La vida tombola

Tänäkin vuonna jouduin miettimään aikaisemmilta vuosilta tuttua probleemaa eli osallistuako Pride-kulkueeseen vai ei. Menemällä mukaan olisin ollut mukana edistämässä tasa-arvoa siltä osin kuin se mukana olevien keskuudessa tasa-arvoksi mielletään. Jäädessäni pois tunsin huonoa omatuntoa koska kaikesta huolimatta halusin olla mukana tukemassa kulkueeseen osallistuneita ihmisiä yksilöinä ilman joukkoliikkeen kahleita.

Vaikka Pride-tapahtumiin voi ja ehkä pitäisikin heittäytyä mukaan iloisin mielin ilman sen sisällön liiallista analysointia niin siitä huolimatta osallistuminen marssiin on myös eräänlainen poliittinen kannanotto ja mukana oleminen merkitsee tuen antamista kyseisen tapahtuman järjestäjälle eli tässä tapauksessa Setalle.

Harkitsin tietenkin vaihtoehtoa jossa olisin osallistunut marssiin sen järjestäjästä huolimatta mutta se olisi tuntunut vähintäänkin kummalliselta. Ehkäpä jonain päivänä Helsingin kaupunki voisi olla mukana järjestelyissä tai jopa kokonaan vastata niistä jolloin koko viikko voisi saada vielä kansanjuhlamaisemman ilmeen.

Halusin kuitenkin jollain lailla osallistua ylpeilyihin joten ehkäpä muutaman juoman ostaminen homoklubeissa on omalta puoleltani jonkinlainen käden- tai jopa munanojennus ihmisille joita vastaan minulla ei tietenkään ole yhtään mitään. Kävin lopulta lempihipsterini kanssa pitkällisen väännön menisimmekö katsomaan hänen minimalistista luuppaavaa lesboansa Nollaan vai löytyisikö jostain minulle jotain tarpeeksi camppia. T kyllästyi kommentteihini netistä bongaamieni staralesbon miksausten yksitoikkoisuudesta ja huokaisi luovuttaneena: "Mennään vaan sitten niihin vitun Euroviisuihin." Siirryimme Feenixin kautta lopulta Herkkuun.

Jotkut ovat kyselleet minulta miten niin monella homolla on niin samanlainen musiikkimaku. Ei voi olla kyse pelkästään siitä että kollektiivisesti koetaan joku juttu kuten vaikkapa juuri Euroviisut oman porukan jutuksi ja sitten aletaan joko tietoisesti tai tiedostamatta tykkäämään siitä musiikista. Toisaalta seuraamalla nuoria huomaa että lähiöjengeissä jokaisen on tällä hetkellä vähän pakko tykätä suomiräpistä ja oikeasta hiphopista. Katsomalla kuitenkin aivan fiiliksissään olevia homoja tanssimassa ja laulamassa monien aika tuntemattomienkin viisubiisien sanoja ei oikein voi epäillä innostuksen aitoutta.

Spanskideejiin laittaessa soimaan Unkarin viimeimmän viisun "What about my dreams" porukka kävi jo aika villinä ulvoen biisin sanoja. Ainoastaan pientä unkariksi laulettua pätkää harva osasi ulkoa. Hipsterini katsoi epäuskoisena spektaakkelia ja ilmeistä päätellen toivoi tuntien kuluvan vähän nopeammin. Lupaan jo valmiiksi vastapalveluksena tulevani mukaan kuuntelemaan seuraavaa yhtä pätkää koko illan luuppaavaa minimalistia kun semmoinen taas tulee kaupunkiin.

Jossain vaiheessa iltaa toinen yksi minuakin vielä homomman näköinen ihan oikea homo pusertuu ihmistungoksessa ohitseni jolloin hänen vehkeensä hankaavat vahingossa tai tarkoituksella polveeni. Hymyilen moniselitteisesti. "Mä tulin nyt aika lähelle" sanoo neitihomo ja hymyilee takaisin. Vähän myöhemmin ohi kulkee lihaksikas mies nahkaremmeissään. Siidereissäni hihkaisen kaverilleni: "Onkohan toi ehkä maailman homoin homo" johon T kuittaa väsähtäneenä: "Eiku se on vaan kokeilunhaluinen hetero". Ilta loppuu ja seuraavana päivänä teinityttö kulkee ohitseni rannalla kommentoiden kaverilleen näkemäänsä: "Ei hitsi miten ihmeen homo toi oikein on" johon toinen tyttö vastaa "Joo mut se on jo vanha". Jostain kumman syystä jäin taas ilman pillua. Olen nyt varmasti taas entistäkin katkerampi. Huomaat kuinka olemme jälleen päässeet älyllisen keskustelun huipulle.

Jälkeenpäin harmittelen etten valistanut tyttöjä siitä että kutsumalla minua homoksi loukataan verisesti sitä kymmenkirjaimista nimihirviötä joka luultavasti saa ensi vuonna yhden K-kirjaimen lisää Ylen pääuutislähetyksessä kainalokarvojaan esitelleiden naisten kunniaksi. Itseäni kuitenkaan ei haittaa yhtään se että ihmiset automaattisesti olettavat minun olevan homo tai toisinaan myös lesbo. Se on turvallinen satama jossa on hyvä olla. Silloin ei tarvitse pelätä kokevansa väkivaltaa tai syrjintää koska homoille ei onneksi saa tehdä mitään pahaa. Ja jos joku tulisikin aukomaan päätään tai heiluttamaan nyrkkejä voin hyvin vedota rasismiin tai fasismiin. Ehkä sittenkin on hyvä juttu että kaikki todella luulevat minun osaavan tehdä ruokaa ja sisustaa. Sisustaminen on aika hemmetin paljon helpompaa kun jokainen sormista on vielä tallella.

Olen kuunnellut vuosien varrella erilaisten vanhojen miesten kertomuksia siitä millaista elämä oli joskus ennen. Varmasti silloin tapahtui ikäviä ja pahoja asioita ja elämä oli myös vaikeaa. Voi olla että osalla heistä on myös tarve nostalgisoida ja romantisoida menneitä. Siitä huolimatta ottaisin niiden aikojen arvot koska tahansa helpommin vastaan kuin nykyisen suvaitsevaisuuden ajan mustavalkoisen vastakkainasettelun. Toki tässä välissä on tapahtunut hyviäkin asioita ja myönteistä kehitystä jota ei voi sivuuttaa. Lopputulos on kuitenkin kuin ruletti. Jotain tulee ja jotain menee. Tekisi mieleni väittää että ahdasmielisyyden ja avarakatseisuuden summa on ajasta toiseen lähes vakio. Muutoksista hyötyvien ja niistä kärsivien asema vaihtelee kun ruletin pyörä pyörii.

Manu Chao: La vida tombola (