Mopsi's

"Siellä missä kaikki ajattelevat samalla tavoin, ei ajatella juuri lainkaan."

Seurasin A-Talkia torstaina ihan kiinnostuksesta aiheeseen sekä siitä syystä, että tunnen erään keskustelijoista.

Keskustelu itsessään oli poukkoilevaa, aiheesta toiseen siirtyilevää. Kustakin aiheesta saatin yksi lause, kun taas siirryttiin jo seuraavaan. Liikaa tavaraa, liian vähän faktoja. Sitten keskustelu jo katkaistiinkin toimittajan toimesta. Valitettava pintaraapaisu. Toivottavasti julkista keskustelua jatketaan ja A-Talk ottaa seuraavissa ohjelmissaan asiaan laajempaa (ja paremmin perehtynyttä) näkökulmaa.

Akateeminen kiroukseni manifestoitui vasta eksyessäni A-Talkin jaksosta käytävään nettikeskusteluun.

Kirjoittelun taso on internetissä pöyristyttävää paskaa. Ei yllätys tietenkään. Yllätyin kuitenkin.

Valitettavan moni taantui vain haukkumaan henkilöt - mikä on ymmärettävää, jos ei pysty henkilön esittämää asiaa kaatamaan järkiargumentoinilla. Valitettavan moni taantui esittämään täysin perustelemattomia ajatuksia ja väitteitä (välillä jopa faktoina). Täyttä paskaa.

Akateeminen kiroukseni onkin se, että olen akateemisesti koulutettu ja vieläpä opettaja. Ongelma on siinä, että keskustelukulttuuri, johon minut on kasvatettu, on argumentointia perustellen. Toisaalta akateemisena (ja vieläpä opettajana, kasvatustieteen asiantuntijana) ristini on se, että minun tulee ymmärtää se, etteivät kaikki ole saaneet samanlaista koulutusta ja keskustelukulttuuria, eivätkä kaikki tule samoista lähtökohdista.

Tämä johtaa siis siihen, että joudun kuuntelemaan paskaa ja perustelematonta sellaista, mutta samalla koulutettuna (ja opettajana) minun tulee ymmärtää, että kaikilla ei ole samoja edellytyksiä argumentoida ja kaikilla on erilainen tausta. En voi siis vain taantua samalle tasolle heittämään paskaa, koska olen "valistuneempi". Ristini on perustella asioita ihmisille, jotka eivät ymmärrä perusteluja tai halua niitä kuulla, vaikka ymmärtäisivätkin. Miten mikään asia voi edetä mihinkään?!

Toki edellistä kommenttia voi hyvällä mielellä pitää elitistisenä ja toisia aliarvioivana. Ehkäpä se sitä onkin.

Vituttaa vain se, ettei voi hyvällä omallatunnolla todeta toiselle, että painu sää kuule paskan argumenttis kanssa mäelle, kun et osaa keskustella rakentavasti. Tai jotain sellaista. Ei, minun tulee ymmärtää ihmisten moninaisuus ja erilaisuus ja diipadaapaa. Ehkä olen myös liian diblomaattinen. Go Aboa, kun käski vuorineuvoksettaren painua vittuun. Myisitkö osan asenteestasi?

Olenkin siis päättänyt, ainakin hetken aikaa, olla ihan puhtaasti elitistinen (ja toki samalla taantua siihen, josta toista "kansanosaa" syytän) ja jättää suoralta kädeltä (aktaamisuuden vastaisesti) huomioimatta ne mielipiteet, joita ei ole perusteltu. Ja samalla tietysti ohittaa suurimman osan ihmisten sanomista, harva kun tokaisujaan perustelee mitenkään. Idiootteja kaikki tyynni.

Olen akateemisesti kirottu, tai sitten vain elitisti, tai molempi. Tällä hetkellä en voisi vähempää välittää.

Ja jotta voisin aloittaa urani myös paskanheittäjänä, minähän akateemisena maksan monen sonnansuoltajan vuokrat veroistani, samoin kuin asehullujen leikkimisen metsässä. Onneksi en sentään enää maksa veroja kirkolle, herran äiti sentään, silloinhan tukisin teitä leipäjonojenkin kautta.

Eikö ole rakentavaa keskustelua, eikö?!

saatanan ihmiset...

Täytyy sanoa, että ranneliike alkaa tympiä pahasti. Keskustelu on mitä ihmeellisintä (lue: jauhataan samoilla teemoilla uskonnosta ja homoudesta, mitään uutta ei saada aikaan) eikä se herätä ajattelua juurikaan. Päinvastoin.

Taidan metsästää itselleni ja ajatuksilleni uuden foorumin jostain muualta.

Mitenköhän tää blogi poistetaan täältä, kaikki tekstit? En halua jättää turhaa virtuaalivanaa itsestäni...

Pohdiskelin tässä taannoin (sitä kuuluisaa ylimääräistä aikaa...) eri huonekalujen merkityksiä ihmisille, niitä moniaisia tarkoituksia, arvostuksia ja rajoituksia, joita kalusteilla on ja joita niille annetaan.

Sänky oli ehkä se keskeisin pohdintani kohde. Miksi sängylle annetaan arvoa turvallisena paikkana? Yhdistetäänkö nukkuminen, sänky ja turvallisuudentunne toisiinsa? Onko uni turvallista? (mielestäni ihminen on päinvastoin haavoittuivimmillaan nukkuessaan). Miksi peiton alle voi mennä piiloon ja "maailman pahuus" ikään kuin katoaa?

Samoin hauskoja ovat eri kalusteiden käyttöä rajoittavat arvostukset. Sohvalla ei saisi syödä, pöydällä harrastaa seksiä tms. Ei saa sekoittaa toimintoja keskenään. Ehkäpä se liittyy iäiseen ihmistarpeeseen saada järjestystä (ja välttää kaaosta). Ja järjestys on juurikin irrationaalisten rajojen vetämistä. On kuitenkin hauskaa tutkia ja tiedostaa noita rajoja, saati tarkkailla, miten ihmiset elävät niiden sisässä huomaamattaan.

Sänkyyn vielä palatakseni, tai tarkemminkin seksiin ja sänkyyn. Miksi sänky nähdään vieläkin "luonnollisimpana" paikkana harrastaa seksiä ja kaikki muut ympäristöt enemmän tai vähemmän "villeinä" tai "kokeilunhaluisina"? Äärimmäisen kiinnostavaa. Yhdistetäänkö sänky jotenkin pesään, tai ehkä pesän intiimeimmäksi paikaksi? Mikähän tekee sängystä seksin harrastamisen paikkana ensisijaisen?

Laitan ruokaa ja leivon. Ainoa mitä en ole tehnyt, on leivän leipominen. Kokeilin joskus aikaa sitten, eivätkä onnistuneet. Luovutin ja tyydyin muuhun ruoanlaittoon.

Nyt olen kokeillut leivän leivontaa. Ensimmäiset sämpylät onnistuivat suht hyvin, olivat syötäviä, paahdettuna jopa hyviä.

Mutta nyt tein leseleipää: Vehnä- ja ruisleseitä, auringonkukan- ja sesaminsiemeniä. Kuitua siis riittää! Näistä tuli jopa salonkikelpoiset. Ja nämä maistuvat hyviltä, kiitos hunajan ja riittävän suolamäärän. Oon sitten hyvä :P

...taidan sittenkin keskittyä valtio-oppiin...

Ajattelin, että luen sosiologian sijaan (tai voihan sosiologiaakin tenttiä, nyt kun on pieni pohja avattuna sosiologiselle ajattelulle) valtio-oppia.

Valtio-opin lukemista ajattelin kyllä jo ennen sosiologiaa, mutta se jäi, kun poikaystävä tyrmäsi ajatuksen. Kyllä, olin hieman heikossa hapessa silloin, mitä tulee omaan päätöskykyyn (joku Iso A voisi olla sitä mieltä, että olen vähän liian altis muiden mielipiteille yleensäkin), joten jätin ajatuksen.

Nyt, sosiologiaan hitusen perehtyneenä, totean sen olevan kiinnostavaa, mutta samalla totean valtio-opin tarjoavan konkreettisempaa osaamista siihen nähden, millaista työtä haluan tehdä: johtaa ihmisiä. Palaan siis alkuperäiseen suunnitelmaani lukea valtsikkaa.

Luen perusopinnot tänä vuonna, vaikka väkisin vääntäen, ja sitten haen tutkinto-opiskelijaksi ensi pääsykokeissa. Tämän vuoden kokeet vaikuttivat suht helpoilta ja olen sen verran yossa istunut, että tiedän lukutottumukseni ja kykyni oppia; pystyn mitoittamaan tarvittavan ajan lukemiseen. Ja mikäs siinä lukiessa pääsykokeeseen, jos on perusopintoja aiheesta taustalla. On edes tietyt käsitteet ja ajattelutavat tuttuja.

Sen lisäksi tänä vuonna on luvussa naisutukimuksen perusopinnot ja loput erityispedagogiikasta. Tehtävää riittää, täytyy vain painaa määrätietoisesti läpi. Pää tuntuisi ainakin kestävän, jos vaan oikeasti lukee ajoissa, eikä jätä liikaa liian myöhään.

_______________________________________________________

Tänään pitäisi kysyä vanhemmilta, jahka he sponsoroisivat pianotunteja. Se on minulle sitä mentaalista rauhoittumista, jota joogaa(kin) opettava äitini minulle toivoo (tosin joogan muodossa). Toisaalta se on harrastus, joka rytmittää elämää ja opiskeluja.

Mahdollisesti suurimman motivaationi koskaan olen löytänyt pianonsoitosta. Se on sen verran palkitsevaa, että olen valmis tekemään sen eteen töitä.

Ja, kuten tuo poikaystäväni - mielipidevaikuttaja, joka vie minulta kyvyn omaan ajatteluun ja mielipiteisiin (;P) - totesi taas taannoin, on minulla ehkä liikaa aikaa käsissäni. Siitä syntyy pohtivalle ihmiselle liikaa mentaaliongelmia, kun asioita voi pyöritellä kuin paraskin boheemisti, jolla on aikaa ja epäsäännölliset elämäntavat.

Ja tarvitsisin uuden tulostimenkin...ehkä vasta joululahjaksi? Ei viitsi kinua isukilta liikaa, kun se on jo jonkin verran antanut rahaa vuosien saatossa. Tosin siinä muodossa, että olen viimeiset, ööh, 2 vuotta ajanut sen autolla :D

Jäi kertaamiseen liian vähän aikaa. Vähintään yksi yö olisi pitänyt saada nukkua kertaamisen ja tentin välissä. On tässä kanssa oppimisen asiantuntija :/

Vastasin kysymyksiin mcdonaldisaatiosta, tönniesin gemeinschatista ja geselschaftista, symbolisesta interaktiosta, Baumanin uusheimoista sekä kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen analyysin eroista.

Toi viiminen ei edes ollut siitä kirjasta, jonka luin, mutta en nyt juuri muistanut Foucoultin valta-käsityksiäkään...tosta aiheesta sentään tiedän, ku oon gradut sun muut tutkimukset tehnyt :)

Seuraavaksi olisi naistutkimusta...

_______________________________________________________

Mä juoruun, mutta noksu hommasi koiran. Aivan ihanan sellaisen. En ole vielä nähnyt. Autoni lainasin, ku se haki sen pääkaupunkiseudulta. Bf:nkin koira tulee huomenna takaisin. On kaksi ihanaa pikkukoiraa tässä, joille voin kummeilla :) Ei tarvii omaa hankkia "riesaksi" :P

Toisinaan törmää määrittelyihin, joiden ymmärrettävyys vaatii työtä. Tällä kertaa institutionalisoitumisesta sanotaan näin:

"Institutionalisoitumista tapahtuu aina kun on olemassa joidenkin toimijatyyppien välillä totunnaistuneiden toimintojen molemminpuolisia jaettuja tyypittelyjä."

Ymmärrän tuon (säälittävää kyllä) jollakin tasolla. Ei tuota oikeastaan voi selvemmin sanoa, jos sen haluaa tiiviisti esittää. Käyttäisin ehkä sanaa molemminpuolisesti, saattaisi selkeyttää vähän. Olettaen, että olen ymmärtänyt asian oikein :D

Pitäisi lukea tenttiin (ja metsästää jostain tieto, missä se ylipäätänsä järjestetään).

Äitimuori onneksi järjesti ohjelmaa lähettämällä cv:nsa (oiko)luettavaksi. Tavallaan karmaisevaa (voimakas sana, joo), miten niinkin fiksulla ja oman uransa luoneella - opettajan pätevyydenkin omaavalla - ihmisellä voi olla ongelmia oikeinkirjoituksessa. Tai sitten olen vain yliherkkä virheille ja epäloogisuuksille. Äitimuori ei ole koskaan ollut turhan tarkka tekstin kanssa, kunhan viesti menee perille. Nyt kuitenkin työpaikan vaihto edessä ja ajatteli, että parempi antaa niuhottavan iltatähtensä luettavaksi :D

Ja pahin virhe olikin sitten heti etusivulla, lasten syntymävuodet. Ne heittivät sisarieni kohdalla 20 (!) vuodella, minun kohdallani kolmella vuodella. Äiti äiti...nyt yli 30 vee sisareni olisi osapuilleen t'
eini-ikäinen...

No, korjailinpa nyt kuitenkin sitäkin paperia :) Ja oli aihettakin...

edit: katos, eka tenttikerta oliskin ollut jo tänään :D oon sitten taitava...

Olemme bf:n kanssa molemmat vähän äkkivääriä ja diivailijoita. Hernettä uppoaa nenään välillä käsittämättömänkin helposti. Käymistuotteita nauttineina herne imaistuu sangen nopeastikin, yleensä jostakin (toiselle) täysin käsittämättömästä syystä.

Olemme nyt viimeisissä kaksissa illanistujaisissa onnistuneet saamaan aikaan draamaa. Ensin ystävän tupareissa, huutoa ja kiukuttelua, joka jatkui kotimatkan ja kotonakin.

Toisen kerran eilen lauantaina minun synttäreideni jälkeen (jotka vietettiin kotona ja menivat oikein mainiosti) baarissa , kun bf vahingossa kaatoi juomaansa päähäni (tarkoitti vain leikkiä) ja mopsi siitä sitten kiivastui, kun ei selitystä (känniselle) teolle saanut. Siitä sitten vaan tappelua aikaan (tai paremminkin hiljaisuutta).

Ystäväni totesi lakonisesti raukeassa humalatilassa, että taidattekin olla niitä pareja, jotka tappelevat aina humalassa. Ehkäpä näin :)

Onneksi kyseessä on yleensä pienet väärinymmärrykset, jotka on helppo nauraa aamulla teekupin ääressä :D. Ei suhteeseen säröä ole vielä tullut näistä pienistä julkisista mielipiteenilmaisuista. Paremminkin päinvastoin, ne lujittavat meitä parina, kun opimme toisistamme uusia asioita. Molemmat vasta opettelevat tätä parisuhde-elämää ja jo aluksi periaatteeksemme otettu kaikesta täytyy puhua -periaate toimii ja tilanteet on helppo purkaa.

Mutta, toisinaan skumpassa kaksi diivaa tulevat varmasti saamaan aikaan näyttävää gay-ilmaisua, enemmän tai vähemmän julkisesti :D