• arkadas

Muutosten syysmyrsky...

Työn keskellä olen alkanut arvottamaan asioita elämässäni uusiksi, ei, ei siihen ole syynä mikään tavanomainen selitys, kuten sairaus, ero tai vastaava.

Päinvastoin, keväästä asti olen pähkäillyt ja pohtinut tupakoinnin lopettamista - nyt sitten siirryin toteutusvaiheeseen, eli aloittelin pari päivää sitten Champix-kuurin ja tavoitteena olisi olla savuton tuossa kuun vaihteessa.

Ja kun kerran jostain luopuu, niin jotain tilalle - aloimme silmieni ilon ja päivieni valon kanssa liikkumaan yhdessä hieman tavallista enemmän - 2-3 kertaa viikossa käymme uimassa yhdessä (nilkkanihan eivät kestä juoksemista tai vastaavaa), hanihan harrastaa toki omalla ajalla paljon muutakin liikkumista.

Samalla remontilla lähti taas kerran ruokavaliokin uusintaan - kuten epäilinkin, sokeri- ja kolesteroliarvot olivat koholla, ja tupakoinnin lopettaminen saattaa lisätä painoa, joten luovuimme hiilihydraateista ruokavaliossa (tai ainakin suurimmalta osin) - peruna, pasta ja riisi jäävät kotona keittämättä, eri asia on ottaa tuolla työpaikkaruokalassa vähän lautaselle. Suurimmalta osin lisääntyivät kasvikset ja hedelmät...

Katsellaan mihin tämä "rykäisy" johtaa - anorektinen skitso ei oikein kuullosta omalta, joten johonkin tuohon 10 kg hoikemmaksi, tupakoimattomaksi jos aluksi tähtäisi... :=D

oikein antoisan mukavaa syksyä kaikelle kansalle...

6 kommenttia

Aboa

19.9.2010 20:25

Mulla tehosi Zyban. Suosittelen tosi paljon.

Aboa

19.9.2010 20:26

Siis siihen tupakoinnin lopettamiseen.

Torontosta

20.9.2010 03:44

Arkadas,olet komea mies, et ole yhtaan ylipainoinen. Perunat lihoittaa,? Me ei syoda niita kuin 4 kertaa vuodessa sama riisia. (musta riisi on todettu hyvaksi) Cholesterol on bullshit!

arkadas

20.9.2010 06:32

Kiitos Aboa tuesta, Coco - taustalla on sukurasitteet eli sydän- ja verisuonitaudit. Kiitos kehuista ;)

RxCat

20.9.2010 16:43

champix aiheuttaa psykoosioireita + anoreksiadieetit kunniaan<3

arkadas

20.9.2010 17:36

RxCat - kuinka monelle champix aiheuttaa psykoosi oireita esim. 10 000 käyttäjästä? Tuotteen tuoteselosteessa on maininta "Kuten kaikki lääkkeet, myös Champix voi aiheuttaa haittavaikutuksia. Kaikki eivät niitä kuitenkaan saa..." Tuoteselosteessa on maininta "psykoosioireista", joita "voi esiintyä useammalla kuin yhdellä tuhannesta..." En siis lähtisi ihan vielä sanomaan, että Champix aiheuttaa suoranaisesti/yksiselitteisesti psykoosioireita. Hermostuneisuutta, mielialavaihteluita sekä lukuisan määrän muitakin "psykoosioireiksi" lähes lueteltavia oireita ilmenee tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilman lääkkeitäkin =D

Anoreksialla ja terveydellä ei ole juurikaan paljoa yhteistä... mielummin pikkuisen tuhdimmassa kunnoissa kuin tuulen riepoteltavana ;)