Mopsi's

Noniin.

Nostelen puntteja, punnertelen, teen vatsaa ja selkää. Kaikkea kotosalla, kivalla paksulla matolla telkkarin pauhatessa.

Harkitsen yksiööni (!) crosstraineria tai soutulaitetta, aerobista varten (joskin souturi olis kivaa lihastakin).

Tänään en aamulla jaksanut tehdä mitään. Ajattelin, että pidän vapaapäivän vaikka sellainen ei olisikaan ollut tänään vuorossa, vaan puntit ja vatsat.

Ennen vapaapäivät olivat helppoja. Nyt, en pysty hyvällä omallatunnolla sellaista pitämään. Aloitin vatsat ja puntit nyt.

*tekee sarjan tässä välissä*

Jotenkin, en tiedä mistä johtuu, mutta teen nykyään kurinalaisemmin treenejä. Jopa työpäivinä jaksoin vääntää. Tuloksia tietysti näkee, vaikka en kevyemmälläkään treenillä mikään hentoinen ollut.

En sitten tiedä onko tervettä tuntea huonoa omaatuntoa välistä jääneestä treenistä. Tai no, ei se tänäänkään sitten lopulta jäänyt väliin, kun nyt väännän, itse asiassa vielä enemmän kuin piti.

Ehkä pitäisi vain olla tyytyväinen siitä, että on tietty kurinalaisuus. Olen muutenkin yrittänyt ottaa elämässäni hieman takaisin sitä neuroottista, pedanttia ja tarkkaa ihmistä, joka tässä masennuksen myötä muuttui elämää rennommin lähetyväksi ja vapaamielisemmäksi.

Kivahan sitä on tehdä asioita vähän sinne päin, mutta sukurasitteena tulee alusta loppuun huolella tekeminen. Olkoon se hyve tai saatanallinen neuroosi pakkomielle sekotila.

Hyveenä sen otan, muut olkoon mitä mieltä tahansa.

*Vika 25 x 8 kg hauisten ja ojentajien mieliksi*

Pitäisikö tässä tulla kovempikin hiki vai onko treeni jo käymässä liian kevyeksi?!

No, ihailen itseäni peilistä kuin ääliöinkin steroidipelle :P

...eikä siitäkään ole haittaa, että poikaystävä tykkää ja valehtelisin, jos ei motivaatiota lisäisi 20-vee jotain kakaran kommentti, että "oot aika hyvin säilynyt 27-vuotiaaksi."

Prkleen jolppi, oon vasta 26vee!

Kierrättäminen olisi kivaa. Taloyhtiön pihalla on suht kattava lajittelumahdollisuus.

Kierrätänkö siis?

En :(

Lasin erottelen, jos jaksan, metallia harvemmin. Sekajätteeseen. Tyhmää ja törkeää, tiedän.

Yksiössä on erittäin rajalliset mahdollisuudet säilöä erilaisia jätteitä päivää paria pidempään, eikä sitä toisaalta jaksa joka päivä rampata lukitulla sisäpihalla raahaamassa yhtä peltipurkkia roskiin.

Miksi kierrättäminen on niin hankalaa? Johtuuko se siitä, että yksilö on laiska, vai siitä, että alunperin on lähdetty tilanteesta, jossa kaiken voi laittaa samaan laatikkoon sen suurempia ajattelematta. Väittäisin, että suurin osa ihmisistä kierrättäisi, jos se ei vaatisi tilaa, aikaa ja perehtymistä asiaan.

Kenen vastuulla asia sitten on? Yksilön? Yhteiskunnan? Molempien?

Yksilöä asiasta ainakin syyllistetaan.

Mielestäni kierrättäminen on vieläkin liian vaikeaa. On liian monia materiaaleja (kiitos elintarviketeollisuuden), joihin pitäisi perehtyä, jotta homman voisi oikein tehdä.

Ehkä olen vain laiska, ehkä ihmiset yleensä ovat vain laiskoja. Vai onko kierrättäminen kenties liian työlästä verrattuna siihen, että pudotat roskan roskikseen sen suurempia ajattelematta.

Niin kauan kuin se vaihtoehto on olemassa, sekajäte, pitääkö tuntea syyllisyyttä sen käyttämisestä kierrätettäväksikin kelpaavien jätteiden kohdalla?

____

edit: things I didn't know... :S

"Kuumuutta kestäviksi tarkoitetut lasiesineet (uunivuoat, kahvinkeitinten pannut, glögilasit, yms.) eivät kelpaa tavallisen pakkauslasin kierrätykseen, koska ne valmistetaan borosilikaattilasista, millä on korkeampi sulamislämpötila. Sulamatta jääneet klimpit saattavat aiheuttaa konevaurioita. Sama pätee posliiniin."

Sitten kuitenkin myös arkijärjellä lasiksi miellettävät ovat kiellettyjä: "Juomalaseja, eikä ikkunalasia saa laittaa lasinkierrätykseen."

Miksei ikkunalasia?!

Ja vielä:"värillinen ja väritön lasi omiin säiliöihinsä" Meidän taloyhtiössä on vain yksi laatikko kaikelle :S

"Kotitalouksissa syntyvä muovi on usein likaista ja sekalaatuista eikä sovi kierrätettäväksi. Siksi muovit hyödynnetään usein energiajätteenä."

ja sitten: "Energiajätteeseen ei saa laittaa:
-PVC-muovi (alla kerrotaan PVC-muovin tunnistamisesta)
-Muovit, jotka on merkitty numerotunnuksella 07 ja alla kirjain O"

Energiajätteeseen ei saa myöskään seuraavia:

"-hammastahnaputkiloita ja -harjoja
-vaippoja, siteitä
-pölyävää jätettä kuten siivousjätettä, pölynimuripusseja ja tuhkaa"

Paperinkeräykseen sopivasta materiaalista nyrkkisääntö: " "Kaikki mitä tulee postiluukusta!"

Stereotypiasivusto: "Porakoneen saat luultavasti lainattua ystävälliseltä sukulaismieheltä"

mutta luettava kuitenkin :)

http://www.helsinki.fi/jarj/symbioosi/kierratys/index.html

Lähden ensi viikoksi Parkanoon. Jos näet Jorma Uotila -kopion siellä, se lienen minä :)

____

Päässäni on tällä hetkellä neljä erilaista käsityötä. Kaksi erilaista pöytää, kierrätyspaperille paperipussiteline sekä lehtiteline. Sen lisäksi olisi äiteelle maustehylly pohdinnassa sekä vanhat tuolit, joita kynin Isin vertaalla.

Haluaisin opetella ompelemaankin. Ja neulomaan. Ei ole aikaa sinällään, eikä edes ompelukonetta, mutta äiti on taitava ompelemaan ja isi osaa tehdä vaikka mitä, oli kyseessä sitten puu, metalli tai mikä tahansa muu materiaali. Opettajia siis on.

Arvostan käsityötaitoja. Isi vähän oli sitä mieltä, että vanhojen puutuolien kyniminen on tyhmää ja turhaa, mutta on tyytyväinen, että vihdoin, 20 vuoden jälkeen, alan kiinnostua käsillä tekemisestä. Ja totesin tuolien osalta, että siinä on ideana se, että opettelen tekemään ja osaan sitten arvostaa suvussa kulkeneita tuoleja, jotka olen omin pikku kätöisin - manikyyriä uhmaten - kunnostanut.

Muiden projektien ohella haluaisin tehdä jotakin pientä, esimerkiksi rasia, johon voisin veistellä erilaisia liitoksia. Siis vanhoja lohenpyrstöjä sun muita.

Toki on nykyään vehkeitä, jotka tekevät nuo automaattisesti, mutta olisi hienoa tehdä vanhalla vaivalloisella tavalla. Veistellä terassilla lonkeron kanssa ja katsella auringonlaskua. Ja väistellä hyttysiä ja paikkailla sormia puukon jäljiltä ja kirota niin maar perkeleesti ku liitokset eivät sovi.

Mutta unohdetaan em. näistä haavekuvaelmista, jooko? :)

Historia tuntee valtavan määrän ihmisiä heidän saavutustensa kautta. Elämän menestystä mitataan sen mukaan mitä on saavuttanut. Jokainen meistä pyrkii saavuttamaan jotakin elämässään, oli se sitten ura tai perhe tai pitkä ikä tai Nobelin-palkinto.

Saavutukset määrittävät ihmisiä ja ihmiskuntaa.

Suurimmat saavutukset, tai sellaisina pidettävät, koskettavat monien ihmisten elämää, mahdollisesti vieläpä hyvin pitkän aikaa.

Höyrykone, dna, suhteellisuusteoria, maailman rikkainpana oleminen. Runous, taide, kirjallisuus, filosofia. Aineellisia ja aineettomampia saavutuksia.

Elämää suuremmat saavutukset ovat harvoille, sankarihahmoille.

Mutta.

Mielestäni liian vähän annetaan arvoa sille, että kaksi ihmistä tapaavat toisensa, muodostavat välilleen suhteen, parisuhteenkin, ja käyttävtä vuosia ellei loppuelämäänsä toisen tuntemaan opetteluun.

Onkohan suurempaa lahjaa, jos sellaiseksi tätä voisi kutsua, että joku pyrkii elämänsä opettelemaan sinua, mitä ajattelet ja miksi, miten toimit ja miten hän voisi omalla toiminnallaan, sanoillaan, vaikuttaa sinuun ja tehdä sinulle hyvää. Ja päinvastoin tietysti.

Arkinen saavutus, elää elämänsä toisen ihmisen kanssa ja omistaa elämästään valtava osa toiselle ihmiselle.

Olen stressaantunut koko ajan lomasta huolimatta. Eilen oltiin mussukan kanssa anoppilassa ja muutenki viettämässä päivää maalaisessa Uudessakaupungissa. Oli stressivapaa päivä.

Nyt mietinkin kuinka paljon jatkuvasta varpaillaanolosta ja ärsyyntyneestä olosta johtuu siitä, että pienessä asunnossa on pidettävä kuumalla ikkunat auki ja liikenteen melu on suhteellisen häiritsevää taustamelua. Jatkuvaa sellaista vieläpä.

Olen melulle herkkä ja se saa aivot sulamaan kyllä. Ehkäpä voisin tosiaan kadota maalle viikoksi pariksi lepuuttamaan hermojani.

____

Kaikki menee muutenkin pieleen. Tietokone hajosi, jee jee. Sähköposti vittuilee juuri tänään kun sieltä pitäisi saada tietoa ulos, ja parasta, se tarvitsemani viesti näyttää kadonneen johonkin. Täytyy siis soitella perään.

Nyt työskentelen äitini ikivanhalla kannettavalla, joka win xpn kanssa valitettavasti kyllä toimii jouhevammin kuin hajonnut kannettavani, joka oli monin verroin tehokkaampi, mutta vistalla varustettu.

Vista on paska, piste. Nyt säästä macia varten. Kallis, joo, yhteensopivuusongelmia, joo, mutta niin kiva, pieni, nätti ja toimiva. Sellainen sitten joskus.

____

Palkanlaskenta, tai no rehtori, oli sitten unohtanut laittaa palkkani maksuun. Se tulee myöhässä. Iso palkka onkin ja olin sen varaan laskenut jo viime viikolla. Nyt se tulee vasta perjantaina.

Meni ensimmäistä kertaa tänä keväänä tili miinukselle, kun olin vuokrat sun muut maksanut. Vitutti.

Palkanlaskija opiskelijoiden äitinä sen sijaan yllätti. Hän oli kovasti huolissaan ja tunsi rahattomuustilanteen hyvin. Sanoi, että jos en pysty lainaamaan tuttavilta, hänkin voisi auttaa.

Kyynikkona olen sitä mieltä, että epäpätevä ihminen, joka lähtee lähes tarjoamaan lainaa tuntemattomille ja on kuitenkin palkanlaskijan asemassa. Ihmisenä olen aika tyytyväinen, että tällaista solidaarisuutta löytyy ja täysin odottamattomista paikoista.

Vastasin ystävällisesti, että opiskelijataitojani otan tässä käyttöön ja venytän viimeistä euroa vähän pidempään :)

____

On ärsyttävää, että aivot käyvät ylikierroksilla, eivätkä pääse lepäämään. Olen äärimmäisen ärtyisällä tuulella, koko ajan ja jatkuvasti. Ehkä viikonloppuna Uuteenkaupunkiin. Olisi 12 kpl vanhoja eriparia olevia puutuoleja, jotka pitäisi hio ja liimata kasaan. Ajattelin hioa ne valmiiksi jos ja kun joskus sitten haluan ne käyttöön, on ne nopea vain pintakäsitellä haluamallaan tavalla.

Ehkä mustiksi kaikki, kiiltävän mustiksi ja seeprakuvioinen istuinosa. Olisi makea pari suuren valkoisen ruokapöytäni kanssa :9

Nykyisen kirpparipöytänikin ajattelin vetäistä liuottimella ja karhunkielellä, pakkeloida vähän naarmuja umpeen ja vetäistä telalla kiiltävän valkoista maalia päälle. Tällä kertaa ehkä pohjamaalin kera.

Ja kyllä, uusi pieni pöytäni toimii sopivasti. Pyörät rullaavat kevyen kevyesti (=sormella vetäen saa pöydän ja tietokoneen sohvan edustalta sänkyyn), toimii alustana viinilasille ja tarvittaessa jalkarahina.

Moon niin hyvä. Pieni itsekehu ja omanpäänkasvatus tekee hyvää välillä.

Seuraavaksi teen telineen paperikassille, johon saan sitten heitellä kierrätyspaperini. Muotoilu muhii vielä, mutta ajattelin ko. laitoksen päällystää sanomalehdillä ja lakalla, to fit the style to purpose so to speak.

Olen väärällä alalla, sanoisin.

____

Lotossa olisi rahaa jaossa. Mitä tekisikään 7 miljoonalla?

Itse varmaan ostaisin asunnon, alkaisin soittaa pianoa urakalla sekä maalata ja piirtää (kaikki tämä toki yksityisen opettajan avulla, ehkä kotiopetuksessa). Palkkaisin trainerin itselleni kirittämään kuntoilussa ja tekisin muutaman kuukauden kielikylpymatkoja Saksaan, Ranskaan ja Englantiin, ehkä jopa Venäjälle.

Vapaaherralaisuutta, itsensä vapaata kehittämistä, älyllisiä haasteita ilman tarvetta maksimoida aikansa elannon hankkimiseen. Miettikää ihmiset kuinka arvokasta vapaa-aika onkaan...

____

Miten aivot taas saikaan käännettyä off-asentoon?

Aina kun tulee kupruja elämässä vastaan, normaalin ihmisen tavoin pohdin, että mikäs tässä nyt meni pieleen ja mitäs seuraavaksi tehdään, ettei enää käy näin.

Opena meikäläinen on koulutettu ajattelamaan, analysoimaan ja erittelemään omaa toimintaa ja ajatteluaan aina ja jatkuvasti. Itsereflektiota siis.

No, sitä siis teen, kuten kaikki me teemme, enemmän tai vähemmän.

Olin mussukan kanssa sukubileissä. Ensimmäinen kerta kun Minä vien ketään sukujuhliin. Serkut ovat laahanneet omiaan jo pidemmän aikaa, osa useammin vaihtuvin mallein, osa vähän vähemmän. Lepakkosisko eksänsä kanssa oli pitkään kuvioissa.

Minä en ole koskaan ketään esitellyt. Enkä esitellyt nytkään.

Moka.

No kun, menimme myöhässä, kiitos serkun (=useammin uutta mallia esittelevä tyyppi) ja hänen uuden naisensa, jotka myöhästyttivät lähtöä. Saavuimme keskelle ruokailua. Huolimatta siitä, että tarkoituksenani ja kasvatukseeni kuuluvana oli esitellä mussukka muille, jäi se siinä sitten lähes tekemättä. Homma olisi varmaan onnistunut, jos olisimme saapuneet ajoissa siihen "tavataan kaikki vieraat"-vaiheeseen, jossa olisi ollut luonnollista esitellä toinen. No, toki olisin voinut esitellä juhlien mittaan, mutta se sitten jäi. My bad.

Tähän kun lisää sen, että kauheessa stressissä meni aamulla joka vitun pikku asia päin helvettiä ja tietysti täysin aikuismaisen little-queer-queen-bitchinä purin turhautumiseni mussukkaan, oli poikkis enemmän kuin oikeutetusti vittuuntunut.

Prologi oli tässä. Parisuhdeopettelua, eka käynti suvun piirissä jne. Asiaan tämä liittyy niin, että kun alan pohtia tätäkin asiaa, niin jossain vaiheessa totesin, että pohdin asiaa koko ajan omalta kannaltani, minä-muodossa.

Mitä minä tein, mitä voisin tehdä toisin, miltä minusta tuntui jne. Toki asia täytyykin omakohtaisesti pohtia, mutta olen niiiin kauan elänyt itsekseni ja hyvin yksinäisesti, että en kai osaa ihan täysin ottaa toista huomioon.

Ja sosiaalinen kanssakäymiseni ei ole kauhean sujuvaa, kuten olen todennut tässä vuosien varrella.

Lienee jopa hieman itsekästä ajatella asioita aina itsensä kannalta. Tai näin ainakin Minä asian koen :D

_____

Minä-muoto on jotenkin vallitseva. Olen itsekäs ihminen, ja suora, siten, että usein loukkaan ihmisiä. Monesti tarkoitukseni ymmärretään vain väärin, minua tulkitaan liian vakavasti. Harmittaa välillä, kun tarkoitukseni on olla kiva ja se tulkitaan vittuiluksi. Omasta ulosannista, niin siitä verbaalisesta ku vähemmänki verbaalisesta, se tietysti riippuu.

En sitten tiedä, kuinka paljon pitäisi opetella olemaan jotain muuta kuin on?

Ihmisen elämä lienee jatkuvaa muutostilaa ilman vakaata aikaa missään välissä? Joku prosessi jollain elämänalueella on aina käynnissä. Yksi asia vaikuttaa vääjäämättä aina toiseen, varsinkin kun näille asioille yhteinen tekijä on se ihminen siinä välissä.

Dominovaikutus. No vähän negatiivinen vertaus kuvaamaan vain ei hyvää tai huonoa vaan pelkästään muutosta.

Pohdin tässä taannoin, että muutosaallokosta huolimatta ihmiset lienevät pyrkivän eteenpäin kiintopisteiden avulla. Näillä voidaan ymmärtää niin elämässä (näennäisesti?) kiinteiden asioiden paikalla pysyminen (hah) ja sitä kautta turvallisuuden tuominen kuin myös sellaiset asiat, joita kohti yksilö pyrkii, se tarkoitus miksi mennään eestaasylösalas elämässä. Tavoite, missio, visio, millä termillä sitä haluaakin ajatella.

Jokaisen oma missio visioineen, sitäkö tarvitaan, jotta pystyy toimimaan ja elämään?

Kuinka tietoisesti meidän tarvitsee pyrkiä johonkin päämäärään, jotta elämä olisi mielekästä? Voiko elää edes ilman, että on jokin enemmän tai vähemmän tiedostettu saati tietoisesti takaa-ajettu tavoite elämässä?

Voiko ihminen vain ajelehtia, todella ajelehtia, ilman mitään tarkoitusta? Onko tarkoitus silloin vähintään tavoitteen saaminen tavoitteettomaa tilaan?

Nykymuotoinen yhteiskuntamme on suunnitteleva, tavoitteita asettava ja niihin määrätietoisesti pyrkivät. Ihminen lienee eläin, joka tarvitsee kaikilla tietoisuuden ja toiminnan tasoillaan tavoitteen, jotta toiminta edes alkaisi saati etenisi tai päättyisi? Vai onko?

Tarkoitus. Onko tarkoituksetonta toimintaa vai onko tarkoituksettomuus itsessään se tarkoitus?

En nyt ihan sitä alkuperäistä ajatusta tänne saa, mutta toisaalta, kyseessä oli väsyneenä pimeässä peiton alla saatu ajatus, sellainen, joka ei koskaan päättynyt mihinkään, koska nukahdin ennen. Kiintopiste oli ainoa käsite, jonka ajatuskulusta tallensin mieleeni.

Tarvitseeko ihminen aina kiintopisteen? Voiko ilman sellaista, sen molemmissa merkityksissä, toimia lainkaan? Onko todella vapaata olemista ja tekemistä olemassakaan?