• martin

Kaikille hyvää pelastumista

"Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen...!"
Ei kovin kutsuva sana kuninkaiden kuninkaalta. Teksti kuitenkin selvittää, miksi näin käy. Ne, jotka ovat saattaneet osakseen poisajon autuudesta ikuiseen tuleen, ovat i t s e päättäneet saada osakseen tämän tuomion. Nämä kelvottomat eivät ole ratkaisuissaan osoittaneet rakkautta lähimmäisiään kohtaan, eivät ole olleet armollisia lähimmäisiään kohtaan niinkuin Herramme oli ollut. Eivät siis pahat teot ratkaise kohtaloamme vaan nimenomaan laiminlyönnit hyvien tekojen suhteen ja niiden takana oleva ratkaisu suhteessa ympäristöömme. Tyhjästä on mahdoton ammentaa kuten talentti-vertaus kertoo (ks. Matt. 25).
"Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni.
Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia.
Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot -
eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.
Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni,
on nouseva pelastuksen aurinko,
ja te parannutte sen siipien alla.
Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella!"
On upeaa tietää, että - koska kuitenkaan emme ole armollisia ja rakastavia - on Isämme kuitenkin rakastava ja armollinen. Jos vain vastaanotamme armon ja rakkauden...