Ihmisen elämä lienee jatkuvaa muutostilaa ilman vakaata aikaa missään välissä? Joku prosessi jollain elämänalueella on aina käynnissä. Yksi asia vaikuttaa vääjäämättä aina toiseen, varsinkin kun näille asioille yhteinen tekijä on se ihminen siinä välissä.
Dominovaikutus. No vähän negatiivinen vertaus kuvaamaan vain ei hyvää tai huonoa vaan pelkästään muutosta.
Pohdin tässä taannoin, että muutosaallokosta huolimatta ihmiset lienevät pyrkivän eteenpäin kiintopisteiden avulla. Näillä voidaan ymmärtää niin elämässä (näennäisesti?) kiinteiden asioiden paikalla pysyminen (hah) ja sitä kautta turvallisuuden tuominen kuin myös sellaiset asiat, joita kohti yksilö pyrkii, se tarkoitus miksi mennään eestaasylösalas elämässä. Tavoite, missio, visio, millä termillä sitä haluaakin ajatella.
Jokaisen oma missio visioineen, sitäkö tarvitaan, jotta pystyy toimimaan ja elämään?
Kuinka tietoisesti meidän tarvitsee pyrkiä johonkin päämäärään, jotta elämä olisi mielekästä? Voiko elää edes ilman, että on jokin enemmän tai vähemmän tiedostettu saati tietoisesti takaa-ajettu tavoite elämässä?
Voiko ihminen vain ajelehtia, todella ajelehtia, ilman mitään tarkoitusta? Onko tarkoitus silloin vähintään tavoitteen saaminen tavoitteettomaa tilaan?
Nykymuotoinen yhteiskuntamme on suunnitteleva, tavoitteita asettava ja niihin määrätietoisesti pyrkivät. Ihminen lienee eläin, joka tarvitsee kaikilla tietoisuuden ja toiminnan tasoillaan tavoitteen, jotta toiminta edes alkaisi saati etenisi tai päättyisi? Vai onko?
Tarkoitus. Onko tarkoituksetonta toimintaa vai onko tarkoituksettomuus itsessään se tarkoitus?
En nyt ihan sitä alkuperäistä ajatusta tänne saa, mutta toisaalta, kyseessä oli väsyneenä pimeässä peiton alla saatu ajatus, sellainen, joka ei koskaan päättynyt mihinkään, koska nukahdin ennen. Kiintopiste oli ainoa käsite, jonka ajatuskulusta tallensin mieleeni.
Tarvitseeko ihminen aina kiintopisteen? Voiko ilman sellaista, sen molemmissa merkityksissä, toimia lainkaan? Onko todella vapaata olemista ja tekemistä olemassakaan?
