Onko kukaan tullut ajatelleeksi kuinka vaikeaa blogien kirjoittaminen on itseni kaltaiselle surkimukselle? Useimmilla teistä on värikäs ja vauhdikas elämä. Olisi niin mukava heittää ironista pikku kuittia kuinka huvijahtia on niin vaikea kiinnittää barbadoslaisiin laitureihin kun merenkäynti on kova ja apinat tunkevat veneisiin. Tyytyisin ehkä vielä valittelemaan helsinkiläisten viiden tähden ravintoloiden liian vetisistä kermakastikkeista ja kukonhelttojen puutteellisesta marinoinnista. Mutta onnihan ei hymyile Masalle. Sen nyt jokainen tietää.
Espoon laitamilla olevassa lähiössä yllättävän moni päivä on yllättävän samankaltainen. Olen osa-aikaisesti tutkinut elämää Latokaskessa silloin kun kenenkään ei pitäisi vielä olla siellä. Se joka bongataan keskipäivällä Espoossa voi saada hieman tylyn kohtelun. Jos vastaantulija on tuttusi, kysymys saattaa olla "Kuinka olet voinut?" sisältäen pienen arvauksen oleskelusi syystä. Espoolainenhan ei voi liikkua julkisesti missään ennen puolta neljää iltapäivällä, koska muuten joku voisi luulla vaikka työttömäksi tai mielisairaaksi. Sitten kun laskettu aika koittaa,ihmiset ajavat pitkin länsiväylää autojonoissa minuutin tarkkuudella. Korkeintaan toisinaan kääntävät päätä nauraakseen Masalle, joka on kävelytiellä matkalla jonnekin. Ja jostain syystä aina kävelee vastakkaiseen suuntaan kuin autoilla ajavat järkevät ihmiset, yleensä vielä kohti paikkoja joissa ei luulisi olevan yhtään mitään tekemistä.
En halua kehua itseäni (kun muutenkin jo pidätte mua niin narsistisena), mutta saatan olla tämän kylän ainoa Massasta poikkeava yksilö. Lähimmät kilpakumppanini asuvat naapurilähiöissä. Toinen heistä on pienikokoinen pukinpartainen iäkäs mies, joka kulkee kesät talvet shortseissa ja ilman paitaa. Hänen lisäkseen löytyy värikkäässä villamekossa kuljeskeleva tukkansa palmikoinut partasuu. Olen seisonut heidän kanssaan liikennevaloissa ja arvuutellut kenelle tällä kertaa naureskellaan. Kuka väittikään etten osaa nauttia pienistä asioista vaan valitan aina turhasta?
Mielestäni jokaisella kylällä, lähiöllä ja kaupungilla täytyisi olla oma virallinen maskottinsa. Ennen vanhaan heitä kutsuttiin kylähulluiksi, nykyään he voisivat olla vaikka sopeutumisrajoitteisia. Suurella harmaalla Massalla on aina ollut tarve poimia muutama yksilö joukosta, joiden rinnalla jokainen voi tuntea olevansa normaali. Ennen hyödytön ja harmiton kummajainen oli ehkä helpompi hyväksyä, nykyään Suomen kaltaisessa tehokkuuden mallimaassa friikkien synnyttämä yhteisöllinen hyöty on vaikeampi todistaa. Puhdas pahantahtoinen ja ivallinen nauru kun voi olla yhtä hyvää terapiaa kuin puolen vuoden psykiatrinen sessio pirteän Irja-Liisan seurassa. Ja kuinka moni jättää hakeutumatta yliruuhkaiseen psykiatriseen hoitoon kun näkee kadulla vielä huonommassa jamassa olevia kummajaisia? Eikös tämä jos mikä ole selvää säästöä?
Jos edelleenkään yhteiskunta ei ymmärrä maskottien tuomaa hyötyä, ainahan voi kääntyä television puoleen. Jokainen kunta voisi valita oman hörhönsä leikkiiin ja sitten illan päätteeksi kännyäänestyksessä tiputettaisiin tylsin friikki ulos. Tunnelmaa voisi kohottaa vaikka sulkemalla koko porukka perinteiseen reality-taloon, jossa vähällä ruualla ja juomalla houkuteltaisiin häiriintyneet ja väsyneet ihmiset lopulta ottamaan toisistaan mittaa oikein kunnolla. Joku väittää ettei katsojia riittäisi? Itkua, eritteitä, katkenneita käsiä, psykooseja? Mitä muuta voi keskiverto tv-katsoja enää haluta?
Olen siis varsin tyytyväinen maskotin rooliini. Otan mielellään vastaan mitä erilaisimpia ilmeitä ja piileviä hymyjä tyyliin "sä et tiedäkään että mä tiedän susta aika paljon". Mutta kyllä mä kuitenkin tiedän että sä tiedät. Luethan sä tätä blogiakin joten et ilmeisesti ole ihan niin tyhmäkään. Silti en ole onnistunut vielä miellyttämään keski-ikäisiä naisia. Jotkut espoolaiset täti-ihmiset kun antavat eleillään ja ilmeillään ymmärtää etteivät he ihan välttämättä ole innostuneita hyödyttömän pervon olemassaolosta. Onpa joku jopa pysähtynyt keskelle katua suu auki tuijottamaan. Silloin on saattanut muutama haistattelusana tulla ulos yleensä pitkäpinnaisen Masankin suusta. Silti jos olen busy-tilassa niin en välttämättä ole viiltelemässä itseäni Sirkan takia.
