Ystäväni Kari

Kylmästä ja sateisesta kesästä johtuen Masa on joutunut siirtymään lempiharrastuksestaan rannalla maleksimisesta kuivan maan kyyläämiseen. Kesä on kyylääjän parasta aikaa, koska ilmastosta johtuen talvella ei ole ulkosalla yksinkertaisesti mitään kyylättävää. Ja kauppakeskuksista / uimahalleista/ kahviloista tulee helposti lähtö jos niihin asettuu asumaan. Niinpä jos rantailmoja ei ole niin lyhyt kesämme kannattaa käyttää tähän harrastukseen. Masa suosittelee kuitenkin lämmintä vaatetusta reppuun mukaan koska kyyläys on hidasta ja aikaa vievää puuhaa. Ennen suoritusta tulee varustautua tuntikausien istumiseen tai paikallaan seisomiseen. Onnistunut kyyläys on pitkäaikaisen sitkeyden tulos.

Aloitteleva kyylä on hyvin helppo bongata joukosta. Uusi harrastelija istuu tai seisoo jäykän näköisenä jossain ja yksinkertaisesti tuijottaa. Kohde yleensä vaivautuu ja lähtee pois. Tai sitten kertoo vartijalle "sateenkaaripaitaisesta miehestä joka vaan töllää". Muutaman kuukauden sitkeän harjoittelun jälkeen pelisilmä kehittyy. Seuraavana kesänä sinua on enää hyvin vaikea tunnistaa kyyläksi. Joku jossain nurkassa on huomaamatta puhunut tunnin kiinni olevaan kännykkään ja poltellut kymmenen tupakkaa. Tai ottanut aurinkoa tummat lasit päässä tuijottaen jonnekin kaukaisuuteen tai juuri sinuun. Kenties naapurisuihkun mies on ollut todella likainen kun se pesee vieläkin itseään. Viereisen pöydän mummo on nukahtanut kahvikuppinsa ääreen tai ainakin näyttää siltä. Radiosta valuu tuttu suomalainen viisu: "I've been watching, I've been waiting, In the shadows".

Masa on harrastanut vuosikausia kyyläystä. Yhtään paukuttelematta henkseleitäni voin sanoa että sen kyllä huomaa. Tosin ystäväni ovat kovasti eri mieltä. Joidenkin mielestä Masa on maailman heikoimpia kyyläreitä koska tämä ei osaa olla katsomatta ihmisiä silmiin ja hymyilemättä. Toisaalta kyyläyksen kohde varmasti vaikuttaa asiaan. Mielenkiinnoton ja epäesteettinen kohde varmistaa tasaisen laadukkaan kyyläystuloksen. Suomi on kyylärille ihan kohtalainen ympäristö jos puhumme kaupungeista. Maaseudullahan ei ole ketään jota kyylätä. Vaikka suomalainen ilmasto on karu ja rajaa ulkokyyläyksen vain kesäkuukausiin niin vastapainoksi kulttuurimme on täynnä puhumattomia ihmisiä. Jossain muualla ihmeteltäisiin miksi jossain nurkassa hengaileva ihminen ei tule lähelle ja ala juttelemaan, mutta Suomessa se on täysin luonnollista. Eihän vieraiden kanssa voi puhua. Niitä voi kuitenkin tuijottaa.

Hyvältä kyylääjältä vaaditaan sosiaalista luonnetta mutta pysähtynyttä elämäntilannetta. Jos tunnet että olisi niin kiva omistaa lisää puheliaita ystäviä, mutta olet aika varma että sinua ei ikinä hyväksyttäisi - olet jo matkalla hienoksi kyyläksi. Parhaimmat tuntemani kyylät ovat hieman syrjäytyneitä lähiöpummeja. Huippufutarit ovat yleensä peräisin epäilyttävistä oloista ja ovat täynnä kunnianhimoa, huippukyylät taas eivät omista samanlaista halua tulla huomatuksi. Kyyläys voi kuitenkin olla portti oikeaan elämään. Olettaen että oikea elämä on tuntikausien notkumista rautatieaseamalla.

Olet siis tervetullut hienon harrastuksemme pariin! Pikku hiljaa huomaat ettet ole viikkoon puhunut kenellekään mutta ympärilläsi on aina värikkäitä ja mielenkiintoisia ihmisiä. Odotat naapurin Karia rannalle, mutta Kari ei ikinä arvaa että tiedät hänen nimensä. Itse olin vähän aikaa sitten todella mykistynyt kun sain Karilta hymyn. Olimmehan sentään jo vanhoja tuttuja monen vuoden takaa. Ainakin tavallaan. Mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin. Kyylääminen on loppujen lopuksi ihan kohtalainen korvike oikeille ihmissuhteille. Koskaanhan et voi olla varma etteikö kyyläämisesi kohde lähestyisi sinua hymyillen ja aloittaisi keskustelun. Masakin on yrittänyt valmistautua tuohon hetkeen.