Mopsi's

Ja noksu, en oo mikään HERNEKEPPI. Häpeäisit vähän, tämmöstä läskiä kehtaa mennä nimittelemään tollee...ihan melkein loukkaantua tarvitsisi kyllä :D

Mikähän taas on, kun alkaa mieliala valua alas. Ahditus ja masennus saavat taas tilaa pääkopassa. Ei jaksa edes laittaa vastaan, vaikka tietää, että pitäisi. Ei vaan jaksa.

What's the point anyway?

Noksu kovasti hyörii ympärillä ja yrittää olla henkisesti apuna. Onhan se mukavaa, että välitetään. Olen vain sellainen, että haluan työntää ihmisiä pois ja olla rauhassa. Samalla sitten murehtii, että työntää liian kauas.

Mood swings...

Mielialassa reagoi muutenkin ylikorostuneesti ja irrationaalisesti kaikkeen. Saatan vetää herneen nenään jostain täysin turhasta, varsinkin hanin kohdalla. Sitten harrastan virtuaalimökötystä ja toinen ihmettelee, että mitä ihmettä hän nyt taas on tehnyt. Äärimmäisen ärsyttävää.

Veromätkyjäkin tuli ja olen liian rikas kelalle, joutunen ensi keväänä maksamaan vaatimattomat 3600 € opintotukia takaisin.

Viime syksynä katosi henkinen terveys ja kakki luulot siitä, että olin henkisen itseni herra. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että arjen hallinta - elämänalue, jonka olen aina (kuvitellut) hallinnut - katoaa. En vain sitten kai hallitse rahan käyttöä. Säälittävää.

Ehkä tässä on osansa sillä, että aino varsinainen kiintopiste, oma koti, on tällä hetkellä muuton alla. Ei ole mitään konkreettista, mihin tukeutua. Omiaan sekin viemään turvallisuudentunnetta pois.

Käytän liikaa aikaani sen perustelemiseen, miksi minulla ei ole mitään syytä täällä pyöriä.

Once upon a time, there was a boy.

One of shy nature and humble personality.

He lived a happy, care-free life not having to worry about a single thing.

He walked the walk of life merrily.

Then he made the mistake of looking over he's shoulder, looking back at his past life and actions.

He saw something that was not supposed to be there. He stopped and slowly turned around. That was the second mistake he made. He took of he's pink glasses.

The roses that once bloomed were black and lifeless. The green trees had shed all their leaves and the bare branches moved sadly in the breeze. All the colours, the smell and feel of life were gone and replaced with nothing but dead objects.

He was amazed. I just walked through here, and it all seemed fine. Why is it all gone? Where are all the things that were supposed to be here? All this and more he wondered.

Turning and looking again ahead, ahead in life, staring at the future, he saw nothing. The path that laid there just a brief moment ago was gone.

There was nothing ahead and just black chaos behind.

Where am I to go, he wondered. And so do I.

Tanssia haudoilla elävien, taikuuden valossa, kuutamossa pehmeässä.

Tanssia vailla huolta, talloa jalkoihinsa avuttomia, elää riistäen heikkoja.

Tanssia alla valon kelmeän, yllä ruumiiiden, vierellä kärsivien, ottaen tukea vailla elämää olevista, olla ja nauttia tuskaisista, omista hetkistä mustista.

Askeleet valssin, haudoilla elävien, tanssin tahdit kanssa viikatteen, miehen mustan, päivieni ratoksi, ne lopulta itsekseni päättäen, itseni tuhoksi, tanssien haudoilla elävien ja kuitenkin matkaten itse kanssa manalan lautturin.

Ah, ollako vai eikä olla. Siinä kysymys, mieltä piinaava ja kaiken läpileikkaava...

Sisko pyysi meikäläistä tyttärensä kummiksi :D

Toinen kummilapsi jo...kyynikko voisi ajatella pakollisiin synttärilahjoihin kuluvan rahan tuplaantumista vuositasolla, puhumattakaan joululahjoista.

Onneksi en ole kyynikko ;D

Ahkeraa keskustelua hanin kanssa siitä, mikä tuntuu hyvältä missäkin ja milloinkin. On aina mukavaa oppia uutta toisesta, varsinkin kun se edistää hyvää oloa tulevaisuudessa.

Ai niin, "saatiin" ilmaiset kahvitkin Hesassa Noksun kanssa. Tilattiin latte ja capuccino sekä suklaajätskiä. En tiedä, mitä ne myyjät siinä sähläsivät. Kahvit tulivat vähän tipoittain ja pari asiakasta tilasi siinä välissä ja maksoikin omat leivoksensa. Itse seisoin kassalla varmaan 5 minuuttia muiden asiakkaiden lipuessa ohi maksaen ostoksiaan. Jossain vaiheessa eräs jonossa ollut asiakas totesi englanniksi "if they don´t want your money, just go". Totesin takaisin: "i was thinking the exact same." Otin kahvini ja jäätelöni ja menin pöytäämme. Ei kukaan rahaa kaivannut. En sitä sitten alkanut tyrkyttääkään, kun eivät kassalla tajua pyytää, vaikka kolikot kädessä siinä seison.

En tunne mitään omantunnontuskia, mitäs ei raha kelvannut. Jos asiakas tilaa ja tilaamansa saa ja seisoo kassalla rahat kädessä 5 minuuttia myyjien edessä ja muut maksavat ja menevät ohi, eikä silti rahat kelpaa eikä kukaan edes kysy, mitä olen vailla, niin ihan oma moka.

En olekaan hetkeen blogannut mitään, ei ole jaksanut.

Gradu näyttää olevan jo loppusuoralla. Nyt sen kimppuun pääsemistä odottaa, kun tietää, että se on kohta pois jaloista kokonaan. Johan sitä onkin 1,5 vuotta tehty :)

Noksun kanssa olimme Hesassa torstai-illasta maanantaihin. Rahaa paloi käsittämättömästi: söin ja join ulkona joka päivä. Rahaa ei ole varsinaisesti liikaa (varsinkin, kun kotona odotti verottajan lappu, 300 ja risat karhuttavaa...tulojakin sen verran vitusti, että kela karhuaa jokusen tonnin=vitun kiva kevät 2009). Hesassa oli kyllä kivaa :D

Poikkesimme Noksun ja hanin kanssa DTMäänkin. Naurettiin noksun kanssa, että lienemme näyttäneen juurikin niiltä heterovierailijoilta, varsinkin kun tulimme käsikynkkää sisään. Ehkä noksulta lainaamani valtava kimalteleva sormus ei jättänyt sijaa epäilylle muiden juhlijoiden osalta ;)

Totesin Helsingin (ja elämän yleensä) olevan ennen kaikkea asennnekysymys: Helsinki täytyy selättää eikä antaa sen imeä sinua mukaansa. Elämääkin täytyy ottaa munista kiinni ja ohjata itse, eikä aina vain antaa sen viedä. Toki virran viennilläkin on oma aikansa ja paikkansa.

Harmi, ettei ole enempää varaa nauttia pääkaupungista. Voisin tyytyväisenä elää siellä syöden ja juoden ulkona, kierrellen gallerioita ja museoita sekä pikku puoteja, shoppailla ja käydä oopperassa. Noo mani, joten täytyy tyytyä vain ryyppäämään (ei tosin keskustassa, jossa nyt elin 4 päivää....kallista on!).

Noksun myötä ovat iltani ulkona kallistuneet, no, huomattavasti :)

Toki, hauskuuskin on kertautunut menevän rahan myötä...

Ja, haa, paikallinen julkkis tuli pokaamaan meikäläistsä DTMssä, olin hieman imarreltu :D

Sisko sai toisen lapsen: 3,2 kg tyttö, 48 cm (en ole koskaan oikein ymmärtänyt näitä lapsen strategisten mittojen ilmoittamista ensimmäiseksi). Tuntomerkkeinä: hymykuoppa vasemmassa poskessa :)

Onneksi yksi kolmesta sisaruksesta sentään elää heteronormatiivisuuden kehdossa, hoitaen meidän kahden jäljelle jäävänkin puolesta meidän vanhempiemme lastenlasten tuottamisen. Vähemmän painetta ;D

"Koskas tämä on viimeksi leikattu?"

"Noh, olisikos reilu kuukausi sitten."

"Juu, käytätkös yleensä vahaa tai hiuslakkaa?"

"Jep, molempia, ei tää muuten kasassa pysy :)"

"Joo, on aika paksut ja karkeet hiukset kyllä. Entäs käytätkö paljon hattuja?"

"En oikeastaa."

"Joo, no ne onkin ehkä enemmän noitten NUOREMPIEN juttu."

Nuorempien, nuorempien! Mä mikään vanha oo! prkl! Istuin mielenosoituksellisesti hiljaa loppusession ajan. Vanha, mai ääs :D