Mopsi's

Lähden ensi viikoksi Parkanoon. Jos näet Jorma Uotila -kopion siellä, se lienen minä :)

____

Päässäni on tällä hetkellä neljä erilaista käsityötä. Kaksi erilaista pöytää, kierrätyspaperille paperipussiteline sekä lehtiteline. Sen lisäksi olisi äiteelle maustehylly pohdinnassa sekä vanhat tuolit, joita kynin Isin vertaalla.

Haluaisin opetella ompelemaankin. Ja neulomaan. Ei ole aikaa sinällään, eikä edes ompelukonetta, mutta äiti on taitava ompelemaan ja isi osaa tehdä vaikka mitä, oli kyseessä sitten puu, metalli tai mikä tahansa muu materiaali. Opettajia siis on.

Arvostan käsityötaitoja. Isi vähän oli sitä mieltä, että vanhojen puutuolien kyniminen on tyhmää ja turhaa, mutta on tyytyväinen, että vihdoin, 20 vuoden jälkeen, alan kiinnostua käsillä tekemisestä. Ja totesin tuolien osalta, että siinä on ideana se, että opettelen tekemään ja osaan sitten arvostaa suvussa kulkeneita tuoleja, jotka olen omin pikku kätöisin - manikyyriä uhmaten - kunnostanut.

Muiden projektien ohella haluaisin tehdä jotakin pientä, esimerkiksi rasia, johon voisin veistellä erilaisia liitoksia. Siis vanhoja lohenpyrstöjä sun muita.

Toki on nykyään vehkeitä, jotka tekevät nuo automaattisesti, mutta olisi hienoa tehdä vanhalla vaivalloisella tavalla. Veistellä terassilla lonkeron kanssa ja katsella auringonlaskua. Ja väistellä hyttysiä ja paikkailla sormia puukon jäljiltä ja kirota niin maar perkeleesti ku liitokset eivät sovi.

Mutta unohdetaan em. näistä haavekuvaelmista, jooko? :)

Historia tuntee valtavan määrän ihmisiä heidän saavutustensa kautta. Elämän menestystä mitataan sen mukaan mitä on saavuttanut. Jokainen meistä pyrkii saavuttamaan jotakin elämässään, oli se sitten ura tai perhe tai pitkä ikä tai Nobelin-palkinto.

Saavutukset määrittävät ihmisiä ja ihmiskuntaa.

Suurimmat saavutukset, tai sellaisina pidettävät, koskettavat monien ihmisten elämää, mahdollisesti vieläpä hyvin pitkän aikaa.

Höyrykone, dna, suhteellisuusteoria, maailman rikkainpana oleminen. Runous, taide, kirjallisuus, filosofia. Aineellisia ja aineettomampia saavutuksia.

Elämää suuremmat saavutukset ovat harvoille, sankarihahmoille.

Mutta.

Mielestäni liian vähän annetaan arvoa sille, että kaksi ihmistä tapaavat toisensa, muodostavat välilleen suhteen, parisuhteenkin, ja käyttävtä vuosia ellei loppuelämäänsä toisen tuntemaan opetteluun.

Onkohan suurempaa lahjaa, jos sellaiseksi tätä voisi kutsua, että joku pyrkii elämänsä opettelemaan sinua, mitä ajattelet ja miksi, miten toimit ja miten hän voisi omalla toiminnallaan, sanoillaan, vaikuttaa sinuun ja tehdä sinulle hyvää. Ja päinvastoin tietysti.

Arkinen saavutus, elää elämänsä toisen ihmisen kanssa ja omistaa elämästään valtava osa toiselle ihmiselle.

Olen stressaantunut koko ajan lomasta huolimatta. Eilen oltiin mussukan kanssa anoppilassa ja muutenki viettämässä päivää maalaisessa Uudessakaupungissa. Oli stressivapaa päivä.

Nyt mietinkin kuinka paljon jatkuvasta varpaillaanolosta ja ärsyyntyneestä olosta johtuu siitä, että pienessä asunnossa on pidettävä kuumalla ikkunat auki ja liikenteen melu on suhteellisen häiritsevää taustamelua. Jatkuvaa sellaista vieläpä.

Olen melulle herkkä ja se saa aivot sulamaan kyllä. Ehkäpä voisin tosiaan kadota maalle viikoksi pariksi lepuuttamaan hermojani.

____

Kaikki menee muutenkin pieleen. Tietokone hajosi, jee jee. Sähköposti vittuilee juuri tänään kun sieltä pitäisi saada tietoa ulos, ja parasta, se tarvitsemani viesti näyttää kadonneen johonkin. Täytyy siis soitella perään.

Nyt työskentelen äitini ikivanhalla kannettavalla, joka win xpn kanssa valitettavasti kyllä toimii jouhevammin kuin hajonnut kannettavani, joka oli monin verroin tehokkaampi, mutta vistalla varustettu.

Vista on paska, piste. Nyt säästä macia varten. Kallis, joo, yhteensopivuusongelmia, joo, mutta niin kiva, pieni, nätti ja toimiva. Sellainen sitten joskus.

____

Palkanlaskenta, tai no rehtori, oli sitten unohtanut laittaa palkkani maksuun. Se tulee myöhässä. Iso palkka onkin ja olin sen varaan laskenut jo viime viikolla. Nyt se tulee vasta perjantaina.

Meni ensimmäistä kertaa tänä keväänä tili miinukselle, kun olin vuokrat sun muut maksanut. Vitutti.

Palkanlaskija opiskelijoiden äitinä sen sijaan yllätti. Hän oli kovasti huolissaan ja tunsi rahattomuustilanteen hyvin. Sanoi, että jos en pysty lainaamaan tuttavilta, hänkin voisi auttaa.

Kyynikkona olen sitä mieltä, että epäpätevä ihminen, joka lähtee lähes tarjoamaan lainaa tuntemattomille ja on kuitenkin palkanlaskijan asemassa. Ihmisenä olen aika tyytyväinen, että tällaista solidaarisuutta löytyy ja täysin odottamattomista paikoista.

Vastasin ystävällisesti, että opiskelijataitojani otan tässä käyttöön ja venytän viimeistä euroa vähän pidempään :)

____

On ärsyttävää, että aivot käyvät ylikierroksilla, eivätkä pääse lepäämään. Olen äärimmäisen ärtyisällä tuulella, koko ajan ja jatkuvasti. Ehkä viikonloppuna Uuteenkaupunkiin. Olisi 12 kpl vanhoja eriparia olevia puutuoleja, jotka pitäisi hio ja liimata kasaan. Ajattelin hioa ne valmiiksi jos ja kun joskus sitten haluan ne käyttöön, on ne nopea vain pintakäsitellä haluamallaan tavalla.

Ehkä mustiksi kaikki, kiiltävän mustiksi ja seeprakuvioinen istuinosa. Olisi makea pari suuren valkoisen ruokapöytäni kanssa :9

Nykyisen kirpparipöytänikin ajattelin vetäistä liuottimella ja karhunkielellä, pakkeloida vähän naarmuja umpeen ja vetäistä telalla kiiltävän valkoista maalia päälle. Tällä kertaa ehkä pohjamaalin kera.

Ja kyllä, uusi pieni pöytäni toimii sopivasti. Pyörät rullaavat kevyen kevyesti (=sormella vetäen saa pöydän ja tietokoneen sohvan edustalta sänkyyn), toimii alustana viinilasille ja tarvittaessa jalkarahina.

Moon niin hyvä. Pieni itsekehu ja omanpäänkasvatus tekee hyvää välillä.

Seuraavaksi teen telineen paperikassille, johon saan sitten heitellä kierrätyspaperini. Muotoilu muhii vielä, mutta ajattelin ko. laitoksen päällystää sanomalehdillä ja lakalla, to fit the style to purpose so to speak.

Olen väärällä alalla, sanoisin.

____

Lotossa olisi rahaa jaossa. Mitä tekisikään 7 miljoonalla?

Itse varmaan ostaisin asunnon, alkaisin soittaa pianoa urakalla sekä maalata ja piirtää (kaikki tämä toki yksityisen opettajan avulla, ehkä kotiopetuksessa). Palkkaisin trainerin itselleni kirittämään kuntoilussa ja tekisin muutaman kuukauden kielikylpymatkoja Saksaan, Ranskaan ja Englantiin, ehkä jopa Venäjälle.

Vapaaherralaisuutta, itsensä vapaata kehittämistä, älyllisiä haasteita ilman tarvetta maksimoida aikansa elannon hankkimiseen. Miettikää ihmiset kuinka arvokasta vapaa-aika onkaan...

____

Miten aivot taas saikaan käännettyä off-asentoon?

Aina kun tulee kupruja elämässä vastaan, normaalin ihmisen tavoin pohdin, että mikäs tässä nyt meni pieleen ja mitäs seuraavaksi tehdään, ettei enää käy näin.

Opena meikäläinen on koulutettu ajattelamaan, analysoimaan ja erittelemään omaa toimintaa ja ajatteluaan aina ja jatkuvasti. Itsereflektiota siis.

No, sitä siis teen, kuten kaikki me teemme, enemmän tai vähemmän.

Olin mussukan kanssa sukubileissä. Ensimmäinen kerta kun Minä vien ketään sukujuhliin. Serkut ovat laahanneet omiaan jo pidemmän aikaa, osa useammin vaihtuvin mallein, osa vähän vähemmän. Lepakkosisko eksänsä kanssa oli pitkään kuvioissa.

Minä en ole koskaan ketään esitellyt. Enkä esitellyt nytkään.

Moka.

No kun, menimme myöhässä, kiitos serkun (=useammin uutta mallia esittelevä tyyppi) ja hänen uuden naisensa, jotka myöhästyttivät lähtöä. Saavuimme keskelle ruokailua. Huolimatta siitä, että tarkoituksenani ja kasvatukseeni kuuluvana oli esitellä mussukka muille, jäi se siinä sitten lähes tekemättä. Homma olisi varmaan onnistunut, jos olisimme saapuneet ajoissa siihen "tavataan kaikki vieraat"-vaiheeseen, jossa olisi ollut luonnollista esitellä toinen. No, toki olisin voinut esitellä juhlien mittaan, mutta se sitten jäi. My bad.

Tähän kun lisää sen, että kauheessa stressissä meni aamulla joka vitun pikku asia päin helvettiä ja tietysti täysin aikuismaisen little-queer-queen-bitchinä purin turhautumiseni mussukkaan, oli poikkis enemmän kuin oikeutetusti vittuuntunut.

Prologi oli tässä. Parisuhdeopettelua, eka käynti suvun piirissä jne. Asiaan tämä liittyy niin, että kun alan pohtia tätäkin asiaa, niin jossain vaiheessa totesin, että pohdin asiaa koko ajan omalta kannaltani, minä-muodossa.

Mitä minä tein, mitä voisin tehdä toisin, miltä minusta tuntui jne. Toki asia täytyykin omakohtaisesti pohtia, mutta olen niiiin kauan elänyt itsekseni ja hyvin yksinäisesti, että en kai osaa ihan täysin ottaa toista huomioon.

Ja sosiaalinen kanssakäymiseni ei ole kauhean sujuvaa, kuten olen todennut tässä vuosien varrella.

Lienee jopa hieman itsekästä ajatella asioita aina itsensä kannalta. Tai näin ainakin Minä asian koen :D

_____

Minä-muoto on jotenkin vallitseva. Olen itsekäs ihminen, ja suora, siten, että usein loukkaan ihmisiä. Monesti tarkoitukseni ymmärretään vain väärin, minua tulkitaan liian vakavasti. Harmittaa välillä, kun tarkoitukseni on olla kiva ja se tulkitaan vittuiluksi. Omasta ulosannista, niin siitä verbaalisesta ku vähemmänki verbaalisesta, se tietysti riippuu.

En sitten tiedä, kuinka paljon pitäisi opetella olemaan jotain muuta kuin on?

Ihmisen elämä lienee jatkuvaa muutostilaa ilman vakaata aikaa missään välissä? Joku prosessi jollain elämänalueella on aina käynnissä. Yksi asia vaikuttaa vääjäämättä aina toiseen, varsinkin kun näille asioille yhteinen tekijä on se ihminen siinä välissä.

Dominovaikutus. No vähän negatiivinen vertaus kuvaamaan vain ei hyvää tai huonoa vaan pelkästään muutosta.

Pohdin tässä taannoin, että muutosaallokosta huolimatta ihmiset lienevät pyrkivän eteenpäin kiintopisteiden avulla. Näillä voidaan ymmärtää niin elämässä (näennäisesti?) kiinteiden asioiden paikalla pysyminen (hah) ja sitä kautta turvallisuuden tuominen kuin myös sellaiset asiat, joita kohti yksilö pyrkii, se tarkoitus miksi mennään eestaasylösalas elämässä. Tavoite, missio, visio, millä termillä sitä haluaakin ajatella.

Jokaisen oma missio visioineen, sitäkö tarvitaan, jotta pystyy toimimaan ja elämään?

Kuinka tietoisesti meidän tarvitsee pyrkiä johonkin päämäärään, jotta elämä olisi mielekästä? Voiko elää edes ilman, että on jokin enemmän tai vähemmän tiedostettu saati tietoisesti takaa-ajettu tavoite elämässä?

Voiko ihminen vain ajelehtia, todella ajelehtia, ilman mitään tarkoitusta? Onko tarkoitus silloin vähintään tavoitteen saaminen tavoitteettomaa tilaan?

Nykymuotoinen yhteiskuntamme on suunnitteleva, tavoitteita asettava ja niihin määrätietoisesti pyrkivät. Ihminen lienee eläin, joka tarvitsee kaikilla tietoisuuden ja toiminnan tasoillaan tavoitteen, jotta toiminta edes alkaisi saati etenisi tai päättyisi? Vai onko?

Tarkoitus. Onko tarkoituksetonta toimintaa vai onko tarkoituksettomuus itsessään se tarkoitus?

En nyt ihan sitä alkuperäistä ajatusta tänne saa, mutta toisaalta, kyseessä oli väsyneenä pimeässä peiton alla saatu ajatus, sellainen, joka ei koskaan päättynyt mihinkään, koska nukahdin ennen. Kiintopiste oli ainoa käsite, jonka ajatuskulusta tallensin mieleeni.

Tarvitseeko ihminen aina kiintopisteen? Voiko ilman sellaista, sen molemmissa merkityksissä, toimia lainkaan? Onko todella vapaata olemista ja tekemistä olemassakaan?

Jaahas, sitten pitäisi kesäksi totutella lisääntyneeseen vapaa-aikaan (=aikaa tuhlata rahaa) ja vähentuneisiin tuloihin (työkkärirahoilla mennään). Huonon huono yhtälö!

Pari päivää olen lomalla ollut ja kauhee tohina ollut päällä vaan. Siivoilua, kun mussukka on siirtynyt asuntoaan jo laittamaan, ja tavaroiden järjestelyä. Askartelua ja nikkarointia sun muuta. Yritin lukea kirjaa. Sivu meni, sitten alko aivot taas raksuttaa ja lähdin Bauhausiin. Nyt on kirjahyllyssä sitten ovet...

____

Ensi viikolla serkulla on pääsykokeet Turussa. Lupasin opastaa, ettei maalaisen tarvitse stressata sekavan kampusalueen kanssa oikeaa salia etsien. Muuta ohjelmaa ei sitten olekaan. Äärimmäisen outoa.

____

Viisut ja kalsarikännit katkesivat, kun naisbosse soitti seuraksi alakerran baariin. Pikalähdöllä sinne. Menin joskus kahden ja kolmen välillä maaten, mutta kas, klo 7.50 heräsin.

Piintynyt tämä kunnon elämä aika syvälle rytmiin. En valita, tykkään herätä aikaisin. Tavoite olisi herätä joka aamu klo 8.00 viimeistään.

Anttas katto.

____

Opettelin Prinsessa Ruususen häämarssin pianolla. Hieno teos.

____

Ostin lankaakin ja puikot. Josko nyt sitten kuitenkin opettelisin neulomaan. Ajattelin mennä kaverin mökille viikoksi (jos huolitaan). Siinä voisi sitten lukea ja neuloa ja semmosta kaverin kanssa. Voisi rouva samalla vähän neuvoo neulomisessa.

Neulonnan kesäleiri.

____

Täytän 27 tänä vuonna. Kriisikö? En tiedä. Huomasin tuossa feissiä seilaillessani, että silmiin ei enää ekaksi pistä ihmisten ikä. Siis mitä tulee komeisiin miehiin, jotka eteen tulevat.

Nuorempana sitä tuntuu painottavan ikää, mutta pari vuotta kun etenee, niin eipä tuolla ole paljoa merkitystä loppuviimeksi. Toisaalta, näytän välillä itse 20-veeltä...

____

Kokeilen tässä viljatonta ruokavaliota. Semmosta, että viljat ja peruna ja semmoset pois. Paljon parempi olo. Ei turvota yhtään. Kasviksia ja hedelmiä, juustoja ja lihaa syön enemmän. Munakkaita vuohenjuustotäytteellä.

Omom. Jukurttiakin, varsinkin turkkilaista. Ihanan paksua ja pehmeää.

Samaan aikaan tässä on paino pudonnut pari kiloa ja kotilihastreeniä olen vähän ruuvannut tehokkaammaksi (ja säännöllisemmäksi).

Katselin tuossa eilen itseäni peilistä, jalassa semmoset ahtaammat farkut, ja totesin, että mulla on ihan ok kroppa, kiva jopa :)

Paranee vanhetessaan vai miten se nyt oli?

"Mielipiteille pitää olla jotain perusteita."

"Ei pidä! Niitä pitää vain puolustaa!"

Ihmisten puolue on mainiota satiiria.

Noniin, siinä se sitten on. Päin helvettiähän se on tehty, mutta oppimiskappale.

Pintakäsittelyn kaikki miljoonat kolhut eivät näy kuvassa :)

Mikä kittaus ja pohjamaali?!

Onpahan nyt kuitenkin ensimmäinen itseni valmistama kaluste. Tukeva ja painava se on, umpipuuta tietysti. Pyörät alla ja saa kannettavaa liikutella sängyn ja sohvan väliä, siirretyä pois siivouksen tieltä jne.

Olen vähän ylpeä, vaikkei tuotos ihan omaa laatutasoani vastaakaan...

Mökkeilein isäni luona. Ovat itse menneet, no, varsinaiselle mökille. Kyllä köyhälle kaupunkilaiselle mökistä menee viileä tiilitalo saunalla varustettuna.

Aloittelin tuolla kantapäänkauttaoppijan puutyöprojektia. Tekaisen itselleni pienen ja yksinkertaisen (no niin, no...) sohvapöydän.

Ongelmia on ollut ja paljon. Ensinnäkin tyhmänä tietämättömänä valitsin kuusiliimalevyn. Se kuulemma valuttaa pihkaa vielä 50 vuodenkin päästä. Enkä hätäisenä tietysti ehdi odotella sen kuivumistakaan, joten salmiakiksi saattaa pöytä muuttua vielä puun kuivuessa.

Poratappien paikat menivät ihan nätisti kohdalleen, mutta sen verran paksua levyä (28 mm) on, että tapitkin ovat isoja. No isolla terällä lohkesi pieniä paloja irti. Liimaa väliin.

Ensimmäinen liitos olikin sitten päin persettä. Toki tukeva ja millilleen jopa suorassa, mutta tapit olivat hiukan nihkeitä sopimaan 10 mm reikiin. Outoa sillä tapit olivat kyllä kanssa 10 mm ja saman kokoinen reikä niille käsittääkseni pitäisi tehdäkin.

Hoidin nihkeän liitoksen lekalla. Ei ehkä ensimmäinen kalusterakentamisen työkalu, mutta perkele kyllä upposi, kun 15 minuuttia paukuttelin menemään.

Haluaako joku tulla kokeilemaan, saako liitosta irti :P

...ei tyylikkäästi ja ammattitaitoisesti tehty, mutta ehkä luovuutta osoittaen.

Pintakäsittelykin varmaan olisi voinut tehdä oksalakasta ja pohjamaalista lähtien. Toki nerona perehdyn asiaan vasta maalattuani ekan kerroksen. Katsotaan mitä tulee, kun annan kuivua, hion ja maalaan vielä kerran pari uudestaan.

Liekö koskaan kiiltävän valkoinen ilman pohjamaalia...

Mutta pöytä onkin yksinkertaisuudessaan hyvä oppikohde: poratappiliitkosen tekeminen, mittaaminen, hionta ja höyläys, pintakäsittelyä, koneiden käyttöä jne.

Ymmärrän isääni ja sitä, miksi hän viihtyy verstaassaan. Onhan tekeminen terapeuttista ja siitä syntyy jotakin konkreettista - ainakin jos osaa tehdä :D

Neulominen kun ei oikein sitten lähtenyt käyntiin, niin ehkä sitten puutyöt. Niihin on ainakin isä opettajana (20 vuotta jo odottanutkin, milloin kiinnostun - tähän mennessä aina kun olisi pitänyt mennä katsomaan miten ne ketjut öljytään, olen seissyt vieressä unelmoiden kukkapuska kädessä...noin kuvainnollisesti).

Ehkä pöytäsestä eksyy kuva tännekin, jahka se valmistuu :)

Hermostumisen jälkeen olen ottanut ärsyttävän rauhallisen ja pitkäpinnaisen asennoitumisen. Sellaisen kärsivällisyyden perikuvan. Toimii kasvatuksessa paremmin, kun oppilas ei voi ohittaa opettajan sanomista sen takia, että opettaja huutaisi.

"mitä ooksää vielä ensviikonki?!". Näitä kuulee, mutta tähän ehkä syynä mun matematiikan orjaleirini. Pari viikkoa enää koulua ja mä meinaan pitää vielä kertauskokeenkin kutosen asioista. Periaatteeni muutenkin on tekemisen suhteen se, että annan kasan hommia ja niitä voi tehdä koulussa, mutta ne on tiettyyn päivään mennessä tehtävä. Vähän Freinet-koulutyyliin, jossa annetaan viikoksi tehtäviä ja lapset saavat itse ajankäyttöään kontrolloida. Mulla lähinnä ajatuksena, että voit vaikka seisoa päälläsi jos ei huvita, mutta et häiritse muita ja nää tehtävät on oltava tehtynä päivänä X.

Toimii oikeestaan ihan kivasta, sillä antaa oppilaille semmosen tietyn vapauden tehdä sitä, mikä kiinnostaa, mutta kuitenkin niin, että ope vähän antaa rajaa, että mitä tekee milloinkin.

No, tänään oli niin levotonta, että mentiin pihalle istuskelemaan ja tekemään. Vilkkaimmat ottivat pallon mukaan ja purkivat energiaansa siihen. Mikäs siinä sitten...

_____

Tänään filhamonisten konserttiin kuuntelemaan Sostakovitsia ja Ravelin Boleroa. Homona otan tietysti äiteeni mukaan. Mukavat paikat melkein takarivistä.

Kuuma vaan on, joten vaatetus on vaikeeta...

____

Uudet lasit! Näytän hotilta kirjanpitäjältä ja aurinkolaseissa '70-luvun homolta pilotilta :)

Hianot, me likes. Tyylikkäät, yksinkertaiset ja näyttävät. guut.

____

Käsittämättömyyksiä:

Vein kouluun pari liimalevyä, joita olen työstellyt aina välituntisin (teen itselleni pienen olkkarin pöydän). No, laitoin oppilaani hommiin ja otin liimalevyni siihen mittailtavaksi. Yksi vilpertti tulee vähän ajan päästä, kävelee taltta kädessä ohi ja iskee levyihin pari reikää ohimenne, mitään sen suuremmin ajattelematta.

Millisekunti meni, ennen kuin edes tajusin, mitä tyyppi teki, sillä itselleni ei tulisi mieleenkään hakata taltalla mitä eteen sattuu. Sitten tyrmistyneenä huuhdahdin, että mitä ihmettä sä touhuat, nää on opettajan omat! "Et kai koulunkaan omaisuutta vaan kävele tuhoamassa! Aivot käyttöön sieltä takataskusta, hyvä ihme sentään!".

Jotenkin menin ihan sekaisin, kun en vaan voinut käsittää, kuin tyhmä teko oli. Tulee, iskee vaan muuten vaan ja jatkaa matkaansa. Sama ku olis kävelly opepöydän ohi ja heittäny mun puhelimen maahan ja jatkanu matkaansa.

Onneksi oli koko porukka vähän nolona sitten ja kaveri kans. Ois pitäny vielä pyytää tuomaan uusi levy mulle, mutten tajunnut. Ja toisaalta, tykkään näistä persoonallisista tavaroistani, joihin jokaiseen liittyy jokin muisto. Olkoon tässä nyt Vilpertistä sitten muisto, taltanlovet...jotka kyllä ehkä peittyvät, jahka pintakäsittely alkaa.

Semmosta se sitten on lasten kanssa, ajattelemattomuuden kestämistä...