Viimeinen soihtu Curva Nordissa

Jossain varastossa, laatikkojen ja matkalaukkujen seassa on yksi kassi mistä kuuluu epäilyttäviä ääniä. Ihan kuin siellä olisi ihminen. Mutta siellä onkin vaan Masa, joka on unohdettu sinne vahingossa.

Samaan aikaan toimistossa Masan alter ego suunnittelee siirtojaan kahden Virallisen täti-ihmisen seurassa. Masan suu ei ota sulkeutuakseen. Tätien joukkue luottaa tyypillisesti pallokontrolliin. Masa on valinnut yhdistelmän perinteistä Catenaccioa yhdistettynä umpikieron fantasistan avaamiin hitaisiin vastaiskuihin, joissa pelataan kellosta minuutteja pois ajautumalla tietoisesti kohti päätyrajaa. Tulos ei tässä ole tärkeä vaan se että kummankin osapuolen tifot voivat ylpeänä ampua savusoihtunsa menettämättä uskottavuuttaan. Peli päättyy jälleen kerran tasatulokseen 0-0 mutta ilmassa leijuu jo vihjaus myynnistä kauden jälkeen Serie C:hen ilman siirtokorvausta.

Aiemmin Masa olisi ollut enemmänkin ahdistunut heikosta sarjatilanteesta. Mutta kuten jokaisella pelaajalla, ura kääntyy jossain vaiheessa väistämättä loppusuoralle. Tilalle tulee nuorempia, innokkaampia ja kiimaisempia. Kerronpa teille vähän elämästä, pojat.

Muutama vuosi sitten Herkussa törmäsin kavereitteni kanssa transuun, joka halusi välttämättä kertoa meille "pojille" mitä elämästä kannatti odottaa. Ettei vaan jäisi niitä turhia harhakuvitelmia. Elämältä voi odottaa sikamaisia miehiä ja turkkilaisen munan imemistä pimeässä puistossa. Nyt olen välittänyt tämän elintärkeän tiedon jälleen uusille sukupolville. Olkaa hyvät, ystäväiseni.

Kumpikin näistäkin kavereista on poistunut kuvioista. Jälkimmäinen lähti lentokoneella laukut mukanaan samaan aikaan kun istuin toimistossa tuijottamassa kahta entistä ammattinyrkkeilijää. Kun ottaa laskuihin mukaan yhden riidan kautta loppuneen pitkäaikaisen ystävyyden, muutaman aikuistuneen ja Masaan kyllästyneen ex-teinin, maailmanympärimatkoja tekevät ystäväni, muualla asuvat, sairaat ja kuntoutettavat ....huomaan katsovani syyllistävästi nuhruista leikkiapinaani kun se ei puhu tarpeeksi.

Yksi ahdistavimmista suomalaisen kulttuurin piirteistä ainakin itselleni on ihmisiin tutustumisen ohjekirjan loputon monimutkaisuus. Jossain vaiheessa elämääni päätin panostaa edes vähän enemmän siihen etten olisi aina ja jatkuvasti yksin. Lopulta onnistuin löytämään kourallisen oikein hyviä ystäviä. Siihen lisäksi tietysti joukko satunnaisia tuttavia, jotka tulevat joskus jossain vastaan jos muistavat tai itse en ole unohtanut. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä että olen taas palaamassa nollapisteeseen.

Toivon kaikille maisemista poistuneille ystävilleni pelkkää hyvää. Ymmärrän paremmin kuin hyvin että todella moni päättää tilaisuuden tullen lähteä tutkimaan elämää muualle. Ymmärrän myös niitä läheisiä jotka asuvat yhä lähelläni mutteivät enää tunne sen isompaa halua pitää yhteyksiä. Elämä on täynnä valintoja.

Tällä hetkellä olo vaan tuntuu mystisen väsyneeltä. Ehkä pitkä talvi on imenyt viimeisetkin mehut kuivasta ja nääntyneestä kropastani. Haluaisin kokea jotain iloista vaihteeksi. Jutella vaikka suloisen pojan kanssa, tuntea auringon lämmittävän ikuisuudelta tuntuneen talven jälkeen. Tiedän ettei Masasta tässä maailmassa ja sen säännöillä voi koskaan tulla onnellista. Olisi kuitenkin kiva hymyillä ja unohtaa se kaikki edes hetkeksi.