Mopsi's

Näytetään bloggaukset marraskuulta 2010.

"Lisäarvoa taiteelle paskanjauhannalla"

Opekoulutukseen kuuluu monialaisia opintoja jonnin verran (=koulussa opetettavien aineiden opintoja).

Eräällä kuvataiteen tunnilla nuoren naislehtorin tunteenpaloa kuunnellessamme ja vessanpytyistä kyhättyä taideteosta esittävää kuvaa katsellessamme, totesi eräs demoryhmämme jäsen, että "eikö ns. taiteelle hommata vaan lisäarvoa paskanjauhannalla?"

Olimme samaa mieltä suurin osa, sillä emme kyenneet näkemään mitään taiteellista paskapytyssä...

Olen itse, ollut ainakin, sitä mieltä, että taideteoksen pitää puhutella katsojaa itsenäisenä teoksena ilman, että kenenkään tarvitsee sitä selittää. Ihmetyttää välillä taiteilijat, jotka selittävät suut ja nenät täyteen taideteoksestaan, joka ei yksinään ilman verbaalivirtaa kertoisi kenellekään yhtään mitään.

Enkä tarkoita, että olisin esittävän taiteen ylin ystävä ja sitä ainoana oikeana taidemuotona pitävä. Ehei, pidän kaikesta joka saa minussa aikaan jonkin tunnereaktion ja ajatuksen.

No, nyt tässä olen syksyn mittaan pohtinut asiaa hieman toisin päin. Mitä taide on? Huono kysymys, jota on pohdittu jo muutamat vuosisada (ellei -tuhannet?). Aloin taannoin, en muista miksi, pohtia asiaa sosiaaliselta kantilta.

Ihminen on suurimmissa määrin sosiaalinen eläin. Kommunikoimme kielen kautta. Taide saa merkityksensä vain katsojassa. Taiteen ja katsojan välistä suhdetta voisi jossain määrin määritellä jopa sosiaaliseksi; se aiheuttaa inhimillisen reaktion, vaikka vain välinpitämättömyyden (no, tällä argumentilla kaikki kivesta mutteriin on taidetta...).

Jos taiteen vääntää sosiaaliseksi ilmiöksi, niin ehkä taidetta onkin vasta teos, josta jauhetaan paskaa? Ehkä sitten taiteilijan selostus voidaan nähdä osana teosta? Ehkä se paskanjauhanta on taidetta itsessään? Onko teos, josta ei jauheta paskaa, taidetta?



Akuutti kurkunpääntulehdus

Jees. Sellanen sitten olis keissi. Viikonloppuna oli kurkku kipeä ja pientä flunssanpoikasta. Ei mitään vakavaa. Maanantaina töihin, vaikka vähän hutera olo. Ei ny miäs tämmösestä kaadu!

Paskat.

Iltapäivällä, kuuden tunnin opetuksen jälkeen oli ääni vain pelkkää pihinää. Illalla vielä yhdistyskokous ja sitten oliki siinä meikäläisen äänellinen kyvykkyys, pihinää lukuun ottamatta.

Tiistaina aamulla tunniksi töihin ja kirjottelemaan sijaiselle ohjeita. Tein juuri sellaiset, kuin itse haluisin sijaisena saada (ja oli niitä kiiteltykin...). Tänään kävin työterveydessä ja sain diagnoosin ja lausahduksen, että "ohjeissa käsketään opettajille lätkäistä heti tarpeeksi lomaa, ku äänityöläisiä. Viikko ny alkuus, tuu sitte heti sanoo jos ei riitä. Vähänkään käheän äänen kanssa et töihin mene, kun sitten vaan pidentyy tilanne."

Jep. Viikko nyt sitten lomaillen. Sinällään kiva saikku, että ei sillee haittaa arkielämää. Mitä nyt pitää olla hiljaa.

Tosin yskänlääke on kolmiolla. Tahtoo valkoviiniä. Hermostovaikutuksia voi olla. Ei se miästä kaada. Ehkä.

Hiljaisuus on ärsyttävää, sillä olen tottunut mutisemaan itsekseni, suomeksi ja englanniksi. Nyt täytyy muistuttaa olla hiljaa, vaikka olen yksin.

Skitso?


Kaupunki- ja maalaiskoulun se pieni ero

Samalla intensiteetillä kysyttyä:

Kaupunkikoulun oppilaat:
"Ope, ooksä homo?!"

Maalaiskoulun oppilaat:
"Ope, tota, onks sulla geeliä hiuksissa?!"

Ne ovat ne pienet erot...

___

Ei mennyt yhdellä kaverilla tänään uinti oikein putkeen. Porukka kun on iso, jaoin sen kahtia. Ensin tytöt pelailivat lastenaltaassa vähän viestileikkejä ja minä vein pojat isoon altaaseen uimaan. Kierrosta saivat vetää niin paljon kuin jaksoivat. No, siinä sitten kun oltiin altaaseen menossa, sanoin, että saa hypätä altaan päästä ja lähteä siitä uimaan.

Hyppelyä, opettajan kastelua ja muuta kivaa. Sitten tuli viimeisenä kaveri, joka nousi hyppypaikaille ja kun häntä vilkaisin, niin kauhea tärinä ja itkuparku siinä menossa.

Toki ope kysyy, että mitä nyt, ja kaveri alkaa siinä sopertaa, ettei osaa uida. Opettaja siinä sitten lohduttelemaan, että ei tietenkään tarvitse hypätä isoon altaaseen, jos ei uida osaa, että pienten altaaseen vaan.

Opettaja toki oletti, että neljäsluokkalaiset mahdollisesti a) osaisivat jo uida ja b)eivät meinaisi hypätä uimataidottomina syvään altaaseen...

No, opettajan hukutusyrityksen jälkeen lähtöä tehtäessä menin pukuhuoneeseen valvomaan, että nassikat vetävät kledut päälle vauhdilla, kun bussikin odottelee. Tämä samainen kaveri siellä sitten vääntää itkua, kun ei saa avaimellaan kaappia nro 6 auki. Ysikaappi aukesi kyllä avaimella, mutta siellä ei vaatteita ollut.

Ope siinä sitten käskee kääriytyä pyyhkeeseen siksi aikaa, kun avainta metsästetään. Paskat kaapit olivatkin, jotenkin oli väärällä avaimella saanut väärän kaapin auki. Huokaus. No, oikea saatiin auki ja vaatteet kakaroille kaikille päälle.

Viimeisenä kukkana kedolla, kauniissa parijonossa bussille marssiessa, yksi nassikka vielä kysyi bussin ovella, että mihin tämä kaapin avain laitetaan.

-Juokse nyt viemään se vaikka tonne uimahallille, mistä sen saitkin, hophop.

Huokaus.

No lapsuus on trauma ja oppiminen kriisi :)

Muuten oli oikein mukavaa uimassa. Meni meikäläiseltä ku vanhalta tekijältä. Oppilaille ei tarvinnut huutaa altaaseen tai edes ärsyttää muita pillin puhaltelulla. Käsimerkeillä mentiin ja opekin yllättyi, miten hyvin ne toimivat.

Nyt sitten olenkin huomisen sairaslomalla, kun ääni on ollut koko viikon menossa kauas pois.

Kröh.


Läksyjä

Koulun tehtävä on huolehtia, että läksyt on tehty, ovat todenneet parikin eri huoltajaa.

Niin no, kyllä, minun tehtäväni on katsoa, että antamani tehtävänannot toteutuvat. Mutta en kyllä näe asiaa niin, että jos läksyt eivät ole tehty, ne annetaan uudestaan kotitehtäväksi ja ovat silti seuraavanakin päivänä tekemättä, että jäisin niitä sitten koulun jälkeen oppilaan läksyjentekoa valvomaan.

KOTItehtävät tehdään KOTONA. 25 oppilaan ryhmässä on joka päivä jollain kotitehtävät tekemättä. Jos alan koulun jälkeen istua 15 minuuttia joka päivä vartioimassa tekemättömiä tehtäviä, on se 6h/kk, eli yksi täysi koulupäivä. Tekisitkö sinä ilmaisen päivän töitä kuukaudessa?

Hauskaa on, että kun kotiin ilmoittaa läksyistä, ovat vastaukset luokkaa:

-"Kysyn joka päivä töiden jälkeen onko läksyt tehty. Sanovat että on tehty! Koulun tehtävä on huolehtia että läksyt tulee tehdyiksi! Enkä edes aina tiedä mitä läksyksi on tullut!"

Oppilaat merkitsevät läksyt. Katso, älä kysy. Olen antanut läksyvihot ja käsken sinne merkitä läksyt. Katson, että tulevat merkityiksi. Jos on tekemättä, läksyt tehdään uudestaan kotona.

Sitten kun läksyjä kertyy, vinetään, että on oppilailla liikaa läksyjä.

Tässä on muutama taso, joilla voitaisiin huoltajien osallisuutta läksyihin kuvata:

-Huoltaja ei ole missään tekemisissä lapsensa läksyjen kanssa
-Huoltaja tarkistaa, onko jotain tehty
-Huoltaja tarkistaa onko kaikki tehty
-Huoltaja tarkistaa onko kaikki tehty ja ovatko ne oikein, ja vaatii korjaamaan
-Huoltaja on tarvittaessa apuna läksyjen teossa
-Huoltaja on koko läksyjenteon ajan läsnä, ohjaa ja neuvoo

Jos lapsi on keskimäärin 5 h päivässä koulussa eikä kukaan tarkista läksyjä, on lapsi totaalisen eri asemassa kuin sellainen, joka on 5 h koulussa ja sitten kertaa asioita aikuisen seurassa vielä 1 h päivittäin. Opetusta ja tehokasta ohjausta on tunti enemmän, ja vielä yksilöllisenä se yksi tunti on tehokkaampi kuin tunti koulussa.

Edes jokin kontrolli läksyistä, saati sitten että niiden oikeellisuuskin vielä tarkistettaisiin tai jopa niitä lapsen kanssa tehtäisiin, on hyvästä.

Mutta harva tuntuu tajuavan, että alakoululaiset ovat vielä lapsia ja tarvitsevat paljon apua. Itseäni ainakin hengästyttäisi, jos saman päivän aikana tulee veden kiertokulku, uusia geometrian asioita, kieliopista partikkelit ja konjunktiot sekä vielä musiikista vähän nokkahuilua. Eivät taida aikuiset tajuta millaisessa oppimisähkyssä aivot ovat ja kuinka montaa osa-aluetta niistä kuritetaan samaan aikaan.

Mukana on tietysti vielä sosiaaliset aspektit, kiusaamiset, ystävyyssuhteet jne.

Se tunti kotiapua saattaa olla erona joidenkin kohdalla siinä, tuleeko lapsesta syrjätynyt nuori vai Nasan insinööri. Monilla kun on samat lahjat, mutta eri tuki ja ohjaus niiden kehittämisessä.

Ja sitten opettajana kärsin, kun en pysty oppilaita yksilöinä huomioimaan enkä joka päivä edes jokaisen kanssa keskustelemaan, mutta samalla näen kun jotkut valuvat alaspäin kun pitäisi kiivetä ylös.

Vanhemmat hoi, huolehtikaapa vähän lapsistanne ja heidän oppimisestaan. Kasvattaminenkaan ei ole pahitteeksi. Lapset eivät mene rikki, jos joskus sanoo EI ja perustelee sen niinkin epärakentavasti kuin "siksi että minä sanon, piste!"


Aina väärässä?

Voi ei olekaan kuulemma niin epäterveellistä. Tietokonepelit kehittävät nopeaa päätöksentekokykyä. Alkoholi saataa toisinaan olla terveellistä, samoin suklaa. Lapsilta ei saa kysyä miksi, koska se on syyttävä, eikä punakynää saa käyttää.

Eilen oli ok tehdä näin, tänään siitä saa syövän tai se tuhoaa kehittyvän yksilön itsetunnon. Huomenna sitten eilinen epäterveellisyys onkin taas terveellistä ja ehkä enemmänkin.

"Kiva kuulla opettaneensa väärin 30 vuotta." totesi eräs kollega, kun kuuntelimme toisen kollegan tiivistelmää kiusaamiskoulutuksesta ja siitä miten oppilaan tunnetiloja pitäisi käsitellä.

Isoäitini lopetti rasvan syönnin kun mainittiin korkea kolesteroli. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, olisi sitä voita pitänytkin syödä. Ja näkeehän sen sokea reettakin, että mummu alkoi kuihtua samoin tein kun voi jäi.

Maailma muuttuu ja tietomme siitä, ainakin jokin tietomme siitä.

Olemme siis jokapäiväisissä toimissamme aina väärässä, jos asiaa oikein kyynisesti ajattelee. Teit mitä vain, on se väärin, jollain aikaperspektiivillä.



Kotileskenä

Kotileskeilen. Päivät käyn töissä opettamassa kullannuppujani. Illat olen yksin.

Tai no, olen onnistunut järjestämään niin paljon ohjelmaa, että en ehdi levätä.

Mussukka on viikot poissa, pakollisessa koulutuksessa, jouluun asti. Mikäs tässä ollessa, iso ilmava asunto alla, monenmoisia sisustusprojekteja ja muutenkin menoa joka suuntaan. Sänky on vähän kylmä :(

Varastoon pitäisi rakentaa hyllyt, jotta saisin vanhan asunnon kamat sinne. Kirppisloosin sain tyhjäksi. Huonekalut myyty pitkälti.

Edellinen sinkkuelämä siis realisoitu!

___

Huomenna ajattelin mennä kuuntelemaan TYY:n homoiltaa ravintola Monkiin. Paneelikeskustelua yliopistomaailmasta ja homoista. Tuttuja paneelissa ja muutenkin varmaan paikalla. Kevyttä torstai-illan viihdettä :)

Homous kun tuntuu tv2 myötä nousseen tapetille joka suunnalla, niin hyvässä kuin pahassakin. Ei jaksais. Eikä moni muukaan, kun kommentit ovat jos sillä tasolla, että "taas noi homot". Toisaalta on meikäläisten asiat niin vaiettuja ja lakienkin sortamia, että sietää ääntä pitääkin.

Kyse ei liene siitä, että homot olisivat se issue vaan paremminkin se, että status quo on aina kivoin. Kuka nyt tykkää joutua ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omia (ikuisesti pysyviä, äidin oikeiksi vannomia) käsityksiä maailmasta.

___

Tämä ilta hurahti Sokos hotellin kabinetissa. Olemme äiteen kanssa pohtineet hynttyiden yhdistämistä ansiorintamalla. Äiteellä on ammattitaito, muttei jaksamista. Mulla on jaksamista puurtaa, muttei ihan tarpeellista ammattitaitoa.

Oltiin 2,5 h kuuntelemassa, kun erään firman konsultti esitteli meille ohjelmistoa, joka olisi oleellinen meidän oman konsulttifirmamme toiminnalle. Lisenssimaksut tosin saattavat olla "kohtalaiset".

Oli kiinnostava kuunnella sellaisen ihmisen esitystä, joka on innostunut asiastaan. Kiinnostus tosin katosi ensimmäisen tunnin jälkeen, kun kaveri alkoi toistaa itseään eikä hallinnut ihan perusasioita myynnistä tai esitelmöinnistä.

Toisen tunnin jälkeen aloimme äiteen kanssa jo vihjailla, että kiitos riittäisi jo. No, mukava mies oli, eipä siinä mitään. Ohjelma vaikutti yksinkertaiselta, mutta monipuoliselta (valtavasti vaihtoehtoja, kauhea opettelu tehokkaan käyttämisen edellytyksenä).

Jätin väikkärin, koska olen 5,5 vuotta kouluttanut itseäni ja haluaisin tehdä vihdoin sitä, mihin minut on koulutettu, enkä jaksa enää opetella vähään aikaan mitään uutta. Mutta tässä sitä ollaan, omaksumassa taas uutta.

Elinikäinen oppiminen lienee jo monelle kirosana?