Mopsi's

Äiti se osaa...

Audi-story jatkuu: Naapuri ei ollut myöntänyt poliisille tehneensä mitään (outo heppu, indeed). Poliisi tulee nyt sitten oikein paikan päälle katsomaan autokatosta ja sitten ei muuta kuin syyttäjälle. Ottaa nyt sitten tommosen takia riski rikosrekisteriimerkinnästä. Että osaa olla idiootti, mutta olkoon.

Äiti veti taas kympit, kun oltiin noksun kanssa siellä syömässä. Toi teepöytään suvereenisti hunajapurkin. Tapani mukaan lueskelin (luen aina kaikkien astioiden merkkejä ja purkkien kylkiä sun muita), että mitäs tämmöinen on. Purkissa luki, että voidaan käyttää saunassa, levitetään iholle, parantaa sitä ja tätä.

Totesin äiteelle, että ehkä ei kannata tarjota teen kanssa saunavoiteita, vaikka ne hunajalta näyttävätkin...ei se ollut edes purkkia katsonut, kun oli sen lahjaksi saanut. Se Oletti sen olevan hunajaa...huoh :D

Ja noksu sai virallisen mom-approvalin. Luonnehdinta taisi olla spontaani ja sanoilla "on todella mukava!" Huomionarvoista on se, että se sanottiin pyytämättä mielipidettä ja vieläpä KESKEN MINUN LAUSEENI. Härreguud sentään ;D

Palkitsen henkisen kasvuni (viitaten nopeaan matkustamiseen ja vuokrasuhteen rakentamiseen miettimättä asiaan ensin vuotta) pullolla hyvää argentiinalaista punkkua ja sipsipussilla. Aloitan pääisiäisen jälkeisen paluun takaisin kevyeen arkiruokaan vasta huomenna. Samoin liikunta saa jäädä vasta huomiselle.

Poks ja menoks :D


Henkinen ylinopeus

Pääsiäinen meni kivasti! Nautin olemisestani, vaikka aika menikin arkiseen puuhailuun lähes kokonaan ja lähdin taas pikaisesti ja hätäisesti.

Syy edelliseen on aikeeni muuttaa Turkuun. Olen viimeiset pari viikkoa katsellut asuntoja. Ei ole kiire muuttaa, joten voi rauhassa katsella ja makustella. Noh, vastaan tuli kiva asunto, josta kiinnostuin. Yksiö, ylimmässä kerroksessa ja Aivan Turun keskustassa, korttelin päässä kauppatorista ja kävelykadusta. Unelma, vieläpä remontoitu.

Olin tiistaiaamuna vielä ajatuksissa kierrellä Helsingissä museoita ja käydä hanin kanssa syömässä päivällä, jahka tämä opinnoiltaan ehtii. Sitten olisin kaverin kanssa päässyt keskiviikkona kotiin Raumalle. Erehdyin kuitenkin, 10 minuuttia ennen lähtöämme paikallisjuna-asemalle soittamaan ja tiedustelemaan, että miten ko. asunnosta on näyttöjä tarkoitus järjestää. Ilmoittivat siinä, että tänään klo 16.30 on näyttö, laitanko nimenne listaan?

Öh, tota, öh...ei, ilmoitan myöhemmin. 20 sekunnissa päätin, että lähdenkin Turkuun ja katsomaan kämppää. Sulloin - pieni kyynel silmässä - vaatteeni vauhdilla laukkuuni, ryttyyn ja kasaan. Kiire meillä oli muutenkin, kun isäntäni ei oikein hallitse etukäteen varautumista - tässä kohtaa siihen, että jos herätään 45 minuuttia ennen lähtöä, käytän tuosta ajasta kylppärissä 30 minuuttia. Herralle jäi omiinsa aikaa vain 10 minuuttia. Opetin kantapään kautta, että ehdottamani klo 8 herätys olisi ehkä ollut hyvä. Tosin saimme tunnin makoilla yhdessä <3, joten ehkä ei ihan turhaa...

Juoksimme sitten asemalle ja siitä junalla steissille (opettelen slangia, sori ;) Siellä nautin piparminttuteen ja sain kahvilan yli huudettuna englanninkieliset kehut paitavalinnastani ja siitä, kuinka hyvin paitani sopi nahkatakkini kanssa (sama takki, joka on syynä taannoiseen konkurssiini, kiitos noksun). Kiitin, hämilläni mutta hyväntuulisena. Mukava sattumus sinällään.

No, Turkuun pääsin, noksu otti vastaan ja kiertelimme kaupunkia. Asunto oli mukava, joten täytin hakemuksen. Aamulla soittivat, että asunto on teidän. Pieni shokki.

Ei säntillisesti organisoivat aivoni oikein pysy mukana, sillä tiistaiaamulla olin vielä jäämässä museoita kiertämään ja sitten olenkin jo seuraavana aamuna Turussa vuokaralla...Seuraavaksi kaikki muodollisuudet (ja kinua isiltä rahat takuuvuokraan ja ekan kuun vuokraan, olenhan Raumalla vielä asukkina).

Ehkä tällaiset muutokset on hyvä toteuttaa vähän laput silmillä ja vauhdilla. Ei sitten ehdi liikaa ajatella. Asuntokin on ihana... 8)

Henkinen ylinopeus...huh


Pääsiäistä Helsingissä

Täällä taas, julkisten liikennevälineiden luvatussa maassa. Onneksi alan jo tottua elämään sen kanssa, että on aina varattava aikaa, teit mitä tahansa, joka sisältää asunnon ovesta ulos menemisen. Silti minua huvittaa ihmisten "kiire". Aina juostaan, joko liikennevaloihin, junaan, bussiin jne. Masentavaa minuuttiaikatauluelämää. Onneksi tuleva kotikaupunkini Turku on vielä ihmillisissä mitoissa mitä liikkumiseen tulee.

Lauantai on käytetty kaupungilla ruokaostoksiin, kämpän siivoukseen (tooodella likainen, mutta olenhan puhtaanapidon ammattilaisen lapsi ja siivoustyötä ammattimaisesti tehnyt viimeiset 10 vuotta, ala-asteelta lähtien. Näen Kaiken lian...), ruoanlaittoon ja leipomiseen. Pidän siivoamisesta, varsinkin jos kohde on kunnon siivousta vailla ja saa asukasta opettaa tavoille. On aina yhtä elähdyttävää näyttää, kuinka paljon likaa pinnoista irtoaa. Varsinkin, jos niitä puhtaiksi väitetään. Pedanttisen siivousneurootikon huvittelua ;)

Sujuupa arjen ahertaminenkin meiltä hyvin, suuresta egostani ja pienestä keittiöstä huolimatta :D

---

Totesimme, että jos olisimme pariskunta, olisimme oppikirjaesimerkki homo-stereotypisestä pariskunnasta: viiniä ja hyvää ruokaa, matkustelua, taidetta ja arkkitehtuuria, designia ja sisustusta, ylevää ja asiantuntevaa keskustelua kulttuurista, oopperaa ja balettia, muotia jne. Homomaista on, juu :D, mutta tyytyväinen tuollaiseen elämään olisin.


Pääsiäinenkin tulossa

Katsos, pääsiainen taas :)

En ole järin kristillisesti virittynyt, joten minulla on edessä vain pitkä viikonloppu. Menen Helsinkiin nauttimaan elämästä ;)

Tosin isäntäni onkin sitten vähän enemmän vireessä mitä tulee uskonnollisuuteen. Saanen innostuneen tietopaketin pääsiäisen sisällöstä (mistä muistankin, täytyy etukäteen opiskella asiasta, ei sitten ihan ummikkoa tarvitse esittää). Pääsiäisaterialla (jonka minä kuulemma teen...) tulee teologian opiskelijakin mukaan. Kiinnostavaa keskustelua tiedossa - tai sitten ei :D

Noksua joudun sietämään huomisen päivän ja taitaa se yötäkin olla..."sietämään" ;D Aloitamme jo hieman maaseutukierrostamme, kohteena allekirjoittaneen kotikaupunki Uusikaupunki. Sitten Raumalle, kirppiksiä kiertämään :)

Hyvää Pääsiäistä vaan kaikille!

Mopsi vetäytyy lomalle vieraan peiton alle <3


Outoa energiaa?

Ensinnäkin, väsymys aiheuttaa euforiaa. Tieteellinen fakta. Empiirisesti olen itsekin tämän todennut.

Sen lisäksi olen onnistunut (avustettuna ;) avaamaan jonkin klikin itsessäni.

Nuo kun summaa:

=olen ollut viimeiset neljä viisi päivää käsittämättömän onnellinen, sellainen typerä virne naamalla koko ajan. Mikäs tässä ollessa :D

- - - - - - -

Ihmeellistä, miten deadline vaikuttaa! Jos ei ole mitään pakollista tehtävää, liimaantuu perse sohvaan aika tiukasti. Heti, kun iskee päälle Pakko (gradun valmistuminen, tässä tapauksessa), onkin energiaa sitten vaikka kuinka. Aamulla ensimmäiseksi aloittaa gradulla ja illalla lopettaa. Välissä ehtii bodailla, laittaa ruokaa, siivota, tehdä muitakin kouluhommia yms. Mistä tämä energia tulee ja ennen kaikkea, missä helvetissä se on silloin, kun sitä tarvittaisiin (?!?), vaikkapa ennen tenttiä tms.

No, gradu valmistuu hyöry päällä, mutta silti aika on rajallinen. Tulosten purkamisessa on hommaa, kun on vielä sekoitus kvalitatiivista ja kvantitatiivista (on siis tekstiä analysoitavana kuten myös tilastollisia juttuja laskettavana). Fakta on, että kun ei tutkimusta ole ennen tehnyt eikä metodikursseilla tullut kuunneltua aikanaan (kenen nyt tulisi, kun joku diskurssianalyysi tai chi-neliö -testi ei elämään sillä hetkellä mitenkään liity??), niin on kaikki opeteltava alusta. Siihen sitten vielä se tilasto-ohjelman käyttökin päälle. On joo duunia meillä.

Ihme on, että vaikka parin kanssa on tehty yhdessä pian kaksi vuotta tutkimusta (proseminaari ja sitten gradua), jaksetaan vieläkin nauraa ja pitää hauskaa. Suurimmat naurut ovat poikkeuksetta syntyneet omasta tyhmyydestä :D

"No, taas mentiin perse edellä puuhun..." on ehkä yleisin kommentti kirjoitussessioissa. Todettakoon kuitenkin, että kantapään kautta oppii tehokkaasti. Sitä varten gradua kai tehdäänkin, jotta opittaisiin tutkimuksen tekoa. Onneksi meillä on hauskaa tämän kanssa :D


Kerrankin yrittää nukkua...ei onnistu, liikaa tulevaisuutta edessä

Olen taas valvonut muutamia öitä aina aamu 6 tai 7 asti. Sunnuntaina ajattelin mennä ajoissa nukkumaan. Sänkyyn pääsin jo puolenyön aikaan. Ilo oli kovin lyhytaikaista: kiemurtelua ja vääntelyä, ei tule uni, kun join monta kuppia teetä ja otin iltapäivällä lyhyet päiväunet. Hyppään teen jäljiltä vessassa. Pari levotonta unenpätkää, painajaisia nekin.

Päätän luovuttaa 5.40, neljä tuntia ennen kuin kello ehtii herättää. Tietenkin heti ylösnoustuani alan haukotella sairaalloisesti :/

Unirytmin korjausyrityksen lisäksi päässäni menee niin monta käytännön elämän organisoitavaa, etten pysty rauhoittumaan:

>Opinnot ja gradu: pitäisi lukea ja tehdä, tiettyjä aikatauluja, mitä ehtii, mitä ei ja mitä Pitäisi ehtiä.

>Muutto Turkuun kesän aikana: Ihan hirveä määrä tavaraa minulla on, eikä varaa hommata yhtä leveää asumusta kuin nyt on. Täytyy tyytyä pienempään, mikä ei sinällään haittaa, kunhan asunto on kiva. Edessä siis asunnon etsiminen, vanhan irtisanominen, liian kaman myynti, loppujen varastointi ja pakkaus (ja kun ei ole sitä uutta asuntoa vielä, ei tiedä mitä tarvitsee), vuokratakuut, osoitteenmuutokset ja tietysti itse muuttaminen jne. jne. Missään nimessä ei ole halua tai varaa maksaa kahdesta asunnosta samaan aikaan.

>Kesätyöt: on töitä Raumalla, mutta koska, sitä en vielä tiedä ja sekös hankaloittaa edellä mainittua.

>Rahatilanne: No, kela haluaa helvetisti, mitään ei ole...rasittavaa, joskaan ei nyt epätoivoista, mutta kuitenkin...rasittavaa.

No ei pahaa, ettei jotain hyvääkin. Turussa pystyn opiskelemaan huomattavasti laajempaa skaalaa eri sivuaineita. Odotan vähän vilkkaampaa seuraelämää, varsinkin Rauman gay-scenen ollessa mitä on (=olematon). Olen kyllästynyt tähän materiamäärään, mikä minulla on, siitä on ihan vapauttavaa päästä eroon; miksi ihmeessä haalisin fyysistä painolastia itselleni, vaikka monet tavarat ihani a ovatkin ja monilla myös tunnearvoa. Jätän itselleni tärkeimmät, loput myydään tai pakataan sukulaisten nurkkiin odottamaan uutta tulemista.

Turussa on lisäksi noksu ja siitä pääsee edullisesti ja nopeasti Helsinkiin :D

Onhan tässä paljon muutakin odoteltavaa (kun vaan aikaa ja rahaa olisi myös): Noksun kanssa tarkoitus lähteä kesällä kiertämään Suomea, käydä jossain välissä Tallinnassa, mennä myymään kirpparille, käydä Helsingissä museokierroksella, pitää laadukkaasti päihtynyt viikonloppu, osallistua mahdollisesti Ranneliikkeen tapaamiseen (jossain) jne.

- - - - - -

Hengästyn, kun ei minulla koskaan ennen ole ollut näin paljon, tuota...noh, tulevaisuutta :)

- - - - - -


Niin, miksi tosiaan?

Toisinaan vaikeat asiat ovat itse asiassa sangen yksinkertaisia (elleivät sitten jopa säännönmukaisesti). Niitä ei ehkä vain itse näe liian läheltä katsoessaan. Siksi onkin mukavaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka katsovat vähän aikaa pää kallellaan ja sitten toteavat, että paidan napittaminen olisi helpompaa, kun paidan kääntäisi oikein päin.

No, ei näin ole minulle sattunut, mutta esimerkkinä kerroin. Itselleni on todettu muun muassa:

"Tarvitseeko meidän tutustua toisiimme ainaisen itsetutkiskelun ja syväluotaamisen kautta? Mitä jos vain juteltaisiin niitä näitä ja tutustuttaisiin toisiimme siten, vähän kevyempien aiheiden kautta. Ei olisi sitten aina ihan niin ahdistunut olo keskustelujen jälkeen."

"Etsit aina etsimällä jotain, josta voit pahoittaa mielesi vain, koska haluat olla ahdistunut."

"No, tarvitseeko ihmisestä ollakaan kiinnostunut sen erityisemmin? Joskus voi tutustua uusiin ihmisiiin vain sen takia, että tutustuu uusiin ihmisiin."

Tuossa eräitä katkelmia, tässä tapauksessa samalta ihmiseltä. Oikeassa on, vaikka sitä tässä onkin ehkä lukijan hankala ilman kontekstia ja minua tuntemattaan todeta.

Ensimmäiseen syyllistyn. Tosin, suhteen laatu on sellainen, että se aiheuttaa päänvaivaa, varsinkin "aloittelijalle", jos ihmissuhteissa nyt voidaan katsoa olevan kokeneempia ja vähemmän kokeneita; jokainen suhde kun kuitenkin on yksilöllinen. Angstaan, kun on huono olo enkä oikein tiedä, missä mennään.

Totta on myös se, että hakemalla haen asioita, joista huono olo tulee. Se johtuu taas siitä, että tulkitsen liian tarkkaan toisen sanomisia. Olen sanomissiani ja kirjoittamisissani tarkka, lyhytsanainen ja ylianalyyttinen, hän taas sangen impulsiivinen puhuen ja kirjoittaen mitä mieleen tulee. Usein siis tulkitsen jotain, jota hän ei ole edes sen pidemmälle ajatellut, aivan liian syvällisesti ja pitkään. Väärinymmärrykset ovat siis ainaista arkipäivää :) Yritän oppia suurentamaan sihtiä, etten takerru ihan kaikkeen.

Kolmantena tuo ihmisiin tutustuminen. Totesin olevani sellainen, että jos en kiinnostu ihmisestä tai koe (hyvänen aika sentään, kyynistä) hänestä olevan minulle mitään henkistä tai fyysistä hyötyä, etten hänestä kiinnostu. Mutta miksi en voisi tutustua ihmisiin siitä huolimatta, vaikka heihin ei sen suurempaa yhteyttä olisikaan, vain sen vuoksi, että uudet ihmiset tuovat uusia näkökulmia (joka toki voidaan nähdä hyödyksi ;). Pois liika hyöty- ja tehokkuusajattelu.

Ovat sinällään yksinkertaisia asioita, mutta kuvaavat hyvin tapaani lähteä KAIKKIA asioita tulkitsemaan negaation kautta. Äärimmäisen kuluttavaa, mutta se on tapa, jonka olen kotoa oppinut. Selkärangassa niin sanotusti. Ollapa positiivisesti ajatteleva ja elää ehkä jopa vähän pidempään sen ansiosta.

Opettelen siis uusia tapoja ajatella ja tarvitsen siihen niitä paidannapeista huomauttelevia: "äläs nyt, siinä tuopissa on itse asiassa vielä puolet JÄLJELLÄ...." :D

Näin, tulipa jotain kirjoitettua, selkä kipeänä ja pää väsymyksestä (ja epämääräisten päiväunien jäljiltä) hitaana ja sekavana :D


Hölmö insinööri, mutta omalle jalalleen kusee, minkäs sille tekee

Noin, äiti teki asiasta ilmoituksen, kuulustelupöytäkirja on äiteen osalta tehty. Poliisi soittelee naapurille, jos eivät (poliisinkin mielestä selvää asiaa) myönnä, tulee kutsu kuulusteluun. Äiti oli ottanut valokuviakin ahkerasti, joista poliisi totesi asian suhteellisen selväksi ja äidillä on vielä todistajakin, mitä tulee auton sijaintiin milloinkin.

Hauskinta on se, että kun äiti naapurin kanssa asiasta oli neuvotellut (taas kerran, onhan homma jatkunut jo vuoden) ja kärsivällisesti olivat naapurin raahanneet katsomaan autoja, oli naapuri kovaan ääneen sanonut, että eihän hän edes takapenkiltä mitään koskaan ota! (lommot siis Audin takaovesta äiteen auton takaoveen). Huippuna tuon kommentin jälkeen, mies totesi ohimennen, että taitaa tulla kylmä yö JA OTTI LÄMMITYSJOHDON TAKAPENKILTA.

Äiti oli oman miehensä kanssa vähän ihmeissään, varsinkin kun naapurin mies ei edes tajunnut juuri sanoneensa, ettei KOSKAAN tarvitse mitään takapenkilta. Eivät sitten viitsineet asiasta siinä huomauttaa.

Pyhä yksinkertaisuus. Antaa katsoa, saako poliisi asiaan vipinää. Jos ei, menee asia seuraavaksi syyttäjälle. Homma taidettiin kirjata liikennerikkomukseksi ja saattaa tulla vahingonkorvausten lisäksi sakkoja, jos viranomaiset niin hyväksi katsovat. Aika kuseen saa itsensä naapurin äijä, kun on niin, no, suomalainen jääräpää.

Sivuhuomautuksena, poliisin pöytäkirjan kieli oli huolestuttavaa, niin asultaan kuin sisällöltäänkin. Viranomaisella luulisi olevan vähän parempi kielitaito. Varsinkin siinä vaiheessa, kun virallista paperia aletaan tulkita jossain.


Aikuisista (taas)

On se kumma, miten aikuiset osaavat olla kusipäisiä! Lapset stressaavat välillä minunkin hermojani, mutta pääosin täysin tarkoittamattaan ja vieläpä hyväntahtoisesti.

Äitini naapurissa asuu insinööri työsuhdeaudinsa kanssa. Rivitalon parkkikatokset ovat hieman ahtaat. Mies on äidilleni huomauttanut auton pysäköimisestä, mutta fakta on, että ei äitini sitä enää yhtään kauemmas Audista saa, jos mielii itse päästä ulos ovesta.

No, ensimmäisen kerran, kun äiteen autoon tuli sinisiä naarmuja toiseen kylkeen (kas kummaa, audi on sininen...), meni äiti kysymään, että katos on näin käynyt. Mies ei myöntänyt! Käsittämätöntä, parkkikatoksessa tulee tasan Audin oven korkeudelle passeeliinsa saman värisiä naarmuja kuin Audi on.

Äiti antoi asian olla, ihmetteli vaan, että mikäs tässä nyt. Naarmuja on viimeisen vuoden aikana tullut lisää; mies ei myönnä mitään.

Naapuri on muutenkin ollut suhteettoman hankala. Olemme todenneet sen ehkä johtuvan heidän avioliittonsa tilasta; puretaan turhautumista sitten vaikka naapuriin. Ymmärettävää, mutta ei hyväksyttävää.

Huomenna äiti käy tekemässä ilmoituksen poliisille jo pian vuoden jatkuneesta kolhimisesta. Olisi naapurin kannattanut ehkä kuunnella äitiäni ajoissa - sitä naista ei kannata suututtaa.

Mies parka ;)

Mutta aivan käsittämätöntöntä, sen kerran kun olen miehelle puhunut, se soitti äitini ovikelloa. Kun avasin oven, ei edes esitellyt itseään saati sanonut hei, ilmoitti vaan, että tota autoa on siirrettävä heti, ja menee nurmikkokin pilalle. Ennen kuin ehdin mitään sanoa, äijä käänsi selkänsä ja lähti. Olin enenmmän kuin vihainen. Päätin, että seuraavalla kerralla otan opeotteen ja ehdotan käytöstapoja muistamista, jos minulta jotain haluaa. En ole miestä nähnyt kyllä sen jälkeen, harmi.

Aikuiset ovat sitten ihmeellisiä. Lapsellisia.


- Aikamme -

Elän ajassa omassa,
elämäni osat ajoissa omissaan,
hän omassa ajassaan,
erillään minusta.

Toisen hetki on toisen iäisyys,
kaikki tapahtuu ajassa,
toisella toisessa,
itsellä omassa.

Kaukana toisistamme,
ajoissamme erillämme,
eivät ole samat toiveemme,
jääköön haaveet ja lopettakaamme,
vaikka ovat voimakkaat tunteemme,
eläisimme toisillemme,
jos voisimme.

Jonkin toivoo kestävän loputtomiin,
toisen loppuvan pian,
joku kestää hetkisen, liian lyhyen,
toinen hetki taas venyy ja venyy yli siedettävyyden,
yhtä kaikki on aikamme rajallinen.

Siis miksi sen käyttäisin murehtien?

Vaikka en kykene lain olemaan iloinen...