• Massa

Kuihtuva vasemmisto

Vaikka suomalaisella vasemmistolla on jo vuosikausia mennyt surkeasti, viime kuukausina gallupit ovat pudottaneet kahden suurimman vasemmistopuolueen yhteisen kannatuksen jo mutasarjaan. Enää noin joka viidennes äänioikeutetuista kannattaa vasemmistoa, samanlaisen potin saa ykköseksi noussut Keskusta jo yksinään. Tulevaisuus näyttää vieläkin synkemmältä, nuoriso tuntuu hylänneen vasemmistolaisen politiikan lähes kokonaan. Osa nuorista on toki mieltynyt Vihreisiin, mutta näitä on vaikea mieltää entisen vasemmiston suoriksi perillisiksi. Muutenkin Vihreiden rooli on viime vuodet ollut kulloisenkin hallituksen apupuolueena toimiminen.

Samantapainen kehitys on nähtävissä eri puolilla Eurooppaa. Edes Välimeren maissa koettu totaalinen taloudellinen romahdus ei ole erityisemmin muuttanut poliittisia voimasuhteita. Kreikassa on nähty jonkinlainen ääriliikkeiden nousu, mutta yleisesti ottaen samat puolueet pitävät yhä valtaa. Väitän, että juuri nykyinen lama oli vasemmiston viimeinen tilaisuus profiilinsa kunnolliseen nostamiseen. Jos hädän hetkellä julkisten palvelujen rapautuessa eurooppalainen ei tunne tarvitsevansa vasemmistoa, se tuskin tulee tarvitsemaan sitä aikojen taas parantuessakaan. Oikeisto pyrkiikin lamaan vedoten hyväksikäyttämään vasemmiston surkeaa tilaa ajaakseen läpi mahdollisimman suuria julkisen puolen leikkauksia.

Politiikasta on tullut koko ajan selvemmin mielikuvamarkkinointia ja juuri tuo mielikuva vasemmistosta on korostetun synkkä ja askeettinen. Välillä tuntuu siltä kuin erilaiset karismaattiset persoonat olisivat jättäneet uppoavan laivan ja heidän paikkansa olisi täytetty pilkunviilaajilla, moralisoijilla ja kieltojenvaatijilla. Hyvä esimerkki tästä on aika surullisen debyytin tehnyt ministeri Susanna Huovinen. Juuri tässä hetkessä ja tässä ajassa, uuden ministerin alkoholipoliittinen kiihkoilu oli käsittämättömän suuri karhunpalvelus omalle puolueelle. Lähteekö ilottomaksi leimautuneen porukan kannatus uudelleen nousuun vaatimalla lisää kieltoja ja säätelyä?

Tuntuu kuin suomalainen työväenliike ei olisi vieläkään löytänyt nykyaikaan päivitettyä identiteettiään. Entinen työkeskeinen ay-vetoinen äijäily ei enää purrut äänestäjiin ja uutta strategiaa etsittiin eräänlaisella täyskäännöksellä. Tämän vuosituhannen suomalainen vasemmisto on korostuneen naiskeskeinen. Nykyisten vasureiden henkinen koti ei ole enää tehdassaleissa vaan naistyöryhmissä. Samalla kun sisään on virrannut koulutettuja naisia ja seksuaalivähemmistöjä, pois on lähtenyt erityisesti heteromiehiä. Ei ole vaikea arvata, että nämä ovat suunnistaneet suurin joukoin Persuihin, jotka tarjoavat samaa entisaikojen punaniskaista äijäilyä sekoittuneena häpeilemättömään itsekkyyteen.

Vasemmiston ongelmista on hyvä puhua juuri Ranneliikkeen sivuilla, koska iso osa sateenkaari-ihmisistä sijoittaa itsensä jonkinlaiseen punavihreään lokeroon. Sanomattakin on selvää, että homot identifioituvat mainiosti tämän vuosituhannen uusiin vasemmistotrendeihin. Homoliike ja nykyisen vasemmistolaisuuden peruspilari, feminismi, ovat olleet täydellisessä symbioosissa vähintään parinkymmenen vuoden ajan. Feministit olivat aikoinaan raivaamassa tietä homojen oikeuksille, vastaavasti homot ovat oikeudet saatuaan yrittäneet joka käänteessä maksaa "velkaansa" takaisin nostamalla feminististä maailmankuvaa ainoaksi moraalisesti kestäväksi vaihtoehdoksi. Molemmat liikkeet ovat hyötyneet toisistaan ja sulautuneet tärkeäksi osaksi vasemmistopolitiikkaa.

Viime aikojen homokeskusteluissa on korostettu oikeutta ajaa tarvittaessa omia joskus aika itsekkäiltä näyttäviä etuja. Tässä kontekstissa asetelman voi kääntää myös nurinpän. Voiko vasemmiston kannatus enää koskaan lähteä nousuun, jos äänestäjät ovat enimmäkseen koulutettuja naisia ja sateenkaari-ihmisiä? En tietenkään väitä, että vähemmistöjen oikeuksia pitäisi puolustaa vähemmän näkyvästi, mutta sen rinnalle pitäisi keksiä jotain muutakin. Vasemmistolla ei ole yksinkertaisesti enää varaa menettää lisää miesäänestäjiä agraaripuolueille (Persut, Kepu) vaan olisi nopeasti keksittävä millä nämä saataisiin pysymään. Yksinomaan feminismiin tukeutumalla se ei tule onnistumaan. Tässä mielessä myös vasemmisto voisi itsekkäämmin tarkastella kokonaisetuaan.

Itse olen nykyiseen tilanteeseen huomattavasti turhautuneempi kuin suuri osa lukijoistani. Feminismiin kallellaan oleva vasemmistolaisuus on tuonut juuri homoille paljon hyvää, kun itselleni samat asiat ovat merkinneet surua ja murhetta. Nykyinen vasemmistolaisuus on kovin kaukana entisestä vasemmistoradikalismista, jossa taas lepää oma henkinen kotini. En voi missään määrin samaistua nykyiseen poliittisesti korrektiin lässytykseen ja mielensäpahoittamiseen, jota kutsutaan vasemmistolaisuudeksi. Painopiste on tosikkomaisessa pilkunnussimisessa ja jatkuvassa uusien kieltojen vaatimisessa. Vaikea kuvitella, että esim. Jörn Donnerin kaltaisia poliitikkoja kasvaisi enää tässä ajassa.

Lyhyesti sanottuna vasemmiston muutos vapaamielisyydestä konservatiivisuuteen on ollut hämmentävän raju. Entinen anarkistinen vasemmistolaisuus olisi tällä hetkellä suurimmalle osalle cityvasureista jotain aivan kamalan vastuutonta ja kauhistuttavaa. Oikeiston puolella ero ei ole yhtä suuri. Arvoliberalismi (talousliberalismi kylläkin) ei ole koskaan ollut oikeiston juttu muutenkaan. Heidän sielunmaisemansa on pysynyt loppujen lopuksi aika stabiilina. Vasemmisto on myös ominut oikeistoa paljon hanakammin poliittisen korrektiuden vaatimuksen. Feministien nousu oikeaa asemaansa suhteettomasti suurempaan vaikutusvaltaan liittyy läheisesti tähän. Koska miehet ovat vuosituhansien ajan kohdelleet naissukupuolta paskamaisesti, nyt on monen mielestä korrektia ja oikeutettua kestää vastavuoroisesti vihaisten naisten kiihkoilu.

Jos haluaisin lisätä tähän blogikirjoitukseeni yhden provoelementin, voisin puhtaan subjektiivisesti ja pelkästään omaan mielipiteeseeni perustuen väittää feminismin saaneen läntisen maailman puolella aikaan enemmän pahaa kuin mikään muu ismi tällä vuosituhannella. Nykyinen länsimainen koko ajan yhä puritaanisemmaksi muokkautuva seksuaalimoraali on hyvin pitkälti naisliikkeen käsialaa. Minun itseni on vaikea nähdä sitä minään muuna kuin kollektiivisena kostona miessukupuolelle. Mutta kohtuuden nimissä ei ole feministien vika, että heille aikoinaan hyvityksenä kärsityistä vääryyksistä annettiin näissä kysymyksissä avoin valtakirja. Homoliike on hyvin aktiivisesti ollut mukana tukemassa juuri tällaista kehitystä.

Toisin kuin ennen, nykyinen vasemmisto ei edes halua muuttaa yhteiskunnan perusteita. Punavihreälle moralistien armeijalle käy aivan mainiosti tuo parjattu kapitalismi, kunhan se pehmennetään jonkinlaisella sosiaaliturvalla ja monipuolisella sääntöviidakolla. Edes Vasemmistoliitto ei tässä suhteessa tarjoa oikein mitään uutta. Kapitalismia kyllä voidaan välillä haukkua, mutta siihen turvataan kun halutaan itselle jotain. Todella monen vasurin elämäntapa pohjautuu ihan samalla lailla iloiseen kuluttamiseen kuin oikeistolaisen. Erilaisuus on monessa suhteessa pelkkää retoriikkaa.

Surullista kyllä, jään kaipaamaan oikeaa entistä vasemmistoa. Kaipaan sen elämänläheisyyttä, tervettä idealismia, eräänlaista hullua energiaa. Ennen uskottiin, että asioita pystyy oikeasti radikaalisti muuttamaan. Nykyinen vasemmisto vaikuttaa alistuneelta, juuttuneelta erilaiseen saivarteluun. Tuntuu siltä kuin metsää ei enää nähtäisi puilta. Eniten jään kuitenkin kaipaamaan entistä arvoliberalismia. Nykyisillä punavihreillä on outo käsitys, että homofobian ja rasismin tuomitseminen olisi jo osoitus vapaamielisyydestä. Sen jälkeen voidaankin sitten hyvällä omallatunnolla kauhistella ja taivastella ihan kaikkea muuta. On todella helppo hyväksyä nykyisellään helposti hyväksyttäviä asioita. Siihen pystyy halutessaan jokainen ihminen, yhtä lailla liberaali kuin myös konservatiivi.

Kaikesta huolimatta en ole valmis hylkäämään Marxin ja kumppanien opetuksia. Pienen eliitin harrastama taloudellinen riisto on tänä päivänä aivan yhtä lailla arkitodellisuutta kuin aina ennenkin. Harvojen käsiin keskittynyt media pyrkii ymmärrettävästi tätä tosiseikkaa peittelemään. Ihmisten manipuloiminen tapahtuu tänä päivänä hienovaraisemmin ja harkitummin kuin ennen. Mutta se tapahtuu joka tapauksessa. Pankkikriisit ynnä muut kusetukset kertovat karua kieltään. Vasemmiston asteittainen kuihtuminen tarkoittaisi entistä suurempaa yksinvaltaa markkinavoimille. Sitä tilannetta vastaan pitäisi jo tällä hetkellä aktiivisesti taistella. Vähitellen alkaa olla jo se viimeinen hetki.

15 kommenttia

puppeliassi

9.9.2013 12:10

itse en laskisi demareita enää pitkään aikaan oikeasti vasemmistolaisiksi ja vasemmistoliitto myynyt idealogiansa jotta pääsee hallitukseen.

no onhan suomessa 3 vasemmistopuoluettä joista yksi on aidosti kommunistinen(skp) ja toinen pohjoiskoreaan ja neuvostoliittoon kumarteleva "kommunistinen" työväen puolue. sitten vielä tämä yksi joka ei ole kommunstinen. mutta kaikki nämä ovat ikävä kyllä eduskunnan ulkopuolella. skp on uudistunut esim pitkäaikainen pj vahtui nuorempaan(väisänen on muuten homo, hakasesta en tiedä)

suomalaiset tarvitsivat kunnon herätyksen ennen kuin on liian myöhäistä..

Massa

9.9.2013 12:16

Olen täysin samaa mieltä. Jotenkin vaan se vasemmistolaisuus pitäisi osata markkinoida ja paketoida niin, että suuret joukot löytäisivät sen uudelleen. Pienpuolueilla kun ei ole eikä tule ikinä olemaan mitään todellista valtaa.

puppeliassi

9.9.2013 13:27

joo ja mun tänään luoma ketjuni mielenterveys yms leikkauksien ihanuuksista joka aiheuttaa kärsimystä ja taas yksi onneton oli itsemurhan tehnyt. ja katsoo kuinka paljon oikeiston äänisaalis oli siellä espoossa, vain 95 % ja suurin puolue lahtari kokoomus. niin ja tiesitkö että tämä kokoomusnuorten uusi pj fanittaa lapuan liikettä? ja saul schuback... taitaa kokkarinuoret kertoa sitä mitä emopuolue ei julkisuuteen päästä lipsahtamaan, eli suoranaista fasismia.

kesäpoika

9.9.2013 17:47

Mitä tarkoitat tällä käytännössä: "Nykyinen länsimainen koko ajan yhä puritaanisemmaksi muokkautuva seksuaalimoraali on hyvin pitkälti naisliikkeen käsialaa. Minun itseni on vaikea nähdä sitä minään muuna kuin kollektiivisena kostona miessukupuolelle."

En hahmota. Jokin esimerkki?

Massa

9.9.2013 19:10

Niin puppeliassi, mä espoolaisena tunnen suurta surua juuri tosta 95% ääniosuudesta. Siitä huolimatta täälläkin asuu paljon fiksuja ja kivoja ihmisiä. En vaan tajua mitä niiden päässä liikkuu kun tekevät tollaisia valintoja.

Kesäpoika, joku Hesarin kolumnisti mielestäni kiteytti asian pari päivää sitten aika hyvin. Hän muistutti feministien ajaneen tiukempaa seksuaalimoraalia eräänlaisena vastareaktiona liian liberaalina pidetylle seksuaaliselle vallankumoukselle. Toki feministejä on erilaisia, mutta liikkeen konservatiivinen valtavirta on aina nähnyt heteromiehet potentiaalisina raiskareina. Poikkeuksiakin löytyy, esim. Akuliinan anarkistisia ajatuksia luin yhteen aikaan suurella mielenkiinnolla. Tosin myös hän on käsittääkseni antanut tukensa tällaiselle tekstille:

"MIES ON BIOLOGINEN ONNETTOMUUS, kävelevä surkastuma, emotionaalisesti rampa, täysin kykenemätön empatiaan. Kaikki mihin mies koskee, muuttuu paskaksi. Mies on epätäydellinen nainen, jota riivaa pillukateus. Miehet eivät ole parannettavissa, vaan heidät tulee tuhota. SCUM taas on joukko itsenäisiä, röyhkeitä naisia, jotka ovat ottaneet asiakseen miesten täydellisen tuhoamisen. (SCUM-Manifesti)"

Kerroin siis vain ja ainoastaan oman mielipiteeni. Sinulla ja kaikilla muilla on luonnollisesti oikeus olla eri mieltä.

puppeliassi

9.9.2013 19:54

massa tosin äänestysaktiivisuus espoossa oli aika kaukana 100% ja suurinosa jotka eivät äänestä kannattaisi vasemmistoa äänestää. ja moni mukava ihminen ei edes sen kummemmin mieti politiikkaa, äänestävät vähän mitä sattuu miettimättä...

kesäpoika

9.9.2013 21:05

Miten ja missä se tiukempi seksuaalimoraali näkyy?

Kerro vain mielipiteesi. Kyselin, koska se on musta kiinnostava. Ja luin mä muunkin kirjoituksen, en vain tätä kohtaa. Takerruin, koska en tiedä mistä puhut. Seksinostokielloista kenties tms?

Massa

9.9.2013 21:28

Kesäpoika, olemme molemmat vanhoina ranneliikeläisinä jo vuosia sitten keskustelleet eri yhteyksissä samoista asioista, en viitsisi aloittaa samoja vänkäämisiä alusta uudelleen. Huomasimme jo silloin ihan hyvässä hengessä että olen seksuaalimoraalin kysymyksissä hieman liian anarkisti sinun makuusi. Aiemman blogihistoriani perusteella tuskin olet tästä kovin yllättynyt. Kaikella ystävyydellä kuitenkin, kesäpoika :)

kesäpoika

9.9.2013 23:20

Oon pahoillani, mutta en saa mieleeni mistä oomme puhuneet aiemmin. Toivottavasti en oo loukannut, me ollaan ilmeisesti puhuttu jostain joka on sulle tärkeämpää kuin minulle. Olin täältä kauan pois. Ja todella kysyin saadakseni selvyyden siitä mitä tarkoitat, en kertoakseni omaa mielipidettäni asiasta. Ei mulla oo tarvetta vängätä. Tietenkään ei tarvi vastata jollet halua. En vain keksi mitä tarkoitat moraalin kiristymisellä,

Sun kirjoitus oli musta kiinnostava. Olen vasemmistolainen, mutta mulla ei oo mitään perspektiiviä puolueen historiaan. Tykkään sun tavasta kirjoittaa ja ymmärrän ajatuksenjuoksuasi, se kulkee samoja logiikan polkuja kuin omat ajatukseni, vaikka oltaisiinkin jostain eri mieltä.

Massa

10.9.2013 10:09

Aina saa kysyä ja tarvittaessa myös kritisoida rajustikin. Koska tykitän joskus aika kovilla sanoilla, silloin pitää myös itse olla valmis ottamaan samanlaista palautetta vastaan. Mikään asia ei oikein etene myötäkarvaan silittämisellä ja keskinäisellä hymistelyllä.

Meillä kahdella on tosiaan pitkä yhteinen väittelyhistoria. Yleensä minä flirttailin anarkismin kanssa ja sinä vaadit yhteisiä kaikille selkeitä rajoja. Siinä olimme aina kovin erilaisia. Muistan sut hyvin voimakkaasti näkyneen idealismisi takia, jota pidin hyvin viehättävänä ominaisuutena. Olimme kuitenkin yleensä väsymiseen asti eri mieltä milloin mistäkin. Toivottavasti muut eivät saaneet suurempia traumoja jankkauksistamme :)

Jos et ole huomannut moraalin tiukentuneen, silloin se näkemäsi ja kokemasi perusteella ei ole tiukentunut. Tähän se kiteytyy. Me kaikki hahmotamme maailmaa omien huomioittemme perusteella. Ja ne ovat jokaisella erilaiset. Mainitsemasi seksinostonkielto voisi toki toimia yhtenä esimerkkinä, mutta niin moni muukin. Nostamalla yhden tai kaksi kokonaisuuden palasta muita korostetumpaan asemaan antaisin ymmärtää että käsitykseni perustuisi lähinnä näihin nimenomaisiin asioihin. Niin ei kuitenkaan ole vaan todella tarkoitin kokonaisuutta.

kesäpoika

10.9.2013 23:48

Mun kokemusmaailmassani mikään ei tosiaan oo kiristynyt. Koska mun ainut erilaisuuteni seksin suhteen on homous, jonka puolesta asenteet on muuttuneet vain positiiviseen suuntaan, on mun näkökulmastani asenneilmasto myönteistynyt eikä kiristynyt. Tai no, ehkä sekin käsitys tulee mediasta, silä omassa elämässäni kaikki on ollut aina hyvin. Mun elämä ei kuitenkaan oo koko totuus tai edes lähelle keskiarvoa, vaan äärionnellinen tarina tässä suhteessa. Sitä suuremmalla syyllä mua kiinnostaa mitä muille kuuluu. Mutta se siitä.

Ollanko me oltu eri mieltä sun vai mun vai molempien blogeissa vai keskustelun puolella ja ootko käyttänyt samaa nimimerkkiä?

Massa

11.9.2013 09:01

Samaa nimimerkkiä käyttänyt, tosin noista ajoista täytyy olla jo viitisen vuotta. Muistikuvani ei oo enää noiden suhteen ihan teräviä, mutta uskoisin niiden painottuneen keskusteluihin. Voi myös olla, että jatkuva eri mieltä oleminenkin on pieni muistin tarjoama harha. Eri mielipiteet jotenkin jäävät muistiin paremmin kuin samanmielisyys. Sinä olit tuohon aikaan hyvin aktiivinen, joten jäit helposti mieleen. Mutta kiva, että olet takaisin ja elämääsi kuuluu hyvää :)

kesäpoika

14.9.2013 15:44

Mulle on varmaan taas jäänyt tuosta samasta syystä (negatiivisen muistaa) mieleen muut väittelykaverit. Sun logiikan ymmärrän ja osaat käyttäytyä asiallisesti, joten ne vähemmän loogiset ja aggressiivisemmat on muistissa eri mieltä olevien listalla. :) Sä oot sitten siellä positiivisella listalla, jossa on saman arvoisina samaa mieltä olevat ja ne, joiden kanssa voi olla eri mieltä ilman stressiä.

Rokkihomo

28.9.2013 13:43

Kuihtuuhan se, ikävä kyllä. Sehän kuihtuu sisältä, eli vasemmistous kuihtuu pois SDP:n omista ajatuksista ja tekemisistä, ja ulkoa, kun yhä harvemmat kannattavat kumpaakaan näistä kahdesta vasemmistopuolueesta.

Omasta mielestäni kannatus on vieläkin pienempää kun en näe SDP:tä vasemmistopuolueena enää.

Se toinen, ainoa jäljellä oleva oleellinen, uudistuukin sitten oikein oivasti - mutta mitäpä sillä väliä jos ja kun äänestäjät eivät kannata. Omalta osaltani hyvin todennäköisesti yritän kannattaa, jatkossakin.