Olen aina ajatellut niin että kehitysmaiden ihmisiltä kuten marokkolaisilta ei voi ihan vaatia samaa empaattisuutta ja oikeudenmukaisuutta kuin hyvissä oloissa kasvaneelta. Marokossa esim. rikas yläluokka hallitsee valtavan militaristisen koneiston kautta köyhää kansaa kohdellen tätä kuin nautakarjaa. Kuinka silloin ihminen oppii ajattelemaan lähimmäistään kun ei hänelle itselle suoda kunnollista ihmisarvoa? Suomessa taas en löydä oikeutusta kylmille ja tunneköyhille ihmisille. Meistä on pidetty huolta ja olemme saaneet hyvän sivistyksen. Sen kai pitäisi näkyä myös jossain.
Ollessani ulkomailla eräs pitkäikainen nettituttuni päätti yllättäen sekoittaa elämäni Suomessa tietäen etten pysty korjaamaan vahinkoja ennen paluutani. Myönnän olleeni ihmisuskossani sinisilmäinen. Koskaan ei pitäisi unohtaa että arkaluontoisia asioita ei voi kertoa kuin harvoille ja valituille. Kateus ja kosto kun ovat ehtymättömiä luonnonvaroja. Asian tekee vain ikäväksi se että tunsin kyseisen Jannen viitisen vuotta. Kuuntelin hänen murheitaan mesen kautta loputtomasti samalla kun hän eli omassa anime- ja pelifantasiassaan ilman ulkopuolisia kontakteja. Hän ei uskaltanut tavata kuin pari kertaa. Olin ainoa jolta hän pystyi pyytämään palveluksia, kuten vaippojen ostamista citymarketista. Hän oli niihin koukussa muttei itse uskaltanut mennä ostamaan. Tiputin ne sitten huomaamattomasti jonnekin Vuosaaren metsiin, josta hän ne kävi salaa hakemassa. Nyt olen enää pelkkä vihollinen, jonka voi aivan hyvin tuhota.
Jannen mielestä ei ole kysymys siitä olenko mukava ihminen vai en. Ratkaisevaa on se, että yhteiskunta menettää rahaa masennuksesta ja muista ongelmista johtuvan hyödyttömyyteni takia. Se joka ei hanki itse rahaa joutaa hyvin kuolla pois tuon ideologian mukaan. Vuosien varrella hän purki vihaansa myös alkoholisteihin ja ulkomaalaisiin. Ainoa hyväksytty ihmisyyden mittari olisi siis ankara työnteko ja mieluiten oikea ihonväri. Vähän ennen tuttavuutemme loppumista Janne kertoi haluavansa "kuristaa neekerin omin käsin".
Harmittaa eniten se kuinka sinisilmäinen olin ihmisen kykyyn tehdä muutos. Säälin poikaparkaa ja oletin kirjoittelun uusnatsi-forumeille olevan ohimenevä vaihe. Yllätyin huomatessani että Hitlerin filosofian mukaan myös apua antaneet ihmiset ovat eliminoitavissa. Lopulta eräänä päivänä menetin lopullisesti hermoni kuunnellessani uusia loukkauksia. Toivotin hänet vittuun. Parikymppiseltä aikamieheltä en ole enää valmis sietämään samaa kuin ahdistuneelta nuorelta. Sanoin että hän voisi mennä harrastamaan anaaliseksiä muiden natsien eli nahkahomojen kanssa. Aatuhan tietääkseni pani miehiä kakkoseen jos olen oikein ymmärtänyt.
En väitä olevani täydellinen, en edes usein täysin rehellinen. Arvomaailmani on hieman anarkistinen. Säännöt ovat aika usein tehty vain kierrettäviksi. Olen tehnyt paljon virheitä ja vääriäkin asioita. Masasta ei ole pakko pitää. Ymmärrän hyvin etten ole perinteisiä luterilaisia arvoja ihannoivan maan suosikkipoju. Olen kuitenkin empaattinen ja kammoksun tunneköyhiä ihmisiä.
Olen siis hyvin hämmentynyt. Toivotan Janne onnea omalla työllä ansaitsemaasi kotiin Hakunilassa. Toivottavasti kosto maistui suloiselta ja tunnet tehneesi oikein.
Yhtä kiusalliselta tuntuu erään ystäväni osuus asiaan. Digitaalinen Superbowl ja minä olemme tunteneet yli 13 vuotta, tehden hänestä pitkäaikaisimman läheisen ystäväni. Odotin sen merkitsevän hieman enemmän. Hän on oikeistolaisena tehnyt selväksi ettei hyväksy useimpia mielipiteitäni. Se on luonnollista ja ymmärrän sen hyvin. Olen aina ollut ja tulen olemaan vähemmistössä ajatuksieni kanssa. Sen sijaan Jannen maailmankatsomus ei ole Superbowlia häirinnyt. Hän myöntää sen olevan "ehkä hieman jyrkkä". Mielestäni rotuvihassa kieriskely ja puheet "neekereiden" kuristamisesta eivät ole pientä erilaisuutta tai makuasia. Minun omat arvoni taas ovat jatkuvan huumorin aihe. Kaiken lisäksi ystäväni kanahomomainen lörpöttely yksityisasioistani ei ainakaan parantanut tilannettani.
Superbowl, ymmärrän että yksinäisyydessäsi sinusta on kiva viettää aikaa nätin nuoren miehen kanssa. Minusta vaan on säälittävää jos ollakseen yhä parempi ystävä joutuu myötäilemään toisen sairaalloista maailmankuvaa. Silloin myös annat kaverisi ymmärtää että hänen vihaan perustuvalla arvomaailmalla on laajempaakin kannatusta. Jos taas todella tunnet sielujen sympatiaa natsismia ihannoivan ihmisen kanssa, olet persoonaltasi täysin erilainen kuin mitä olet vuosien varrella esittänyt. Sinua ei myöskään liikaa tunnu häiritsevän ystäväsi teko toiselle ystävällesi.
