Nahka-asuinen Göran rasvaa pakaroitaan Floralla ja katselee samalla mietteliäänä ikkunastaan ulos kadulle. Illalla olisi seksiklubilla taas toimintaa. Joku karvainen nalle työntää tänäänkin epäilemättä lavalla b-rappuunsa tavaroita joiden nimiä Göran ei edes uskalla mennä arvailemaan. Piiska viuhuu ja geishapalloa uppoaa kakkoseen. Ei ennen tällaista seksuaalista vapautta voinut kuvitellakaan Göran ajattelee. Niinpä hän riemuiten postaa Ranneliikkeen sivuille uutta kommenttia miten upeasti nykyään jokainen voi toteuttaa seksuaalisuuttaan.
Jostain kumman syystä Göran ei ole muutamaan päivään tavoittanut vanhaa ystäväänsä Taunoa. Taunollla oli paha tapa heilua alastomana pusikossa odottaen että joku tulisi vahingossa katselemaan. Ennen vanhaan vilauttelijoita pidettiin harmittomina kylähulluina mutta viime aikoina poliisi on ottanut yksinäisen vanhuksen hampaisiinsa. Talvella Tauno otettiin kiinni aamukuudelta kolmenkymmenen asteen pakkasesta esittelemästä itseään koiraa ulkoiluttavalle eläkeläismummolle Laakson puistossa. Syyte luettiin seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä ja raiskauksen suunnittelusta.
Göranin mielestä Tauno ei ole vielä osannut hyödyntää nykyistä seksuaalisen vapautuneisuuden aikaa oikealla tavalla. Nykyäänhän voi tehdä melkein mitä vaan kunhan tekee sitä mitä muutkin tekevät. Tärkeintä on että vapautuu jossain minne ei ole suoraa näköyhteyttä kadulta. Seksiklubit ja saunat ovat hyviä paikkoja vapautumiseen. Siellä voi työntää tavaraa hanuriin vaikka kuinka monta kiloa ja paikan pitäjä kuvaa kaiken blueraylle muutamalla kympillä. Eikä kukaan sivullinen joudu näkemään liian vapaamielisiä ihmisiä.
Göran muistelee omaa nuoruuttaan haikeudella. Kunpa silloin olisi saanut nauttia elämästä olemalla avoimesti sitä mitä on. Kyllä nykynuorten kelpaa kun on nettiä ja chattia ja ties mitä. Toista se oli omassa nuoruudessa kun kaikki piti pitää salassa. Göran muistelee niitä päiviä kun istuttiin poikaporukalla Vänninkäisen maitolavan nurkalla ja tehtiin yhdessä juttuja joita pojat tekivät ennen keskenään kun ei vielä tyttöjä saatu. Silloin piti leikkiä jotain mitä ei oikeasti ollut ja puhua tytöistä. Muuten joutui kiusatuksi. Nyt Göran voi napata kainaloonsa minkä tahansa viiksekkään Tom of Finland-kloonin eikä kukaan uskalla sanoa mitään ivallista syrjintäsyytteen pelossa.
Tosin Göran ei ole varma voisiko ihan samanlaista poikien välistä kokeilua enää tapahtua tänä päivänä. Ensimmäinen paikalle vahingossa osunut aikuinen soittaisi lastensuojeluun ja sieltä lähetettäisiin joku tutkimaan onko poikien käyttäytyminen oire koetusta hyväksikäytöstä tai vanhempien alkoholismista. Nolatut pojat joutuisivat todistelemaan kerta toisensa jälkeen psykiatrille ettei isä hiivi yöllä salaa huoneeseen. Ja auta armias jos joku pojista olisi täyttänyt 18 vuotta ja loput eivät. Iltapäivälehdet repisivät lööppiä pedofiliaskandaalista. Göran kurtistaa mietteliäänä kulmiaan. Seksuaalinen vapautuminen ei sovi alaikäisille.
Mutta eipä hätää. Göran on Ranneliikkeenkin sivuilta huomannut kuinka paljon uutta kivaa on tulossa. Metroseksuaalisuus on tullut jäädäkseen. Heteromies voi laittaa korviksen vasempaan korvaan ja vaaleanpunaisen pikeepaidan jotta voi vähän hassutella suuntautumisellaan. Sillä lailla sopivasti muttei liikaa. On myös neo- ja nanoseksuaalisuutta ja ilmeisesti myös mikroseksuaalisuutta. Göran ei muista puoliakaan siitä mitä ne tarkoittavat mutta yhtä kaikki voi tätä itsensä toteuttamisen riemua.
Itse asiassa Göran haluaisi kutsua nykyisiä trendejä elämysteollisuudeksi. On kaupallista pornoa, dvd:tä ja erilaisia luolia joissa latvialaiset kirvesmiehet nälkäpalkalla nylkyttävät itseään rautatankoa vasten voihkien muutaman sanan englannin kielen sanavarastollaan jotain rivoa. Netissä on kaupallisia treffipalveluita joiden kautta voi hakea itselleen sopivaksi katsottua seuraa. Esimerkiksi hairyballs.com varmistaa luotettavasti ettei alle 25-vuotiaalta näyttävä nuori mies pääse rekisteröitymään ilman pankkitunnistetta. Göraninkin mielestä on tärkeä kertoa heteroille että homot eivät voi etsiä nuorelta näyttäviä kumppaneja vaan ainoa ja oikea hyväksytty miehen muoto on maskuliininen lihaskimppu. Sivusto on myös luonnollisesti saanut reilun kaupan kunniamerkin syrjinnän vastaisesta toiminnastaan.
Göran haluaa kiittää homojärjestöjä ympäri läntisen maailman myötävaikutuksesta nykyiseen tilanteeseen. On se huikeaa kun voi illalla ajaa pinkki paita päällä metrolla Itikseen, ostaa siellä Citymarketista dildo ja kuljettaa se mustassa läpinäkymättömässä muovipussissa kotiin. Tai kätkeä se takin povitaskuun ja marssia loppuillasta pornoluolaan työntelemään sitä omaan tai naapurin tuhkaluukkuun dark roomissa. Se on sitä oikeaa vapautumista josta ei osattu edes hippiaikoina unelmoida.