Kuolemaa ja munavoita

Tiedättehän te ne hyvät vanhan ajan ihmiset, jotka eivät halua koskaan heittää mitään tavaroita pois kun kaikkea voi vielä joskus tarvita. Äitini on juuri sellainen. Venynyttä paitaa voi vielä käyttää siivotessa tai mökillä. Täysinäiseen vihkoon voi ehkä vielä kirjoittaa. Kaupan edessä vaunuissaan nukkuva vauva on vielä ihan hyvä. Ja näin Masa sai aikanaan uuden kodin. Kuka tietää.

Lappeenrannan vaakunassa on nuijamies. Masa kävi tapaamassa siellä kuitenkin viikatemiestä. Avonainen hauta, itkeviä sukulaisia, kukkia. Oletteko muuten huomanneet kuinka nopeasti elämä kuluu. Jos ette ole niin Masa tätinne voi lähettää siitä viikoittain sähköpostiinne muistutuksen. Palvelu on ilmainen. Ei silti kannata vaipua masannukseen.

Onneksi Masalla on valtava joukko sukulaisia, joiden tähdittämät elokuvat myisivät satoja tuhansia kappaleita jos ikinä tulisivat markkinoille. Pieneksi salaisuudeksi jätän kuka näyttelisi kenenkin kanssa ja millaisia juonet olisivat. Kunnianarvoisa tätinne jättäytyisi tosin kohteliaasti sivuun ja antaisi videokameran pyöriä.

Lukemattomien enkelipoikien riivaamassa suvussa on tehty hämmentävä salaliitto Masaa vastaan. Ihmiset ovat jossain vaiheessa sopineet keskenään ettei eräältä tietyltä henkilöltä voi eikä uskalla kysyä mitään henkilökohtaista. Varsinkaan työhön ja tulevaisuuteen liittyvää. Viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana olen törmännyt yhteen ihmiseen joka on uskaltanut kysyä mitä oikein puuhailen. Vastaukseni oli ystävällinen hymy ja kolme sanaa. "En oikeastaan paljoakaan".

Tunsin itseni vaivautuneeksi istuessani serkkuni vieressä, joka on muuttanut omaan kaupunkiini. Hän on töissä Nokialla kuten isäni vielä jokin aika sitten ja kaikki muutkin kunnialliset espoolaiset. Isäni ja serkkuni puhuivat Nokiasta, kameroista ja tietotekniikasta. Minä olisin voinut kertoa enemmän Kelasta. Siitä että kun täyttää papereita niin voi saada rahaa. Vähän tai vähän enemmän. Riippuen asuuko vanhempiensa taloudessa vai ei. Masakin tietää ja osaa asioita.

Lappeenrannan mummo on nyt dementoitunut ja siirretty vanhainkotiin. Ympärillä istuu lauma vihanneksia jotka juoksevat ympyrää, hakkaavat päätänsä tuoliin tai hokevat yhtä samaa tavua koko päivän. Tässä vaiheessa haluan rohkaista kaikkia jotka pelkäävät päivä päivältä nopeammin lähestyvää vanhuuttaan. Ei se nyt niin kamalaa ole. Kun sinut on sidottu tuoliin, lääkitty ja jokainen elintoimintosi on hoitajan avaimen takana, voi rauhassa keskittyä kultaiseen kolmanteen elämänvaiheeseen. Ei kannata takertua menneisiin muistoihin vaan rohkeasti nauttia uusista tuulista! Antakaa jonkun kiinnittää turvavyönne. Turvallista matkaa seikkailuunne!

Omissa muistoissani Lappeenrannassa on aina kesä. Saimaan vesi ei maistu suolaiselta kuten kotona vaan melkein makealta. Mummo istui kotonaan verhojen takana jo silloin noin kahdeksankymmentä vuotta sitten kun olin pieni. Ja leipoi aina karjalanpiirakoita. Sitten heti kohta äidilläni ja isälläni oli jo kova kiire istumaan takaisin espoolaiseen lähiökomeroonsa ja Masa pakattiin auton takapenkille sätkimään. Oi niitä aikoja.

Millainenkohan Masa olisi tänään jos äitini olisi aikoinaan vaatinut isääni muuttamaan Lappeenrantaan. Jotenkin mieleeni tulee Pekko Aikamiespoika hieman tukevampine pulisonkeineen. Hankkijan lippiksiä, Koffin tuotemerkkiä, karvanoppia, vanhoja ruosteisia datsuneita, suomipoppia ja SaiPa:n logoja. Eli sitä samaa mitä nykyäänkin. Kovin paljoa ei siis ehkä olisi muuttunut. Korkeintaan en sopeutuisi monien pikkukaupunkien yhdenmukaisuuden vaatimukseen. Ole samaa mieltä kuin muut tai ole yksin. Maamme laitamilla ei välttämättä ole vielä ihan kasvettu moniarvoiseen yhteiskuntaan. Erilaiset ja poikkeavat yksilöt ovat auttamatta kylähulluja vieläkin. Tai ainakin se mielikuva jää. Voihan olla että Masa on joka kerta väärässäkin.

Mutta maalaisilla on aina hauskaa. Taipalsaaren mökiltä muistan aina vanhuksiensa kanssa asuvan naapuritalon nuoren miehen, joka oli aina lämmittämässä saunaa. Melkein joka kerta jostain kylältä ilmestyi saunakavereiksi nättejä koulupoikia pelkkä pyyhe ympärillään. Äkkiä seinäkellon hermostuttava naksutus ei tuntunutkaan kovin isolta puutteelta. Ja eihän se viidentoista kilometrin kauppamatka nyt niin pitkä ole jos nestetasapainosta vaan huolehditaan. Saimaan rannoilla kun ei piirakat ja munavoi lopu ikinä kesken. Ne kun ovat uusiutuvia luonnonvaroja.