• Massa

Vastuu 2015

Ennen pitkää sen kaiken oli loputtava. Ihmiskunnan rappio ei voinut enää jatkua yhtään kauempaa. Ihmiset alkoivat koko ajan näkyvämmin vaatia kovempia rangaistuksia ja tiukempaa kuria. Poliitikkojen uskottavuus kansan silmissä laski nopeasti ja erilaiset ääriliikkeet lisäsivät samalla kannatustaan. Tilanteen korjaamiseksi valtiovalta "joutui" kiristämään otettaan yhteiskunnasta antaen tiukempia moraalisia arvoja kaipaavalle kansalle juuri sitä mitä tämä halusi. Muualla kehitys oli samansuuntainen. Uusia eurooppalaisia turvallisuuslakeja alettiin markkinoida projektinimellä "Vastuu 2015". Meillä jokaisella oli nyt vastuu itsestämme ja myös siitä että naapurimme ymmärsi oman vastuunsa.

Muutosten jälkeen myös Masa motivoitui hankkimaan lisäkoulutusta. Nyt upouusilla konsultinpapereilla Masa pystyi avaamaan oman hyvinvointiterapiaan keskittyneen vastaanoton EU:n työllistämistuella. Osa ihmisistä jostain syystä koki oman elämänsä hieman rajoittuneen uusien lakien myötä, jolloin asioiden pohdintaan tarvittiin aikaisempaa enemmän ulkopuolista apua ja oli palkattava uutta työvoimaa. Aiemmin anarkistinen Masa muuttui nopeasti yhteiskunnan tukipilariksi kun kritisoimani järjetelmä muuttui tasapuolisemmaksi. Vastuu oli nyt lopultakin jakautunut tasaisesti jokaiselle kun aiemmin se oli vain osalla ihmisistä. Eläköön Vastuu 2015!

Masa tarkkaili pehmeällä sohvalla istuvaa ahdistuneen oloista Heikkiä mustien esasaarismaisten lasiensa takaa pyöräyttäen muutaman kerran pyörivällä nahkatuolillaan toinen jalka sirosti toisen päälle nostettuna. Kaverilla oli selvästi jonkinlaisia ongelmia. Pehmeällä ja empaattisen kuuloisella äänellä avasin jälleen uuden keskustelun kysymällä miltä hänestä oikein tuntui. Muistutin että uusien lakien myötä keskustelumme oli määrätty nauhoitettavaksi.

Heikin ongelma oli melko tavallinen. Avoliitossa tyttöystävänsä kanssa elävä Heikki ei vielä ollut sisäistänyt vastuun merkitystä ihmissuhteissa. Vastuu 2015 ei ole pelkkää valvontaa vaan myös toisen ihmisen huomioonottamista ja asioiden pohdiskelua. Heikin tapauksessa pariskunnan toiveet ja tarpeet eivät käyneet oikein yksiin. Uusien lakien myötä yleinen vastuu määriteltiin koskemaan myös kaikkea seksuaalista toimintaa. Tavoitteena oli täydellinen nollatoleranssi kaikkea ihmissuhteissa tapahtuvaa alistamista ja hyväksikäyttöä kohtaan. Tammikuun alusta 2015 alkaen jokainen virallistettu seksuaalinen suhde edellyttää ihmissuhdekurssin läpikäymistä ja hakemuksen käsittelyä. Lopulta jos esteitä ei ole niin pariskunta saattaa saada tilapäisen intiimiluvan jo alle vuodessa. Usein kuitenkin tarvitaan lisäkurssitusta. Laittomasta seksistä saa vähintään tuntuvan sakkorangaistuksen, yleensä jopa ehdonalaista ja näin ollen rikosrekisterin. Jos seksiin liittyy toisen osapuolen houkuttelua tai suostuttelua, teko käsitellään aina hyväksikäyttönä. Silloin rangaistus tulee heti ehdottomana. Uusi tehokas operaattorien tarjoama palomuuri, palkkioilla motivoiva Vastuupuhelin ja nopeat valtuudet kotietsintöihin tuntuivat tehoavan.

Masa tunsi inhimillistä sympatiaa himojensa kanssa painiskelevaa Heikkiä kohtaan. Silti vastuu tarkoitti vastuuta myös Heikille. Masa sytytti uuden tuoksukynttilän ja kääntyi ystävällisesti kohti apaattisen näköistä Heikkiä. "Luulet siis että sun avovaimos on myös valmis seksisuhteeseen?" "Miten hän sen asian on sulle tuonut ilmi?" Heikki sai ulos ainoastaan katkonaisia lauseita yrittäen selittää että heillä on ollut jonkinlaista läheisyyttä jo pitkään. Masan huolestunut katse terävöityi nopeasti. "Onko siihen sisältynyt ehkä jonkinlaista hyväilyä tai koskettelua vaikka vaatteet olisikin olleet päällä? Tai sen yritystä?" Heikki ei pystynyt katsomaan silmiin vaan naulasi katseensa seinään. "Eiii ole ollenkaan". Masa pystyi puolentoista kuukauden kokemuksellaan vaistoamaan että asiakas ei puhunut totta. "Sä siis ihan muuten vaan olet varma että Jaana toivoo seksiä eikä vaikka kaipaa sulta ihan tukea ja arkipäivän asioiden jakamista yhdessä?" Heikki ei vastannut mitään vaan tuijotti alaspäin. Masa avasi lipastonsa ylälaatikon ottaen esille Väestöliiton uuden esitteen "Rakkauden neljännet kasvot". Siitä voi sitten yhdessä joku ilta ajatuksella käydä läpi sitä problematiikkaa kun ne asiat tuntuu aika paljon askarruttavan. Hyvää jatkoa vaan ja mehän tavataan taas ensi kuun puolella.

Seuraavat asiakkaat Kimmo ja Jouni hakevat yhteistä intiimilupaa. Heitäkin tuntuu kovasti samanlaiset asiat mietityttävän joten kaivan heille RFSU:n lehtisen "Matkalla yhteiseen onneen". Valitettavasti vaan odottavan aika on tällä kertaa ollut aika pitkä. Miehet odottelevat valituslupaa lautakunnan päätökseen ja postia ei ole vieläkään kuulunut. Himot kuulemma alkavat taas jylläämään. On aika puhua ärsykkeistä ja niiden hallinnasta. Korjaan älykkölasejani ja liitän sormeni yhteen. "Meillä kaikilla on kaikenlaisia fantasioita ja haluja. Ne on aivan upeita juttuja. Ihan yhtä upeeta on että ne on ja pysyy fantasioina eikä niitä kaikkia tartte ikinä toteuttaa." Jounin ilme synkistyy hetkessä. Päätän rohkaista miestä. "Musta tuntuu Jouni että sä koet nää uudet säädökset jotenkin epäoikeudenmukaisina. Mä en itse ajattele että ihmisten elämää olis haluttu tarkoituksella hankaloittaa vaan varmistetaan et ketään ei satutettais. Moni luulee olevansa valmis asioihin joihin ei todellisuudessa vielä ole."

Varsinkin jotkut heteromiehet tuntuivat suhtautuvan vihamielisesti uusiin lakeihin. Valitettavasti vaan juuri heteromiehet ovat olleet vastuussa suurimmasta osasta seksuaalirikoksia kautta historian. Niin sairailta kuin heteroiden fantasiat meistä muista saattavatkin nyt tuntua, täytyy myös heidän oikeutensa ottaa huomioon. Ja kuten asiakkaalleni Heikillekin aiemmin totesin niin nyt on olemassa aivan hurjan kiinnostavia uusia vaihtoehtoja kuten koko ajan kehittyvä lääketiede. Enää ei tarvitse elää omien himojensa vietävänä vaan apu löytyy pilleripurkista. Venäjällä seksuaalirikollisten hoidossa näin on saatu aika upeita tuloksia ja esimerkiksi juuri Heikin tapauksessa lääkitystä kannattaisi ihan varmasti kokeilla. Ihmisillä vaan tahtoo olla ennakkoluuloja modernia lääketiedettä kohtaan, jolloin tietysti myös mielikuvaharjoittelulla voi saada jo hyviä tuloksia. Jokainen meistä voi valita mihin seksuaalienergiansa kanavoi. Sen vietävänä ei tarvitse todellakaan enää olla. On silti ihan mahtavaa että meillä kaikilla on sisällämme erilaisia voimavaroja ja mahdollisuuksia.

Hankalin tehtävä työssäni on lopullisen arvion laatiminen. Miten varmuudella pystyn ratkaisemaan lisäänkö oman suositukseni lautakunnalle meneviin hakemuksiin intiimiluvan saamiseksi. Onko Jarin ja Timon haave läheisyydestä aitoa vai luulevatko he vain välittävänsä toisistaan? Onko Eevan toive uudesta astianpesukoneesta manipuloinnin yritys? Lyödessäni leimoja papereihin kiroilen luonnon kehittämää monimutkaista mielihyväjärjestelmää. Miksi seksin kautta koettu mielihyvä on tehty niin suureksi ja samanaikaisesti ihminen psyykkisesti niin heikoksi että menee sekaisin heti kun harrastaa sitä spontaanisti ilman vuosikausien filosofointia? Ehkä seksi on ainoastaan samanlainen päihde kuin alkoholi tai tupakka. Ja ehkä Vastuu 2015 on lähempänä kuin luulemmekaan.

1 kommentti

Juksteri

6.10.2009 22:43

Eiköhän selkeintä ole, että kaikki ihmiset eristetään toisistaan. Näin saadaan myös pandemiat paremmin hallintaan. Ihmiset tekevät töitä kotoa käsin, joten liikenne vähenee ja sen mukana liikenteen haitat. Jälkikasvua haluavat voivat tutustua puolisovalikoimaan netin kautta. Häät järjestetään virtuaaliyhteisössä, jos joku sellaista kaipaa. Suvunjatkaminen hoidetaan keinohedelmöityksellä, joten homotkin voivat olla avioliitossa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Avioliitto on vain vanhemmuutta.

Hyvinvointiterapeutteja ei myöskään tarvita, koska kukaan ei voi alistaa ketään. Sori Massa, muuten ihan hyvä työllistämisidea.