Kulissin takaa

Kone

Sain tänään uuden kannettavan tietokoneen työpaikassani. Tämän merkki on HP Pavilion TX1250EO. Tässä on kahdentoista tuuman näyttö ja tämä painaa vajaat kaksi kiloa. Minun teknisellä lahjakkuudellani/kiinnostuksellani ei oikeastaan pitäisi vaihtaa mitään laitetta milloinkaan.


Ylevästä alaspäin

Yksi lempiradio-ohjelmistani on sunnuntaisin uutisten ja jumalanpalveluksen välillä lähetettävä Musiikkia Euroopan hoveista ja katedraaleista. Tänään musiikista vastasivat Boccherini, Mozart ja Händel.

Kävin Aboa vetus & ars novassa. Tarkoituksenani oli osallistua Turku biennalen opastukseen mutta näköjään osallistuin molempien museoiden kiertoon.

Aboa vetus, siis Rettigin palatsin alle kaivettu keskiaikainen Turku, on tähän saakka ollut minulle suunnattoman pitkäveteinen kokoelma kivikasoja. Hyvä opas teki jälleen ihmeitä.

Ars nova, siis Rettigin palatsissa toimiva nykytaiteen museo, esitteli suomalaisten ja barcelonalaisten taiteilijoiden yhteisnäyttelyn. Virkistävä käynti.

Ars novassa seuraamme liittyi kaksi museon työntekijää oppaamme rinnalle. Olisin halunnut tarttua miespuolista työntekijää persauksista ja raahata hänet vaikka museon vessaan parittelemaan. Oli sen verran minuun vetoava pakkaus. Pääsinpä taas asiaan, taiteen jalostava vaikutus toimii hitaammin joidenkin kohdalla.


Fauni ja satyyri

Kävin puolilta päivin suorittamassa kilometrin uimista. Mikä hieno esteettinen kokemus! Tarkoitan nyt viereisen radan/suihkun kaunista nuorukaista.

Ajattelin häntä mielessäni faunina: metsäaukiolla lepäävänä metsänhaltijana, joka ilman rihman kiertämää loikoilee valmiina keihästämään lähestyvän naaraan (tai uroksen, sillä kai fauneissakin on homoja).

Kotona tutkailin faunin määritelmiä. Yleensä niissä viitattiin kreikkalaiseen satyyriin. Molemmat puuhailevat samojen teemojen parissa, siis seksin ja viinin.

Faunin erottaa satyyristä siten, että fauni on keholtaan karvainen vyötäröönsä saakka ja satyyri on kokonaan karvainen. Molemmilla on sarvet, häntä ja sorkat.

Eräässä sanakirjassa satyyrin kuvainnollinen määritelmä oli elosteleva, irstaileva ja rietas (vanhempi) mies.

Niinpä niin. Meitä oli siellä uimahallissa fauni ja satyyri.


Sairasta touhua

Verenpaine koholla.
Painoindeksi koholla.
Verensokeri koholla.
Kokonaiskolesteroli koholla.
Huono kolesteroli koholla.
Vyötärönympärys koholla.
Hyvä kolesteroli normaali.
Kuulo normaali.
Hemoglobiini normaali.
Työkykyindeksi erinomainen.

Kävin siis työterveyshoitajan määräaikaistarkastuksessa.


Tulppaani

Meillä kävi töissä tänään hollantilaisia vieraita. Esittelin heille organisaatiomme toimintaa. Olivat puheliaita ja positiivisia.

Sain heiltä lahjaksi tulppaanisipulipussin: tulips darwin hybride.

Hauska lahja, periaatteessa.



Linnassa paronin

Luulen, että tiedän, millaista paratiisissa on.

Vietin viikonlopun Mustion linnassa Karjaalla.

Itse linna on reilut kaksisataa vuotta vanha puurakennus. Linnaa ympäröi seitsemäntoista hehtaarin upea englantilaistyyppinen puisto. Ihastuin varsinkin puiston kauneuteen.

Linnnassa meillä oli loistava opas, rouva Ilander, jonka jokaisesta sanasta ja eleestä tihkui rakkaus linnaan ja kunnioitus sen rakentajia kohtaan.

Lauantai-iltana osallistuimme Gero Hottingerin ruokakurssille. Valmistimme italialaisen menuun: tomaatti-basilikabruchetta, tagliatelle ja chili-tomaattikastike, mozzarellatäytteinen vasikanfilekääryle tattirisoton kera ja jälkiruuaksi hedelmiä sabayonkastikkeessa.

(Tässä vaiheessa täytyy niuhottaa. Periaatteessa linnaksi kutsutaan vain kuninkaan asuinpaikkaa. Mustiossa ovat vierailleet suuriruhtinaamme Aleksanteri I ja II ja luultavasti kuninkaamme Gustaf III. Linderin sukukin on aateloitu vasta 1830-luvulla, joten päärakennus ei alkujaan ole oikeastaan kartanokaan vaan ruukin patruunan talo.)

Linnankrouvissa on kunnianhimoisen näköinen ruokalista. Kannattanee testata perusteellisemmin toisella kertaa.


Puisevaa

Kohta pääsee lounaalle syömään lohikeittoa. Sitten pitäisi puuhailla jotain ennen kuin viitsii lähteä kotiin.

Illalla olisi Uudessakaupungissa yksi kotijumalistani Matti Klinge puhumassa rauhan tapahtumassa. Viikonloppuna olisi vielä samassa kaupungissa Pytinkien Paris-tapahtuma, jossa pääsisi tutustumaan kaupungin puutaloalueeseen ulkoa ja sisältä. Enpä mene sinne kuitenkaan.

Uudenkaupungin slogan on yksi parhaista: Meil o meri iha rannas. Itse tämä uusi kaupunki on muuten täyttänyt tänä vuonna 390 vuotta.

Viikonlopun vietän Suomen suurimmassa ei-kirkollisessa puutalossa Länsi-Uudellamaalla. Menen jälleen edistämään työläisten asiaa.


A-luokan mies

Keskiviikosta perjantaihin osallistuin täällä Turussa kongressiin. Voimille käy tällainen oppiminen!

Keskiviikkoiltana oli vastaanotto Linnassa. Olipa ihana tavata vanhoja tuttuja, joiden kanssa jutut lähtivät heti liikkeelle. Siitä oli sitten seurauksena muun muassa maakuntalaulukavalkadi bussissa ja lauluilta kahteen saakka Pankissa. Kuohuviinit taitavat onneksi mennä sidosryhmäkuluihin.

Torstai-iltana oli vuorossa saaristoristeily. Sieltä ajattelin hiippailla ajoissa kotiin. Päätin kuitenkin poiketa Pikku Havannaan sikarille. Siellä olikin eräs tuttavani vuosien takaa, jonka kanssa puhuimme politiikkaa ja kirjallisuutta kahteen saakka.

Sikaribaarista pari askelta kotimatkaa taivallettuani tapasin erään kongressiosallistujan, jota kovin laulatti, joten hyppäsimme taksiin ja pyrähdimme karaokeen Hämeenkadun Carambaan.

Caramba meni kiinni jo kolmelta. Kysyin tarjoilijaneidolta, josko kaupungissa olisi vielä jokin paikka auki. Hän aloitti vastauksensa sanoilla, jotka toki olivat asiakaslähtöisiä mutta eivät lainkaan sopineet neljän kympin kriisissä kärventelevälle herralle. Hän aloitti: "Sun ikäluokalle mä suosittelisin..."

Taksikuski vei meidät kuitenkin vielä tunniksi Onnelaan. Kaikki muut siellä olivat puolet meitä nuorempia. Mutta: talo täynnä kauniita nuorukaisia, mikä märkä uni!

Perjantai-illaksi olin sopinut muutaman työkaverini kanssa meneväni erään työkaverimme luo iltaa viettämään. Siellä sitten grillailimme, nautiskelimme alkoholia, laulelimme, nauroimme, kylvimme nakuina paljussa (meitä oli kolme miestä ja kolme naista).

Sitten minä sammuin työkaverini sohvalle.

Arvannette moraalisen krapulani määrän.

En enää koskaan juo alkoholia.


Mitä tekis?

Kärsin/nautin laiskuudesta. Teen töissä vain välttämättömät rutiinit, ajatella ei jaksa.

Onneksi menen loppuviikoksi seminaariin. Tulee vähän vaihtelua. Valitettavasti seminaari on Turussa.

Lähtisin kotiin, jos kehtaisin. Ehkä mä surffaan vähän ja lähden sitten vasta.

Ja tästäkin juoksee täysi palkka. Voi, voi.