• martin

Voiko sanoa?

Torstaisessa Kyrkpressenissä Carl-Gustaf A. Aminoff jälleen viskelee sappeaan.
Suomennan:
Kirkkohallituksen mielipide, että joissakin tapauksissa nk. sisäinen adoptio perheessä, joka muodostuu samansukupuolisesta parista, voisi olla mahdollinen, on käsittämätön. Se on ristiriidassa meidän kristillisen uskonnomme ja kristillisen uskomme kanssa sekä kaikkien moraalisten ja eettisten käsitteiden vastainen.
Vain kirkollinen vihkimys miehen ja naisen välillä voidaan hyväksyä kirkossa, [liiton,] jonka lapset tarvitsevat oikean isän ja äidin.
Valitettavasti adoptioasia on vain eduskunnan pöydällä, ei kirkon, mutta luonnollisesti meidän kirkolla tulee olla selvä mielipide ja kanta tässä niin herkässä kysymyksessä. On aivan kauhistuttavaa ajatella, että pienet alaikäiset, syyttömät lapset voidaan asettaa tällaiselle alttiiksi.
Allekirjoittanut vastustaa mitä voimakkaimmin, että tällaista koskaan voitaisiin hyväksyä.
Kannatan Porvoon yhteisen kirkkoneuvostojäsenen Stig Bäcklundin aiempaa ehdotusta ja kehotusta tässä lehdessä olleessa yleisökirjoituksessa, että meidän kaikkien nyt tulee nousta yhteiseen taistoon kristillisen kirkollisen perheen puolesta ja sen lapsien, lastenlasten, vanhempien, äidin ja isän vanhempien vahvan yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden näinä ankeina ja kovina aikoina, jolloin tämä yhteenkuuluvuus on voimakkaasti heikentymässä ja hajoamassa.
Aitojen arvojen puolesta
(allekirjoitus)

Käsittämätöntä tunnepitoista - julmaa - tekstiä kristityksi itseään nimittävältä.

2 kommenttia

noksu

1.3.2008 13:50

Huh heijaa, todella.
Aivan käsittämätöntä ja luultavasti ko. henkilö ei ole edes yhdenkään sateenkaariperheenjäsenen kanssa puhunut.
Tuo on sen luokan tekstiä, että tekee mieli kirjoittaa vastine, mutta en ehkä ole oikea henkilö siihen. En usko, että minua otettaisi kovinkaan vakavasti.
Mutta laittaa kyllä kiehumaan....

martin

3.3.2008 02:55

Noksu!
Äänemme on hyvä pitää esillä.
Itse ajattelen, että tuollainen viha on traagista erityisesti ko. ihmiselle itselleen ja lähimmilleen.