• mopsi22

Käsitöitä, siis puu-

Lähden ensi viikoksi Parkanoon. Jos näet Jorma Uotila -kopion siellä, se lienen minä :)

____

Päässäni on tällä hetkellä neljä erilaista käsityötä. Kaksi erilaista pöytää, kierrätyspaperille paperipussiteline sekä lehtiteline. Sen lisäksi olisi äiteelle maustehylly pohdinnassa sekä vanhat tuolit, joita kynin Isin vertaalla.

Haluaisin opetella ompelemaankin. Ja neulomaan. Ei ole aikaa sinällään, eikä edes ompelukonetta, mutta äiti on taitava ompelemaan ja isi osaa tehdä vaikka mitä, oli kyseessä sitten puu, metalli tai mikä tahansa muu materiaali. Opettajia siis on.

Arvostan käsityötaitoja. Isi vähän oli sitä mieltä, että vanhojen puutuolien kyniminen on tyhmää ja turhaa, mutta on tyytyväinen, että vihdoin, 20 vuoden jälkeen, alan kiinnostua käsillä tekemisestä. Ja totesin tuolien osalta, että siinä on ideana se, että opettelen tekemään ja osaan sitten arvostaa suvussa kulkeneita tuoleja, jotka olen omin pikku kätöisin - manikyyriä uhmaten - kunnostanut.

Muiden projektien ohella haluaisin tehdä jotakin pientä, esimerkiksi rasia, johon voisin veistellä erilaisia liitoksia. Siis vanhoja lohenpyrstöjä sun muita.

Toki on nykyään vehkeitä, jotka tekevät nuo automaattisesti, mutta olisi hienoa tehdä vanhalla vaivalloisella tavalla. Veistellä terassilla lonkeron kanssa ja katsella auringonlaskua. Ja väistellä hyttysiä ja paikkailla sormia puukon jäljiltä ja kirota niin maar perkeleesti ku liitokset eivät sovi.

Mutta unohdetaan em. näistä haavekuvaelmista, jooko? :)

1 kommentti

Riquman1990

14.6.2010 09:56

"vihdoin, 20 vuoden jälkeen, alan kiinnostua käsillä tekemisestä."

Mä taas olin pienenä kiinnostunu käsillä tekemisestä; mä tykkäsin aina rakennella kaikkee. Mä en oo oikeestaan koskaan ollu mikään lukutoukka, vaan mä menin lukioonkin ihan vaan siks, ku mä en tienny, mitä mä haluun. Mun oikeestaan piti joskus mennä puusepän koulutukseen, mut en mä mennykään. Musta tulee lähihoitaja enkä mä oo sitä yhtään katunu, töitä ainakin riittää ja ehkä mä voin myöhemmin vaihtaa alaa...