Kulissin takaa

Meidän perheessämme äitienpäivä on vakiintunut Isille samppanjaa-päiväksi. Minusta äidille kuuluu tarjota samppanjaa sänkyyn äitienpäivänä. Meidän tapauksessamme lapseni äiti ei pidä samppanjasta, joten joka vuosi tarjoudun epäitsekkäästi juomaan pullon tyhjäksi. Mansikat, coctailpalat ja Sans rival-kakku maistuivat äidillekin.

En ole kahteenkymmeneen vuoteen katsonut Euroviisuja: nyt katsoin perjantaina semin videolta, lauantaina finaalin, sunnuntaina finaaliin pääsemättömät semilaulut ja finaalin uudelleen.

Monille meille keski-ikäisille Euroviisut ovat yhteinen kokemus lapsuudesta: kaikki katsoivat niitä. Muistan syvän hämmästykseni, kun minulle ala-asteen kuudennella luokalla selvisi, ettei englannin opettajani ollut katsonut edellisen viikonvaihteen kisoja. Eläköön moniarvoinen yhteiskunta.

Nyt ne on sitten kuultu kaikki.

Kolme parasta illan tässä vaiheessa ovat Serbia, Makedonia ja Kreikka. Muitakin ei-huonoja oli. Parhauden pääkriteeri on tarttuva kertosäe. Katson kisoja Ruotsin teeveestä, joten laulujen mahdollinen sanoma jää puuttuvan tekstityksen takia ymmärrykseni ulottumattomiin.

Postikortit olivat huonoja. Niistä ei keksi oikein mitään sanottavaa.

Joulupukki, oh dear, mitä mielikuvituksen ilotulitusta.

Krisse oli kiva, Jaana ja Mikko hyviä. Lordin video oli dynaaminen, väliaikaohjelma energinen.

Eilen oli tyttärellämme odotettu päivä: esikouluun tutustuminen. Molemmat vanhemmat ottivat työstään iltapäivän vapaaksi, tyttö haettiin nykyisestä hoitopaikastaan ja askelsimme naapurikortteliimme. Emme tarkalleen tienneet, mihin meidän pitäisi mennä, mutta onneksi näimme muita lapsi-vanhempi-yhdistelmiä ja seurasimme heitä. Lapset kerättiin luokkaan ja vanhemmat lähetettiin ruokasaliin informoitaviksi.

Rehtorin juttelua kuunnellessa minulla alkoi kihota hiki otsalle: voi saatana, me ollaan ihan väärässä paikassa, ei näiden lapset ole menossa esikouluun vaan eka luokalle oikeaan kouluun.

Kirjoitin vaimolleni lapun: "Tää puhuu ekaluokkalaisille".
Vaimo vastasi: "Ammattitauti".
Minä siihen: "Me ollaan ihan väärässä paikassa".
Vaimo vastaa ymmärtäväisesti hymyillen.
Parin minuutin päästä vaimo viestittää minulle: "Nää on ekaluokkalaisten vanhempia".
Minä vastaan ymmärtäväisesti hymyillen.

Supattaen sovimme strategian: vaimo poistuu ruokasalista, hakee lapsemme, menee oikeaan paikkaan, minä jään istumaan "informoitavaksi".
Näin teemme.

Lasken minuutteja. Tilaisuus ohi. Minä kadulle. Hävettää. En muista, milloin olisi nolottanut näin paljon.

Nyt tälle voi jo nauraa. Eikä lapsikaan tiettävästi saanut traumoja. Puolisukua tietää jo tapauksesta.

Illalla sain balsamia kärsineelle itsetunnolleni. Menin uimaan samaan paikkaan, jossa olen käynyt kohta parikymmentä vuotta. Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen kassalla kysyttiin minulta, olenko opiskelija. Kiitin imarreltuna kysymyksestä, johon minun täytyi vastata kielteisesti. Tätä se uusi kampaus teettää: lauantaina leikkautin yhdeksän millin kesätukan.

Suomalaisista Euroopan parlamentin jäsenistä Alex Stubb, Piia-Noora Kauppi, Satu Hassi ja Lasse Lehtinen kuuluvat parlamentin seksuaalista tasa-arvoa ajavaan verkostoon. Stubb on verkoston varapuheenjohtaja.

Täytyy kyllä myöntää, että herra Sarkozy ei oikein innosta, vaikka häntä todennäköisimmin olisin ranskalaisena äänestänyt. Hänessä on jotain niinistömäistä, josta en myöskään ole innostunut, vaikka häntäkin olen äänestänyt.

Katsoimme vaalivalvojaisia Ranskan tv:stä yhdessä anoppini kanssa. Anoppini on kiihkeä frankomaani, josta on vanhoilla päivillään tullut vielä salonkisosialisti, joten keskustelumme sai välillä varsin ranskalaisia sävyjä.

Stockmannin uuden "kuponkilehden" kannessa on aivan järkyttävän kaunis nuorukainen. Ei edes yhtä kauneuspilkkua, jotta saisi silmiään hetken lepuuttaa.

Miksi vappua vietetään?

Olen niin syrjäytynyt luonnon kiertokulusta, etten tunne tarvetta juhlia vuodenaikojen vaihtumista, varsinkaan kevättä palellen.

Ainoa yhteyteni akateemiseen maailmaan on yliopistoni alumniyhdistyksen passiivijäsenyys. Opiskelevan nuorison (onpa setämäinen määritelmä) juhlimisen toki ymmärrän: olinhan siellä minäkin. Ei siis akateeminen vappukaan houkuttele, ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen en viitsinyt ylioppilaslakkia kaivaa kaapista. (Ihan pakko kommentoida vielä, että muutenkin minusta ylioppilaslakki on juhla-asuste, jota ei käytetä tuulipuvun tai muun vastaavan kanssa.)

Työväenliikekin tuntuu varsin kaukaiselta, vaikka ammattiyhdistyksessä aktiivisesti toiminkin. Porvari ei marssi eikä maksa, sanoo jo vanha viidakon sananlasku.

Meidän perheen vappukaava on viime vuosina noudattanut linjaa aattona Vartiovuorelle, Liljan patsaan kautta kotiin, seuraavana päivänä takaisin Vartiovuorelle piknikille. Tänä vuonna kaava ei toteutunut tyttäremme vatsataudin takia.

Aloitin aamun kuuntelemalla radiosta Ylioppilaskunnan laulajia Ullanlinnasta, jatkoin Akademiska sångföreningin kanssa Kaisaniemestä. Sitten alkoi Todellinen Vappuohjelma: työväen musiikkia Ylen ykköseltä, eilinen Agit prop-konsertti videolta, lopuksi vielä se tv-uusinta poliittisesta laululiikkestä kakkoselta.

Onhan se komeaa kuulla Reijo Frankin kajauttavan Marseljeesin. Monen laulun sanat voi hyvin allekirjoittaa: Oppimisen ylistys ja Balladi Pohjois-Savosta esimerkkeinä ja Natalian Ukrainakin on jälleen vapaa.

Taisi kuitenkin tulla yliannostus tätä herkkua. Olenkin päättänyt, että omassa pikku maailmassani vietän vappua marxismin vastaisen taistelun muistopäivänä.

Myönnän heti, että nuo kaksi sanaa eivät ole minun kokemuksissani mitenkään liittyneet toisiinsa. Työn tekemisestä minulle on tullut hiki viimeksi ehkä joskus noin reilut kamalan monta (kymmentä!!)vuotta sitten koulupoikana hautausmaata haravoidessani. Sekin aiheutui enemmän auringosta kuin fyysisestä ponnistelustani.

Henkistä hikeä olen kyllä vuodatellut sitäkin enemmän: kun on lusikalla annettu mutta työnantaja se vaan vaatii kauhalla ottamaan.

Tällä viikolla henkinen hiki on pyrkinyt ihon läpi. Tilitoimistomme onnistui venyttämään tilinpäätöksen tekemistä tälle viikolle, tilintarkastaja tuli päivää sovittua aikaisemmin, tilinpäätökseen perustuva raportti piti saada tänään postiin, minä siinä heilumassa välissä, ymmärtämässä, motivoimassa, vaatimassa. Olen tuntenut itseni työpaikallani tarpeelliseksi!

Nyt korkkaan Coca-Cola-pullon, katselen hetken nakukuvia netissä ja menen kotiin.

Terveisiä Tukholman satamasta!

Kävin perheeni kanssa kääntymässä naapurikaupunkimme satamassa. Laiva oli lastattu melkoisella määrällä lapsia. Myös heidän isiään oli ihan kivasti ;-)

Yritin tarjota viisivuotiaallemme vaihtoehdoksi käyntiä Helsingissä myöhemmin keväällä Korkeasaarineen ja Linnanmäkineen. Hän katsoi minua kuin vain syntyperäinen turkulainen voi ja lausui: "Minähän olen käynyt siellä jo kerran". Helsinki on siis nähty!

Nyt tulee sapiskaa Viking Linelle. Jokaiseen laivamatkaan kuuluu luonnollisena osana katkarapuvoileipä samppanjan kera nautittuna. Viikinki oli luopunut muovirasioihin pakatusta leivästä, joka sinällään on luontoystävällistä (huomaatte siis etten turhaan lue Vihreää lankaa). Mutta kun vaihtokaupassa oli hävinnyt myös melkoinen osa niistä katkaravuista vaikka kassaneiti muuta väittikin. Hyi, hyi!

Terveisiä Savosta!

Tein kolmen päivän työmatkan Savoon tapaamaan yhteistyökumppaneitamme. Olin varannut majoituksen Runnin kylpylästä. Siellä on aikaisemmin viihtynyt muiden muassa myös Mannerheim. Asuin kartanohotellin puolella, huoneet olivat siistit, ympäristö viehättävä, kevät vasta tulollaan.

Yhtenä iltana tarjosin kumppaneillemme päivällisen kylpylän à la carte - ravintolassa. Hinnat olivat korkeat, ruokalista hyvin kirjoitettu, ruoka täydellisen epäonnistunutta.

Lämmintä alkuruokaa odottaneet ihmettelivät hieman sen viileyttä, mutta arvelimme sen olevan keittiömestarin suunnittelun tulos: mielestämme ei onnistunut tulos mutta makuasiat ovat nyt sellaisia.

Pääruokien saavuttua pöytäämme huomasimme keittiömestarin linjan jatkuvan. Osa meistä palautti annoksensa keittiöön. Ymmärtänette, ettei kukaan meistä tilannut jälkiruokaa. Varsinkin kun lisään vielä, että viinissä oli vahva korkinmaku (ok, minun vikani, koska pyysin kaatamaan suoraan ilman maistamista, kun se minusta on tähän saakka ollut tyhjänpäiväistä pelleilyä).

Onneksi matkatavaroistani löytyi naposteltavaa ja viiniä, joten vetäydyimme huoneeseeni improvisoidulle iltapalalle ja vieraani poistuivat tyytyväisinä seuraavan vuorokauden puolella.

Älkää siis menkö syömään Runnin kylpylään!

Saatoin siis omakohtaisesti ymmärtää, mitä Savon maakuntalaulun kirjoittajalla pyöri mielessään hänen kirjoittaessaan sanat:

"Tää kansa kaikki kärsinyt ja onnehensa tyytynyt".

(Jos ei halua tyytyä onneensa Savonmaallakaan, suosittelen kokeilemaan Ravintola Musta Lammasta Kuopiossa.)