Olemme bf:n kanssa molemmat vähän äkkivääriä ja diivailijoita. Hernettä uppoaa nenään välillä käsittämättömänkin helposti. Käymistuotteita nauttineina herne imaistuu sangen nopeastikin, yleensä jostakin (toiselle) täysin käsittämättömästä syystä.
Olemme nyt viimeisissä kaksissa illanistujaisissa onnistuneet saamaan aikaan draamaa. Ensin ystävän tupareissa, huutoa ja kiukuttelua, joka jatkui kotimatkan ja kotonakin.
Toisen kerran eilen lauantaina minun synttäreideni jälkeen (jotka vietettiin kotona ja menivat oikein mainiosti) baarissa , kun bf vahingossa kaatoi juomaansa päähäni (tarkoitti vain leikkiä) ja mopsi siitä sitten kiivastui, kun ei selitystä (känniselle) teolle saanut. Siitä sitten vaan tappelua aikaan (tai paremminkin hiljaisuutta).
Ystäväni totesi lakonisesti raukeassa humalatilassa, että taidattekin olla niitä pareja, jotka tappelevat aina humalassa. Ehkäpä näin :)
Onneksi kyseessä on yleensä pienet väärinymmärrykset, jotka on helppo nauraa aamulla teekupin ääressä :D. Ei suhteeseen säröä ole vielä tullut näistä pienistä julkisista mielipiteenilmaisuista. Paremminkin päinvastoin, ne lujittavat meitä parina, kun opimme toisistamme uusia asioita. Molemmat vasta opettelevat tätä parisuhde-elämää ja jo aluksi periaatteeksemme otettu kaikesta täytyy puhua -periaate toimii ja tilanteet on helppo purkaa.
Mutta, toisinaan skumpassa kaksi diivaa tulevat varmasti saamaan aikaan näyttävää gay-ilmaisua, enemmän tai vähemmän julkisesti :D