaus on tahtoa rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Kauneuspilkku - yritän sanoa, että rakkaus vailla kestoa ei ole rakkautta. Kulttuurimme ajallisen kehityksen tuloksena olemme päätyneet mittaamaan virtuaalisesti ja väliaikaisesti.
Rokkihomo
9.12.2011 22:22
Ja meistä heidän joilla ei ole uskoa ikuisuuteen on mahdollisuus rakentaa omien elämänodotusten mukaisia lupauksia ja tohtomisia, usko pois.
martin
9.12.2011 23:57
En ole epäillyt alkuunkaan lupausten tekemistä ja tahtomista meidän kaikkien ihmisten toimesta. Sanomani keskuksessa on rakkaus, jolla on s i s ä l t ö.