• Massa

Mulle 2011

Suurinta idoliani Peter Pania on usein moitittu paikalleen jämähtäneeksi yhden asian liikkeeksi. Oikeat ihmiset oikeassa elämässä hyväksyvät muutoksen tarpeellisuuden ja ovat valmiita itsekin muuttumaan. Ainakin näin väitetään. Masa päätti tutkia asiaa katsomalla YLE:n ensimmäistä isoa vaaliväittelyä.

Studioon oli kasattu joukko koulutettuja ihmisiä jotka olisivat valmiina johtamaan maatamme kohti uusia osin vielä tuntemattomiakin haasteita. Peter Panin tarve pysyä ikuisena pikkupoikana on keskivertoaikuisen mielestä oire jostain läpikäymättömästä traumasta ja ajatuksena sairaalloinen. Puoluejohtajat ovat taas inhimillisen kehityksen huipentuma. Älykkyyttä, ennakkoluulottomuutta ja visioita on tarjolla yllin kyllin.

Suurimman puolueen keulakuva oli entistä selvemmin opetellut isällisen lähestymistavan. Te lapsukaiset ette aina tiedä että vanhemman rooli on joskus epäkiitollinen. Isin täytyy joskus lainata kavereilleen vähän rahaa jotta nämä pystyvät elättämään omat perheensä. Sitä varten isi joutuu toisinaan hiipimään lastenhuoneeseen hakemaan takaisin jo kertaalleen annettuja viikkorahoja. Omasta kulutuksestaan isä ei tietenkään voi yhtään tinkiä koska hän on pakkomielteisellä uurastuksella rahansa itse ansainnut.

Perheen äiti taas ei halunnut sanoa mitään koska kukaan heidän sukunsa puolelta ei ole sotien jälkeen sanonut yhtään mitään minkä voisi tulkita eri mieltä olemiseksi. Äidille on tärkeintä se ettei isällä ole muita naisia. Äityli tietää hyvin että isukilla on ollut syrjähyppyjä vuosien varrella mutta niistä on hyvä pysyä hiljaa koska hän ei itsekään ole maailman rehellisin. Oikeastaan tämä olisi valmis sanomaan ihan mitä vaan kunhan maalta kotoisin oleva suku siitä jotenkin hyötyy. Heidän kettufarminsa on koko kylän sydän jo vuodesta 1965.

Äidin harmiksi isukin exä ramppaa nurkissa niin usein että naapurit eivät ole aina varmoja kumpi heistä on nykyinen ja kumpi entinen. Tämä tosin käyttäytyy varsin tympeällä tavalla eikä ole kovinkaan monta uutta ystävää onnistunut hankkimaan unettavalla nalkutuksellaan. Vanhin tyttäristä harrastaa ratsastusta ja käy luontokerhossa. Hänelle riittää että isä ei heitä kaikkia roskiaan suoraan luontoon ja vastapalveluksena tytär pitää suunsa kiinni muista asioista jottei menettäisi vähiä viikkorahojaan.

Peter Panilla täytyi olla suuria ongelmia koska hän takertui yhteen kehitysvaiheeseen. Aikuiset sen sijaan ovat monipuolisia ja katsovat asioita Suuressa Kuvassa. Esimerkkiperheemme isä haluaisi kovasti unohtaa Japanissa tapahtuneen pienen ja kiusallisen sähköbugin. Tokion juomavesi saattaa säteillä mutta isukki tarvitsee halpaa energiaa omiin bisneksiinsä joten pieniä kompromisseja on tehtävä. Meidän oma vesijohtovetemme säteilee vasta sitten kun se säteilee. Sitä ennen voidaan ansaita vielä paljon rahaa josta suurin osa uppoaa bisnesten laajentamiseen.

Perheen katkera ja riidanhaluinen setä on juuri muuttanut samaan taloon. Hän ei ole oikein varma miksi on tullut maisemiin kunhan saa purkaa pahaa oloaan muihin. Setä haluaisi kovasti että nykyinen maailma olisi samanlainen paikka kuin se mihin hän aikanaan syntyi. Hänen rakastamansa kylmän sodan aikainen Albania kun ei enää koskaan voi palata takaisin. Luultavasti setä itse salaa pelkää ettei pärjää muuttuneessa maailmassa. Joku uusi tulokas saattaisi viedä hänen työnsä ja naisensa jos hänellä sellaisia olisi joskus ollut.

Yllättävän harva samassa talossa asuva edes tuntee kyseisen perheen ihmisiä. Etunimiä ei kukaan ole ikinä kuullutkaan. He ovat kaikki lähes samannäköisiä mutta eri tavalla kuin yleensä ajatellaan. Heidän kasvonpiirteensä näkyvät jo kaukaa mutta häviävät viimeistään silloin kun vastaantulija pääsee neljän metrin päähän. Joku epäilee heidän vuokranneen kämppänsä varastotilaksi varakkaammille eurosukulaisilleen mutta asiaa on vaikea todistaa koska kukaan ei pääse näkemään mitä asunnossa todella tapahtuu.

Mutta minkälaisia sitten ovat saman talon muut naapurit? Tarjolla on äitejä joiden pojat ovat kuolleet huumeisiin ja oma syyllisyyttä helpottaakseen äidit haluavat lisää rahaa nuorten huumevieroitukseen. On kundia joka tykkää warettaa musaa ja vastustaa Teoston riistopolitiikkaa. Mukana on maahanmuuttajia jotka haluavat auttaa toisia maahanmuuttajia. Entinen kalastaja haluaa että kalastuselinkeino ei pääse kokonaan loppumaan koska hän itse eli onnellista elämää aikoinaan kalastajana. Ehkäpä jossain on torstaisin kuntosalilla käyvien albiinonaisten oma puolue. Epäilemättä osa-aikainen taksikuski äänestää ainoastaan osa-aikaisia taksikuskeja ja salibandyvalmentaja tukee ainoastaan niitä jotka lupaavat rakentaa uusia halleja.

Mitä enemmin ajattelen lähestyviä vaaleja sitä vähemmän ymmärrän antipanismin kieroutunutta sanomaa. Onko kehittyneisyys sitä että haluaa isukin tavoin ikuisesti tehdä bisnestä talouden ohituskaistalla? Tai onko se sitä että äidin tavoin haluaa olla aina sitä mieltä mikä on sillä hetkellä edullisinta. Itsekkyys on inhimillistä mutta liiallinen ahneus on jo sairautta. Mitä enemmän varakkuus kasvaa niin sitä nopeammin vähenee halu antaa myös muille jotain siitä omasta hyvinvoinnista. Ne jotka jäävät jäljelle ja idealistisesti haluavat parantaa maailmaa unohtavat silti turhan nopeasti ne asiat jotka eivät ole juuri sillä hetkellä ajankohtaisia heille itselleen. Hyvää tarkoittavan vasenkätisen yöhoitajan äänestäminen ei ole erityisen houkuttelevaa koska hän muiden mukana kuuluu suosituksi tulleeseen "Mulle 2011" lobbausrinkiin.