Vaaliblogini ekassa osassa purin turhautumistani Vihreään liittoon. Jotkut ystävistäni olivat hyvin yllättyneitä avautumisestani koska aiemmin en ole osoittanut erityisempää kiinnostusta politiikkaan. Seuraan mielelläni yhteisistä asioista tapahtuvaa keskustelua mutta päivänpolitiikan kryptisten viestien selvittäminen ei ole ikinä ollut lähinnä sydäntäni. Kun puhuu asioista tarpeeksi tylsällä ja epämääräisellä tavalla niin entistä harvempi vaivautuu seuraamaan. Silloin erilaisia etuja valvovat "asiantuntijapiirit" saavat jatkaa työtänsä kaikessa hiljaisuudessa. Oman tietoisuuteni tasosta kertoo se että luulin vaalien olevan jo nyt syksyllä joten puhun näitä höpinöitä puolisen vuotta etuajassa.
Olen hyvin kriittinen Vihreiden viime vuosien tekemisiä kohtaan koska olin valitettavasti mukana heitä äänestämässä. Sen takia koen myös oikeudekseni esittää haisevan vastalauseen puolueen nykymenoa kohtaan. Toki monet muut puolueet ansaitsisivat vähintään yhtä kovaa kritiikkiä. Esimerkiksi hihhuloinnin SM-finalisteilta Persuilta ja Kristillisiltä ei oikein jaksa odottaakaan mitään järkevää jolloin heidät vain jättää huomiotta. SDP taas on niin hajuton, mauton ja väritön että olen pikku hiljaa jo unohtamassa koko puolueen olemassaolon. Korruption kanssa flirttaileva Keskusta taas ei tee uskottavuudella mitään. Maalainen äänestää joka tapauksessa uskoen että jokainen ääni on tae peruspalveluiden pysymisestä tunnin ajomatkan päässä.
Väitin edellisellä kerralla että Kokoomuksen nousu tulee lähivuosina jatkumaan entistä rajumpana. Tähän vaikuttaa lamasta huolimatta vähitellen tapahtuva keskiluokan varallisuuden nousu, tuloerojen kasvu ja kaikkialla Euroopassa näkyvä oikeistobuumi. Oma kotikaupunkini Espoo on ollut melkein vuosikymmeniä käytännössä yhden puolueen hallitsema. Mikään asia Espoossa ei liikahda metriäkään ellei Kokoomus sitä halua. Jos jätämme muutaman köyhän lähiön pois laskuista niin täällä meillä on ihan turha kysyä ihmisiltä ovatko he puolueen kannattajia vai eivät koska lähes jokainen kuitenkin on. Espoolaiset usein protestoivat muiden suomalaisten aika yksioikoista kuvaa kaupunkimme asukkaista mutta yhden ainoan puolueen jatkuva äänestäminen kertoo kyllä omaa karua kieltään.
Itse en ajattele kokoomuslaisuutta minkäänlaisena ideologiana. Puolueen tehtävänä on lähinnä varmistaa etteivät hyvätuloiset joudu maksamaan liikaa veroja. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut kokoomuslaisen sanovan: "Ei ainakaan mun verorahoilla". Taloudellisesti hyvinä aikoina Kokoomus yrittää pehmentää ovaa kuvaansa tulemalla vastaan hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisessä. Nyt laman ja sen synnyttämän tyytymättömyyden varjolla on helppo koventaa äänenpainoja ja yrittää nopeasti viedä sairaalan sänkyyn sidotulta mummolta se toinen ylimääräinen turha vaippa.
Kokoomuslaisuus viehättää luonnollisesti homoja yhtä lailla kuin heteroita. Voisi sanoa että joskus jopa vielä enemmän. Homojen kohdalla kokoomuslaisen ajattelun tekee erityisen houkuttelevaksi se että keski- tai hyvätuloisen homon ei tarvitse kovin usein haaskata rahaa ison perheen elättämiseen. Kuluttamiseen saattaa siis jäädä vähän enemmän rahaa. Itse puhun toisinaan "kokoomushomoista" jolloin liitän tuohon termiin myös muita olettamuksia. Kokoomushomouteen liittyy olennaisesti toisille homoille pakkomielteeksi tullut valtaväestön hyväksynnän etsiminen. Mutta kenen hyväksyntä oikeastaan kelpaa kokoomushomolle? Kokoomushomon inhokkilistalla kun yhdistyy perinteinen porvarillinen ankaruus yhteiskuntaa köyhdyttävää lusmuilua kohtaan homomaiseen taipumukseen lokeroitua muiden samanhenkisten kanssa. Vaikka ruiskukan värinen homokiukku on onneksi keskiluokkaisen laimeaa niin listan pituus hakee vertaistaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa.
Kokoomushomon musta lista:
- Veronmaksajalle kalliiksi tuleva väestönosa eli sosiaalipalvelujen suurkuluttajat. Työttömät, kaupunkiköyhälistö, työkyvyttömät ja ne eläkeläiset jotka eivät kiltisti tyydy kohteluunsa.
- Äärivasemmistolaiset ja osa vihreästi ajattelevista. Kunnioitus markkinatalouden mekanismeja kohtaan on vielä hakusessa. Opiskelijoidenkin tulisi opiskella kiivasta tahtia eikä aukoa turhaan suutaan.
- Kiihkouskovaiset kristityt. Eivät hyväksy homoja. Myös muut kristityt jotka myötäilevät kiihkoilijoita.
- Länsimaiden ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat ja samalla monikulttuurisuutta puolustavat puolueesta riippumatta. Lähtökohtana on se että hollantilainen diplomi-insinööri on tervetullut Nokialle mutta Alia ei tarvita ajamaan bussia. Maahanmuuttajat tulevat yleensä maista joissa ei ole totuttu hyväksymään vähemmistöjä.
- Keskustapuolueen kannattajat eli iso osa maaseudulla asuvista. Haluavat viedä Kokoomuslaisten suurella hiellä ansaitsemat rahat syrjäseutujen pikkukaupunkeihin. Eikä osa maalaisjunteista hyväksy homoja.
- Perussuomalaiset ja muut ääripopulistit. Eivät ole valmiita hyväksymään homofiilejä ja vievät puolueelta jonkun verran ääniä. Persut on helppo huomata suvaitsemattomiksi. Kokoomuslaisethan eivät itse sellaisia ole...
- Ne oman pesän likaajat jotka pilaavat homojen maineen heteroiden silmissä. Eli kaikki irstailevat, irtosuhteita harrastavat hedonistiset pervohomot. Ne jotka eivät halua sitoutua, asettua paikalleen ja ostaa omakotitaloa samanhenkisen ja suunnilleen samanikäisen työtä tekevän kumppaninsa kanssa. Varsinaiset seksuaaliset friikit eksoottisine mieltymyksineen ovatkin sitten jo ihan oikea vaara yhteiskuntajärjestykselle ja joutavat lukkojen taakse.
- Kaikki homofobiset ihmiset yli puoluerajojen (myös omassa puolueessa)
- Alkoholin ja päihteiden suurkuluttujat. Tulevat kalliiksi yhteiskunnalle. Jos haluaa pitää hauskaa niin sen täytyy tapahtua sivistyneesti. Moni kokoomushomo onkin laatuviinien mitä hienoin connaisseur. Muistathan kysyä parhaat viinivinkit lähimmältä kokoomushomolta pitäen silti mielessä että tulee ottaa vain yksi lasi kerrallaan!
- Pitkätukat, hipit ja muut epäsiistit tapaukset. Pilaavat suomalaisten maineen maailmalla. Jos ovat kaiken lisäksi homoja niin pilaavat suomalaisten homojen maineen maailmalla ja sitä ennen tietysti myös Suomessa.
- Kerjäläiset, romaanit ja asunnottomat. Jussi Pajunen kiitos 2009-2010. Toista yhtä humaania ihmisyyden puolustajaa on vaikea löytää!
- Kaikki kansalaistottelemattomuutta puolustavat. Mielenosoittajat ja lakkoilijat (ja näitä symppaavat) puhumattakaan kettutytöistä ja ympäristöaktivisteista. Globalisaation vastustajat ovat suorastaan Saatanan lähettiläitä. Eläinten oikeuksien puolustajat yrittävät tuhota ihmisen perusoikeuden tehdä rahaa eläinten kärsimyksellä.
- Ne jotka haluavat tukea joukkoliikennettä yksityisautoilun kustannuksella. Kunnon kokoomuslainen istuu vähintään tunnin päivässä Länsiväylän ruuhkissa.
Tunnen henkilökohtaisesti muutaman kokoomushomon eikä heidän tietynlainen rajoittuneisuutensa tai kapeakatseisuutensa tee heistä silti silmissäni mitenkään vähemmän arvokkaita ihmisinä. Jokaisella kun on oma ristinsä ja omat fetissinsä. Olen itse syntynyt porvariperheeseen enkä voi millään tavalla syyttää omaa isäänikään itsekkääksi tai ahneeksi. Myös kokoomuslainen voi kaikesta huolimatta olla hyvä tyyppi. Se ei silti tee puolueesta ja sen ajatusmaailmasta hirveän paljon viehättävämpää.
On vaan jotenkin niin älyttömän surullista kun perinteisen suomalaisen yhteiskunnan parhaat puolet ollaan niin huolettomasti heittämässä roskakoriin. Meillä on ollut ennen hyvä yksimielisyys siitä että jokaisesta on pidettävä huolta. Suomalainen on myös osannut ajatella ilman turhaa kiihkoilua. Ne on oikeasti olleet aivan hemmetin hyviä ja hienoja asioita vaikkei niitä enää osatakaan arvostaa. Kokoomushenkiset haluaisivat meidän muiden vähitellen hyväksyvän tuloerojen voimakkaan kasvun välttämättömänä uhrina BKT:n kasvun ja kilpailukyvyn alttarilla. Haluammeko oikeasti tänne Suomeen samanlaisen ison ja syrjäytyneen alaluokan kuin vaikkapa talouselämänsä dynaamisuudella henkseleitä paukuttelevalla EU-naapuri Englannilla?
Johtajiemme pyrkimyksenä on kuulemma tehdä Suomesta Euroopan talouden mallimaa (ilmeisesti kaikesta hehkutuksesta huolimatta ei ole sitä vielä ollut) ihan lähivuosina. Millaisenkohan hinnan suomalaiset joutuvat tästä huvista maksamaan? Pelkään pahoin että dementiaa sairastava Olga joutuu silloin pitämään kaksin käsin kiinni siitä kohta ainoaksi jäävästä vaipastaan.
5 kommenttia
Nermal
10.8.2010 13:29
Hieno kirjoitus.
Rokkihomo
10.8.2010 14:03
Joo, ja jos Olgalla ei ole erinomaisesti toimeentulevaa jälkikasvua maksamassa yksityisestä hoitopaikasta vaippabonuksineen, sehän on lopulta ihan hänen oma mokansa.
Eikä taida äänestämässäkään enää käydä, eli ei väliä.
Torontosta
12.8.2010 03:29
Stupid kysymys: onko Vihreat >Greenpeace?
Splenetic
12.8.2010 05:06
Jotenkin en edelleenkään pysty mieltämään Kokoomusta homojen puolueeksi. Mulle Kokoomus on aina näyttäytynyt Kristillisten laimeammalta versiolta, jota vie eteenpäin ahneus ja raha. Siksi heidän puoluekokouksensa päätös hyväksyä sukupuolineutraali avioliittolaki oli todella yllättävää. Melkein voisin miettiä, olenko antanut heidän yhden puolensa jyrätä puolueen kaikki muut puolet, ellei juuri se heidän kantava voimansa olisi tällä haavaa aiheuttanut massatyöttömyyttä, tappioiden sosialisointia mutta voittojen yksityistämistä, finanssikriisiä ja politiikkaa, jolla em. asioiden raivotessa hymyillään makeasti ja sanotaan, että emme me sitä tehneet.
Lyhyesti: Komppaan Nermalin kommenttia. :)
@Torontosta: Vihreät on puolue, Greenpeace oma epäkaupallinen kansalaisjärjestö. Samaa asiaa suurin piirtein ajavat ainakin periaatteessa, käytännössä vain Greenpeace tekee jotain.
Roope2
12.8.2010 10:37
Myönteisesti tavanomaisesta ranneliikeläisestä kokoomuskritiikistä poikkeava teksti. Monesta kohdasta olen toki eri mieltä, kommentoi nimimerkki kokoomusta äänestävä homo.