Mopsi's

A friend of yours,
a companion in intimate meetings,
humidity and moisture in the air,
your body naked and stripped of clothes,
naked and bare.

It protects you from coldness,
shields your surroundings from you,
keeps the warmth close to your skin,
being in your way sometimes though.

It begins serenly,
whether you meet in the morning,
or in the evening,
it always happens in the same bloody way.

Your enjoying yourself,
letting all troubles go away,
feeling the warmth around you
until the damn thing arrives,
clutching on to you,
drowning you and finally driving your mind array.

It feels cold on your skin,
strips away your sanity already thin,
as if life itself wasn't already bad,
damn, it makes me mad!

Your companion,
often necessity in life,
the one that often drives you insane,
is just a plain
shower curtain.

En mä jaksa tätä esseetä. Ehkä oma vika, kun ei ole opetellut tuota esseekirjaa ulkoa, mutta tää on ihan hirveetä räpellystä. Ei mulla oo mitään ihmeellisiä ajatuksia tästä, saati että jaksaisin pureskella koko hommaa. Eikä ihan paskaa duuniakaan viitsisi tehdä.

Ihana tuo otsikon sanonta! A on sen minulle opettanut. Käyttökelpoinen.

Tässä kohtaa viittaan sillä tuohon kasvatustieteen esseen värkkäämiseen. Kirja edelleen myöhässä. Olen kaksi päivää etsinyt lähteitä (on jopa olo, että olen vähän opiskellut :) ja taas olen koukussa tähän tekemiseen. Oikeastaan jopa odotan esseen aloittamista, vaikka en kokonaan kirjaa olekaan lukenut, eikä ole edes Fröbelista ja Pestalozzista kirjatietoa (no, esseeseen menee wikipediakin, ko. tentaattorikin sitä paljon käyttää luentodioista päätellen).

Ei ku duuniin...(oikeesti, siis, kyllästyn varmaan ekan tunnin jälkeen).

PS. olen ilokseni/kauhukseni todennut kirjallisen ilmaisuni kielellisen tason kehittyneen (=laskeneen) ja erityisesti puhekielisyys ja aggressiivi ovat löytäneet tiensä "mun jutskiini" :D

Toiset puhuisivat positiivisesta kehityksestä (kaikki muut), toiset eivät (minä).

Kaikesta kontekstistaan irrotettuna - viestin sisältö kuitenkin pysyy samana, ei muutu kontekstitta - jäi eilisestä kuuden tunnin keskustelusessiosta soimaan päähän:

"mä ihan oikeesti rakastan sua..."

Sitten jatkui taas vääntö erilaisista näkemyksistä. Ne kuuluisat baby steps.

Elän (turhahkossa) toivossa...

Mitä syvemmät tunteet, sen sekaisempi soppa...ei voi muuta sanoa...

Alan ymmärtää erakoita...paremmin ja paremmin joka päivä.

Esseekirjan palauts on myöhässä ja joku neropatti on ehtinyt varata sen. Ei auta kuin lukaista opus (hah, juu hyvin ;) ja rääpiä siitä 6-8 sivun kasvatustieteen historian essee. Ja tuo siis tänään.

Nappaako, nappaako, mitä häh....ei v*¤%u nappaa ei!

Olin katsomassa äitiäni tämä toimistolla kotikaupungissani. Juteltiin siinä tehottomasta kaupungin hallinosta sun muusta kiinnostavasta (kuten toimiston uudelleensisustamisesta).

Keskustelun lomassa mainitsin laihtuneeni ulos kaikista housuistani. Äiti siinä sitten kysyi, että mikäs sitten ja totesin, että olen vähän treenannut ja vyötärö on "painunut sisään". Äiti totesi pilke silmäkulmassa, että tuntee tuon taudin. Ohitin kommentin hieman hämilläni.

Juttu jatkui siinä sitten muilla asioilla, kunnes mainitsin olevani varmaan Helsingissä tiettynä viikonloppuna. No minä en paljoa ole matkustellut, joten äitipä hetii tarttui aiheeseen: "Mitäs siellä?!". X:ää katsomaan menen vaan, totesin. Äiteen silmät vähän laajenivat ja siltä tuli heti perään: "Ai miestä vai?!". Hätäisenä vedin äkkiä väliin, että Kaveri vaan, Kaveri vaan. Äitee jäi vähän sillee kattomaan, että jaa'a, niin vai...

No se sitten totesi, siinä kun lähdin, että tule nyt taas käymään, kaverin kanssa tai ilman. Olin taas vähän hämilläni.

No menneenä lauantaina oltiin kaupassa äiteen kanssa täällä Raumalla. Se ei edes silmäänsä räpäyttänyt, kun sanoin, että tarvitsen meikkisudin puuteriani varten. Ihmettelin vähän, mutta ei mitään reaktiota äiteeltä. Tiedä sitten odotinkokaan, mutta silti.

Olen aina jotenkin vähän ajatellut, että äiti olisi sellainen hieman naiivi, ainakin poikansa suhteen. Siskohan on lepakko ja kymmenisen vuotta suhteessa elänyt. Onkohan sisko jo todennut äiteelle montakin kertaa, että c'moon selvä homppelihan toi on, aina sisustamassa sun kämppää ja pukemassa sua sun muuta :)

Noh, ehkä se on varautunut jo henkisesti enemmän kuin uskoin. Isä on jo kauan kysynyt suoraan, että oletko vai etkö :D Se on aina yhtä huvittavaa, vaikka sitä oikeesti vaivaa, kun ei varmasti tiedä. Se kyllä on jo päätynyt siihen, että olen, joten se siitä.

En mitenkään erityisemmin halua julistaa OLEVANI jotain, kun kuitenkin olen sama Samson ennen ja jälkeen. Miksi haluaisin määrittää itseni homoksi?! Sanon sitten kyllä etukäteen, että tuon Poikaystävän näytille, jos joskus niin onnekas olen.

Ollaan Noksun kanssa vaan sillee Queer (muutenkin kuin partnerin sukupuolen suhteen tosin :D)

Hmm, sain vihdoin palautetta ongelmasuhteeni toiselta osapuolelta. Tai no "vihdoin", mutta siis ajatuksen, jolla pääsee taas eteenpäin, ainakin jotenkin. Ei niin yksinkertaista, mutta siis asiaan :)

Jossain välissä vaan keskustelua hän totesi esiin ottamallaan asialla vain pyrkineensä lieventämään tätä meidän joko-tai juttua. Siis joko suhde tai ei mitään (ja tämä on siis allekirjoittaneen friikki klikkeytymä aivoissa).

Totesin kommentista, että sovellan uuteen tilanteeseen jo olemassa olevia selviytymysstrategioita (vähänkö oon kasvatustieteilijä ;D). Ihmissuhteet ovat minulle monella tavalla uusi asia, enkä viittaa vain "rakkaussuhteisiin", vaan yleensäkin uusien suhteiden rakentamiseen. Olen niitä vasta nyt kohdannut, tosin opintojen alussa tuli valtava määrä uusia tuttavuuksia. Opiskelijaporukan kanssa asia on vaan eri, kun ollaan samassa kontekstissa tavattu, on jo olemassa kiinnekohtia, joiden ympärillä voidaan suhdetta rakentaa. Uusimpien tuttavuuksien kanssa kiinnekohtia täytyy etsiä.

Sovellan suhteeseemme tapojani selvitä elämässä, kuten asioiden neuroottinen järjestäminen, luokittelu, asettaminen johonkin kokonaisuuteen, nimeäminen; mitään ei saa olla irrallisena tai paikattomana tai määrittelemättömänä. Minulle ei voi olla olemassa suhdetta, jolle ei ole nimeä tai jota ei voida edes nimetä. Tarvitsen määritelmän kyetäkseni etenemään, tarvitsen jonkin nimen, jotta kykenen määrittelemään suhtautumiseni ilmiöön. "Kylmän analyyttista" ehkä, mutta yksi tekijä muiden joukossa, miksi tämä on vähän vaikeaa puolestani. Tämän siis totesin itsestäni.

Minun täytyy opetella jotain uutta, mikä on ok, elämähän nyt on oppimista (helvetin nerokasta, eikö). Totesin ko. kaverille kuitenkin, että minun täytyy sitten saada tästä asiasta aina välillä tilittää, koska se on etenevä prosessi ja sitä täytyy välillä purkaa ja rakentaa.

Toisaalta totesin, kun sain taas hetkeksi mielenrauhan, että saan toisesta irti enemmän olemalla vähän vähemmen ehdoton (helvetin nerokasta taas, eikö). Mutta edellisessä se pointti, että kun en ole kärttämässä ja tönimässä, saan hänestä irti sellaisia ajatuksia, jotka kertovat minulle enemmän kuin hän ehkä haluaisi sanoa. Positiivisessa mielessä vieläpä, siis. Vähemmän tarvetta puolustaa itseään ja olla varpaillaan

Hän kyllä tykkää musta, eikä ole kuulemma elämästäni katoamassa yhtään mihinkään. Tykkää musta ihan liikaa ja hajoisi, jos sen nyt yhtäkkiä jättäisin.

Saan sen tänne kohta ;)

Noksu tuolla blogissaan jo vihjasikin, että hilluin neidin kämpillä viimeisen vuorokauden. Päivä shoppailtiin (tai no, minä shoppailin, Noksulla kun on huono vaikutus säästäväisyyteeni). Löysin yhtä sun toista jo jonkin aikaa etsimääni, mutta voiton vei ehdottomasti aivan sikaupea nahkatakki, jonka löysin. Sellainen, jota ei heti tule samanlaista vastaan kadulla. Isiltä sain känäisen (kiitti oikeesti :) 50 € avustusta takkiin (valitusvirren kera tosin...toisesta sisään ja toisesta ulos, olihan mulla magee takki ;). Samaan konkurssiin vaan kaikki...

Noksu pystyy nauttimaan enemmän viiniä kuin allekirjoittanut :/ Olin jo putoamassa tajunnasta, kun se vasta availi tequilaa...pakotin sen nukkumaan. Oli oikein mukavaa, hyvää ruokaa, muutama pullo viiniä ja keskustelua (lue: Mopsi paasaa ja paasaa ja paasaa....).

Ja kyllä, heräsin aikaisin. Ja kyllä, aloin siivota. Deal with it! Oon mitä oon ;) Jätin sulle sentään tiskit ja roskien viemisen, ja c'moon, en sentään kaivanut imuria kaapista (vaikka olisi kyllä pitänyt!) :P

Ehkä seuraavaksi raumalla (jahka toivun shoppailun aiheuttamasta henkilökohtaisesta konkurssista...)?

Muuta asiaa, tutkimussuunnitelma ja apurahahakemus tupsahtivat sähköpostiini, olenhan nyt virallisesti hakemuksessa tutkijana (!). Ihan älytön summa rahaa, jota haetaan, mutta toisaalta proggigseen kuuluu monta tutkijaa ja hommaa tehdään ilmeisesti palkkatyönä, ainakin joidenkin osalta. Raha siis asettuu suhteeseen nuo huomioiden.

Olisihan se tietysti hienoa, jos projekti saisi rahat, saisin maisterin valmiiksi ja voisin tehdä väikkäriä palkallisena, eikä sitä tarvitsisi ahertaa oman työn ohella. Tiedä vaikka erehtyisi jäämään yliopistoon duuniin.

...Tohtori Mopsi...uuh...jos vaikka ennen 30-vuotissynttäreitä...oliskohan toi valtti baaritiskillä söpöjä nuoria poikia vikitellessä :D

Krhm:

Graduohjaaja vinkkasi minut ja parini toimistoonsa ennen varsinaista istuntoa. Paikalla oli laitoksen tutkijoita ja toinen professori.

"Niin että haluaisitteko tulla mukaan tutkimukseen? Jatko-opiskeljoina teidät tähän hakemukseen laitettaisiin, kun olette tältä alalta tutkineet johtamista ja teettee vielä sellaisesta näkökulmasta, joka on vieras vielä Suomessa. Niin että kiinnostaisiko lähteä mukaan?"

"Ööh, tota, mitä? Ai ei siis vaadi mitään sitoutumista, ok. Ja siis jatko-opintoja vai, no miksei. Aha, vasta tutkimusapurahahakemus, ok. Meiät siihen vai, jaaha...no laittakaa vaan."

Joten nyt olemme sitten hakemuksessa tutkijoina (oo ees maisteri vielä!) ja meidän gradusta lainattiin syntetisoimaamme tekstiä koulun johtamisesta. Tosi hieno olo.

Saimme postia yhdeltä tutkijoista. Ilmeisesti ohjaajamme on kehunut meitä muillekin, ei vain meille. On kuulemma edellytyksiä ja hyvä aihe vähän pidemmällekin. Olemme toki molemmat kiinnostuneita tutkimuksen tekemisesta ja usein puhuneet, että voisimme yhdessä tehdä tutkimuksen, mutta suunnitella sen niin, että molemmat saisivat siitä erotettua väikkärin sitten. Kiinnostusta on, vaikka tutkijan arki perseestä onkin. Voisi sitten vaikka luennoidakin koulujen johtamisesta, tai ainakin siitä vähästä kapeasta osasta, johon on tarkemmin perhetynyt (mai ääs ollaan, mutta teoriassa :D)

Vähänks me ollaan K:n kanssa polleita! :D