Pääsiäisenä Masaa tuli kadulla vastaan erittäin huonotuulisen näköinen mummo. Pystyin aistimaan mummelin mielipahan jo usean kymmenen metrin päähän. Tullessani hänen kohdalleen katua pitkin tämä kääntyi kohti Masaa ja sanoi harmistuneena: "Kaikki ne painaa tohon suuntaan" ja näytti kädellään muutamaa ihmistä jotka kulkivat eteenpäin kääntyen nurkan taakse. Sillä hetkellä tunsin mummon tavoin jääneeni jostain isosta ja tärkeästä asiasta paitsi. Kysyin uteliaana: "Ai minne?" Vastaantulija näytti kädellään suunnan minne kaikki ihmiset olivat matkalla ilman että olisivat pyytäneet meitä kahta mukaan. En voinut olla uteliaisuuttani kysymättä "Mitä siel sit on?" johon mummo jo lähes suuttuneena tyhmistä kysymyksistäni tiuskaisi "En mä vaan tiiä!". Päätin jatkaa matkaa.
Muutaman minuutin kuluttua istuudun nuokahtaneen ostarin viereiselle aidalle syömään keksejä ja nauttimaan lämpimästi paistavasta auringosta. Jostain paikalle ilmestyy nuori poikkeuksellisen kaunis teinityttö. Tämä istahtaa viereeni aivan kiinni ja moikkaa. Haistettuani viinan hajun hänen hengityksessään alan jo laskemaan mielessäni todennäköisyyksiä sille yrittääkö tyttö saada minut ostamaan tupakkaa vai kaljaa. Suureksi yllätyksekseni tyttö kaivaa taskustaan krusifiksin joka on lähtenyt irti ketjustaan. Hän puhuu tärkeästä päivästä ja kysyy uskonko Jeesukseen. Tunnen itseni hieman vaivaantuneeksi. Keskustelun jatkuessa selitän hänelle että kuulun kirkkoon enkä edes pidä Jumalan olemassaoloa ollenkaan mahdottomana. Haluaisin ainoastaan reilun kaupan version Jumalasta eli sellaisen joka ei tuhoa sattumanvaraisesti kyliä ja kaupunkeja jos on sattunut nousemaan ylös väärällä jalalla. Siinä vaiheessa tyttö alkaa puhumaan maailmanlopusta ja vuodesta 2012 jolloin ihmiskunnan syntien takia kaikki tuhoutuu. Huomautan väsyneesti että kauanpa sitä onkin jo harjoiteltu. Muistaakseni katastrofeja ja kulkutauteja on ollut kierroksessa ja muutamia tuhansia vuosia. Hän itsekin on päässyt synnistä ja huumeista eroon uskon avulla. Katsoin alistuneena kuihtuneita tikkumaisia käsiäni ja mietin oliko tyttö valinnut minut käännytettäväksi niiden takia. Joko menet kuntosaliin ja laitat itsesi normimittoihin tai jäät syömään keksejä ostarin aidalle jolloin Esa tulee kauppaamaan subutexia. Tyttö halasi Masaa ja tiemme erosivat.
Sekä mummo että tyttö tuntuvat etsivän muiden hyväksyntää mitä eivät vielä ole löytäneet. Mummo luultavasti toivoisi pääsevänsä siihen kyläseuran järjestämään pääsiäisjuhlaan jonne jokaiselle muulle on pudotettu postiluukusta kutsu. Ainoastaan hän ei vielä ole tarpeeksi arvostettu sen saadakseen vaikka naapurin labradorikin on kutsuttu mukaan. Tyttö taas haluaisi tuntea ihan yksin pelastaneensa toisen ihmisen sielun ja siitä syystä hän voisi ehkä tuntea itsensä taas arvokkaaksi. Jokin aika sitten viidennes suomalaisista sai kaipaamansa Jytkyn ja samalla hyväksynnän omille ajatuksilleen. He eivät enää ole yksinäisiä ennakkoluuloissaan vaan arvokkaita ja arvostettuja jos ei nyt kaikkien muiden silmissä niin vähintään omassa porukassaan.
En missään nimessä halua asettua joukkohyväksyntää etsivien ihmisten yläpuolelle. Jokaisella kun on omat tarpeensa eikä niihin hirveästi voi järkeilyllä vaikuttaa. Ehkä sekin ettei välitä paskaakaan enemmistön mielipiteistä on ihan samanlainen tarve joka vaatii toteuttamistaan. Tarve tulla hyväksytyksi on myös monelle jopa hyödyllinen. Jotkut saavat tukea elämäänsä siitä että yrittävät epätoivoisesti elää juuri sillä tavalla kuin useimmat muut.
Ulkopuolisuudessa on se jännä juttu että silloinkin usein huomaamattaan tulee ympäröineeksi itsensä muilla ulkopuolisilla ihmisillä. Jolloin se ettei tunne mitään tarvetta samaistua muihin johtaa siihen että läheisimmiksi kavereiksi muodostuvat ne jotka tuntevat samoin. Silloin koko elämä on yksi hemmetin pitkä kollektiivinen tupakkatauko jonka aikana katsotaan epäuskoisena ohikulkevia ihmisiä. Olen itse kyllä huomannut sen etten oikeastaan edes tunne kovin hyvin tavallisia suomalaisia. Lähimmäksi heitä pääsen silittelemällä ihmisten koiria kun nämä niitä ulkoiluttavat ja vaihtaessani muutaman sanan uimahallin saunassa löylyä pakonomaisesti heittävän äijänkörilään kanssa.
Ja vaikka tuntisinkin tavallisia ihmisiä niin ne olisivat lähinnä espoolaisia. Koska jotenkin arvelisin että osa täkäläisistä miettii yhtä lailla sitä että onko suomalainen todellisuus jotain aivan muuta kuin se mihin he ovat pikkuporvarillisessa idylissään tottuneet. Katkeruus, huuteleminen tai mikään muukaan erityinen vastakkainasettelu ei näy espoolaisessa arkipäivässä juuri mitenkään. Tai sitten jossain maan alla väestönsuojassa on koko Suomen isoin salainen karaokebaari josta saa kaupungin sponsorirahoilla ympäri vuorokauden eurolla kaljaa jotta hirveimmät juntit eivät pilaisi Espoon keskiluokkaista katukuvaa.
Niin monien suomalaisten tylyt mielipiteet tuntuvat siksi näillä nurkin aika yllättäviltä. Jossain muualla ei edes niin kaukana on varmaankin aivan toisenlainen todellisuus joka jää täkäläisille ihmisille aika vieraaksi. Siellä jossain on todella tärkeää olla ihan samanlainen kuin ne kaikki muut. Vaikka olen kautta vuosien hymyillyt espoolaiselle värittömälle keskiluokkaisuudelle niin kiitän onneani etten ole joutunut asumaan syrjäseutujen pikkukylissä. Masasta kun ei oikein mitenkään saisi lupsakkaa maastopukuista emäntää hirvijahtiin ja syyskylvöön.
Muistelen silti hyvällä eräällä etelänmatkalla tapaamaani nuorta maaseudulta kotoisin ollutta amispoikaa joka valkoviinipullo takataskussa (oikeasti, ei ole kielikuva) kertoili viritettävistä autoista, ryyppäämisestä ja pillurallista. Päädyimme siihen että heillä Pohjanmaalla ihmisillä täytyy olla erilaiset geenit koska edes hänellä kahden täysinäisen viinipullon kumoaminen suht nopeassa tahdissa ei nostattanut edes erityistä hiprakkaa vaan poika kiroili sitä ettei mikään määrä alkoholia nouse hattuun. Hänen kaverinsa oli kuulemma todistetusti juonut kymmeniä olutpulloja juurikaan humaltumatta.
Joten ehkä se kuitenkin on niin että myös minä haen tuttua ja turvallista mutta ainoastaan eri tavalla kuin muut. Itselleni se tuttu ja turvallinen on kodikasta sekopäisyyttä ja friikkiyttä. Luultavasti minunkin pitäisi yrittää olla monipuolisempi ja oikeasti yrittää tutustua valtaväestöön. Se kuitenkin vaatisi sen että toinen osapuoli ei esittäisi kohtuuttomia toivomuksia tai suoranaisia vaatimuksia. Läheiset ihmiseni ovat yrittäneet vuosien varrella saada Masaa hyväksymään edes pientä osaa normaalin elämän realiteeteista mutta aika heikoin tuloksin. Joten joku lähes tuntematon puolituttu siinä tuskin onnistuu yhtään sen paremmin.
Masalla ei ole kuitenkaan erityistä tarvetta tutustua ihmisiin jotka eivät kykene empaattisuuteen ja jotka ovat korostetun työ- ja rahaorientoituneita. En pysty hyväksymään ystävikseni ihmisiä jotka eivät ole suvaitsevasia erilaisuutta kohtaan. Henkisesti liian varhain aikuistuneet ja urautuneet tyypit eivät myöskään herätä minussa mitään lämpimiä fiiliksiä. En pysty tarjoamaan mitään ihmiselle jonka koko elämä pyörii työn, auton, rivitalon ja shoppailun ympärillä. "Kaikki ne painaa tohon suuntaan" niinkuin mummo sanoi.
